Ruokanurkka, osa 2: Tofu-kasvispaistos

Taas on tullut aika uppoutua ruoan ihmeelliseen maailmaan. Tällä kertaa en oikein löytänyt kirjoista mitään mielenkiintoista ja näin ollen käytänkin ensimmäisen kappaleen blogistani valittamalla reseptikirjojen sisällöistä.

Elikkäs otetaan nyt vaikka tää maailmanpelastusruokavalio eli kasvisruokavalio käsittelyyn. Paljon on viime vuosine julkaistu reseptioppaita tästä vaiheesta, varsinkin nyt kun se on ajankohtaisempaa kuin ikinä. Reseptikirjoissa on kuitenkin kaikissa sama perustavanlaatuinen ongelma. Niissä ei ole niitä saatanan pääruokia yhtään. Sain mutsilta tommosen yhden potentiaalisen opuksen (tää on muuten Ruokanurkka osa ykkösen lähteenä! toim. huom), joka vaikutti eka ihan kivalta, mutta näin toista ruokaa keksiessä ihan turhalta. Siinä on kategoriat:

-aamupala (joku 1000 reseptiä)

-lounas (joku 5 salaattia)

-välipalat (joku 1000 reseptiä)

-päivällinen (joku 10 reseptiä, joista kolme tyyliin paistetut kikherneet)

-makea (satatuhatta sivua koska sokeriaddiktiomaailma)

Sitten kun noita selaa eteenpäin, tulee vastaan ihan käsittämättömiä uusavuttomuuden multihuipentumia. Aamupala-osiossa on esimerkiksi kaurapuuron keittämiseen ohje. Voi jumalauta. Siinä meni yks hyvä aukeama joltain potentiaaliselta papuruoalta. Sitten tuolla on esim. soijanagohotvog-ohje, jossa on käytetty marinoitua punasipulia + itetehtyä ketsuppia. Sitten kirjantekijä päättää, että jumalauta tehääs näille omat saatanan aukeamat. JEEE. Sitten siinä hotvog ohjeessa lukee, että kato sivulta 101 se sipulijuttu ja sivulta 185 se ketsuppi. Ihan saatanan kätevää. Miksei ne oo siinä samalla aukeamalla? Välipaloissakin on joku hummustahna pelkästään. Ei kai kukaan vedä hummusta pelkästään? Miksei siihen oo yhdistetty jotain "hummusleivät tofulla". En kyl tiedä miks tommosiakaan ohjeita on, kun eihän noi vaadi edes alkeellista aivojumppaa, että tommonen tulee mieleen. Noista makeista leivoksista puhumattakaan. Jos joku kodinäiti ostaa fitnessvillityksessä kasvisruokakirjan, niin kai se haluaa sieltä jotain ohjeita, joilla se elääkin jopa. Ei sitä (lue=minua. fitnessmisut ovat alter egojani aina näissä postauksissa) kiinnosta jotkut vitaliksen vegaaniset vuppikakut (vihaan tätä V-kirjan eteen tyyliä. VIHAPIIRAKKA HEHHEH). SITÄ KIINNOSTAA RUOKA. PÄIVÄLLINEN. TOMMONEN TÄYTTÄVÄ ASIA MISSÄ ON PROTEIINIT JA HIILARIT JA MITÄ NÄITÄ NYT ON tai ei hiilareita kun nehän on syöpä mut kuidut ja supergojimarjaantioksidantit. Saatana. Paskoja kirjoja. Tehkää välipalaleipäkirjanne erikseen ja kunnon päivällispaskat erikseen. Ei tarvi tänkään olla niin vaikeaa. Sitä paitsi sehän on kapitalistipaskoillekin oikein kunnon jackpot, kun voi tehdä yhden kirjan sijaan kymmenen ja myydä niitä kaikkia yhtä paljon kirjapörssin joululoppuunmyynnissä hintaan euro/kpl.

No joo vähän vihapuhetta alkuun niin kuin kunnon suomalaisessa blogipostauksessa kuuluukin olla! Vapise Kiemunki ja oikeastaan koko saatanan somekansa. Täältä tullaan ja lujaa.

Mennääs nyt kuitenkin itse reseptiin. Reseptihän oli ihan perseestä, koska jostain syystä kaapistamme löytyi reseptikirja vuodelta 1998, jonka oli julkaissut _PAINONVARTIJAT_. Kirjan nimi oli: "Kevyttä ja hyvää Aasiasta", ja otsikon (oikeastaan kirjan kaikkien otsikoiden) fontti on hirveä steampunk techno aasia -fontti, mikä ottaa aivoon joka aukeamalla. Tässä kirjassa on muuten jokaisen reseptin perässä tommosia värillisiä neliöitä. En tiedä mitä ne ovat. Tässä tofusekasotkussa on seuraavanlainen matemaattinen kaavake: "Yksi annos: 1 (keltainen neliö) + 1 (vihreä neliö). Missän päin kirjaa ei kerrota, mitä nää neliöt on, mutta se on varmaan noiden vapaamuurareiden salakoodia, minkä saa auki vain liittymällä jäseneksi hintaan 199€/kk. Toi on varmaan koodikielestä purettuna jotain 1 (keripukki) + 1 (beriberi). Sen verran ravintoköyhiä nää Painonvartijoiden jutut on.

Painonvartijoiden kirja kun on, niin nää kaikki ruoat on myös jotain "ANNOKSESSA ALLE 100 KALORIA" -näännyttämisohjeita, joten luotto hyvän sapuskan löytymiseen oli tasan nolla. Tai ehkä jopa -5. Asteikolla -100-0. Tää valikoitunut ohje vaikutti kuitenkin ihan kohtalaiselta + oli madafakin iisi, joten se kelpasi illalliseksi, kun ei tarvinnut tehdä jotain miljoonaa esityöstövaihetta.

First things kuitenkin first, eli musan valitseminen. Otin hyllystä tämmösen teoksen:

Kate Bush: The Sensual World

(huomatkaa alakulmassa maailman paras leipä)

Otin nyt Kate Bushia. Räväytähän (oho tuli pseudopohojammaata) tähän alkuun semmosen musamaailman perustuksia sheikkaavan mielipiteen: "Hounds of Love" on paska levy. Noniin, nyt on taas kohautettu kaikenmaailman oskarionnisia oikein olan takaa! Kati Puskan parhaat levythän on ne 70/80-lukujen vaihteen New Wave levyt ja nää arstufartsut on huonompia. En oo kyllä oikeesti kuullut kuin Hounds of Loven ja tän Sensual Worldin näistä artsummista, joten en oo kovin hyvä tätä asiaa tuomaroimaan, mutta mennää nyt tolla statementillä eteenpäin. Tän jätin jopa hyllyyn levyhyllyholokaustissa, Hounds of Love sai lähteä. Valitsin tän myös niitten New Wave -hommien edeltä, koska tää näyttää paremmalta blogissa ja tän levyn takaa voi tosiaan huudella ja dissata kunnioitettavasti niitä oman elämänsä oskarionnisia. Eli nainen huokui, meitsi kokkas.

Sitten reseptiin. Tässä on tämmöinen hauska pohjustus:

"Pohjoiskiinalaisen keittiön hoi sin -kastike antaa ruokaan runsasaromisen, mausteisen makean tunnun. Tarjoa tofu-kasvispaistos keitetyn riisin tai rapean leivän kanssa."

Tosta pitää heti plokata semmoset asiat, että hoi siniä ei ollut, enkä sitä lähikaupasta jaksanut ostaakaan. Riisiäkään en jaksanut keittää, koska meillä oli kaapissa vain tummaa riisiä, ja olisin kuollut vanhuuteen ennen kuin se olisi ollut kypsää. Rapeaa leipää oli joo hei, mutta en sitä käyttänyt. MISSÄ HIILARIKAMMO KIRJASSA? KYSYN VAAN PAINONVARTIJAT.

Aineslistan muut muutokset:

vihreät pakastepavut (ei ollut edes säilykkeenä, joten otin valkoisia papuja tai niitä isoja kuitenkin. vaaleansinine paketti pirkalla. tietäjät tietää.)

kevätsipulia (skippasin koko fakin sipalin, koska en osaa leikata sitä ilman kyyneleitä, jotka vetävät vertoja titanicin aikana vuodattamilleni)

hoi sin kasitke (laitoin tosiaan soijakastiketta)

jauhettu mustapippari (tais olla rouhittua itellä)

Eli tältä pohjalta kun lähdettiin liikenteeseen, niin eihän siitä voinut edes tulla sama ruoka. Hyvä, asiallinen ja informatiivinen blogipostaussa tässä nyt käsillä. Valitsen tämmöisen kohta kohdalta rakenteen tämänkertaiseen reseptikertailuun:

1. Ekaksi käskettiin keittämään papuja 2 minuuttia ja valuttamaan siivilässä.

-Elikkäs avasin papupurkin, kaadoin sisällön siivilään, huuhtasin vähän ja jätin valumaan. Kuka jaksaa keittää näitä 2 minuuttia? Kamoon.

2. Ruskista tofuviipaleet molemmilta puolilta kuumalla teflonpannulla. Ota tofuviipaleet pois pannulta ja leikkaa kuutoiksi.

-Luojan kiitos minulla oli teflonpannu. Muuten ois pitänyt hakea vegetariana lähikänkkylästä. Hoidin tän homman siltappaa, että leikkasin tofun eka kuutioiksi ja heitin sitten pannulle. En oo ikinä tehnyt tällä painonvartijoiden taktiikalla, enkä varmasti teekään. Paska taktiikka. Tai siltä ainakin kuulostaa. Joku voi kokeilla ja raportoida, mutta aika varmasti on paska taktiikka.

3. Paista sipuli ja herkkusienet öljyssä, kunnes sipal pehmenee. Sekoita joukkoon hoi sin, tofu ja pavut. Heitä sekaan mustispebaa.

-Sipulin tosiaan jätin jo kauppaan, herkkusienet leikkasin sinne öljyyn. Tosin otin vapauksia ja laitoin öljyn kuumenemaan ensiksi pannuun. Sen jälkeen heitin sinne chilijauhetta ja paprikaa, ELI SOVELSIN (KATSOKAA MINUA, OLEN NERO) vähän reseptiä omaan makuuni. Olen oppinut tämän mausteet pannulla eka homman tv-kokeilta. Sukula, olisitpa enoni. Rakastan sinua. Tosin opin tän varmaan siltä kusipää Hansilta, että fak juu vaan. Ananstukka-Tomiltakaan en sitä olis halunnut oppia. Ehkä se olikin Master Chef Australian luspakka trio, joka sen opetti. Sen voin hyväksyä myös! Ainiin Sikke myös mukaan listaan, tosin Sikke vois joo tota lopetetaas heh heh ai että hyi helvetti miten inhottava postaus tästä nyt tuleekaan. Niin joo asiaan sitten tota heitin soijaa IHAN ARVALLA LOROTTAMALLA JOKU ÖPAUT PARI RUOKALUSIKALLISTA EN MITANNUT KUN OON BEST  ja sitten tofun ja pavut sekaan. Mustapebaakin lonkalta.

4. Tarjoa höyryävän kuumana.

-en tarjonnut höyryävän kuumana, kun muistin taas laittaa sen riisin korvanneen ohrahelmisuomi-innovaation kiehumaan öpaut paistamisen loppupuolella. Eli höyryävän kylmänä tarjosin ruokaa itselleni.

Tässä kokkikirjan annos:

Ihan kiva, mutta ihan fakin tylsä. BOORING. Eli voitte jo nyt arvata etukäteen, kuinka ruma omani onkaan, koska siinä ei ole edes tuota vihreää väriä.

Tässä omani:

Eli joo aika harmaata mössöö. Tai no ei harmaata, vaan ruskeata. Jotain vihreetä ois ehkä kaivannut piristämään kokonaisuutta. Ruskistuspintaakaan ei näy missään, joten kunnon fakin absolute failure taas. Tofutkin vähän mureni kun olivat yliaikaa pannulla sitten lopuksi. Kauhean vaivan näin, kun otin itsekin syvän lautasen tähän näin ja jostain kaapin perältä löysin syömäpuikkojakin. Autenttinen asettelu, mutta noi lautasen mummola-kuvionnit ei kyllä saatana toimi minkään ruoan kanssa. 5/5 syömäpuikkojen asettelu kuitenkin. Heitin ne toki tosta vittuun siinä vaiheessa kun piti syödä, koska on tota ohraakin tossa ja asun Suomessa. Kuvan parasta antia ovat pitkät kalsarini, joissa on kunnon pappakuosi. Hieno asuste, suosittelen kaikille. Tulispa se grungelook muotiin, missä on shortsit pitkisten päällä <3. Pyörälähetit sporttaa tätä, joten pitää semmoiseksi ryhtyä.

Mitenkä sitten maku, kysyt varmaan. No se oli ihan ok. Savustettu tofu siinä lähinnä maistu. Se on hyvä maku, joten annetaan 2,5/5 säälittävästä yrityksestä taas.

Alkuperäisen reseptin plussat:

-helppo resepti

-nopea tehdä

miinukset:

-ruma annos

-aika mauton

-painonvartijat

-125 kcal / annos

-keltaiset ja vihreät neliöt

BONUSMIINUS: Tässä on tommonen hieno laatikko, joka on otsikoitu nimellä: "Vinkki". Siinä lukee seuraavanlaisesti:

"Tofun marinoit helposti myös itse: kierittele tofulevyjä 2 rkl:ssa soijakastiketta ja anna maustua 10 minuuttia"

KILINVITUT. EI maustu mikään saatana kymmenessä minuutissa. Hyvä kun päiväkään riittää. Menkää jo painonvartijat sinne karppauskommuuniinne huijaamasta ihmisiä näin radikaalisti! Paska marinointiresepti muutenkin. Ai että, ihan paska ruoka 0/5.

Levyraatikapinointia (prelude)

Ihan alkuun pitää mainita, että ei toi levyarvostelu juttu nyt oikein lähtenyt käyntiin. Pohjimmiltaan läpihuono idea, koska olen kuunnellut tässä paljon paskoja levyjä, eikä mulla oikein nyt oo mitään sanottavaa niistä. Jos keksin jotain mukanokkelaa, voin kirjoittaa, mutta muuten on kyllä aika herkässä. Tässä muutama syy:

A) ei ketään kiinnosta väkisin paiskottu teksti, ei edes tämän blogin kirjoittajaa, vaikka monen tekstin perusteella saattaisi jopa uskoa toisin.

B) itsekin b-luokan poppeja pöytälaatikkoon tehneenä ymmärrän luomisen tuskan, joten tuntuu vähän pahalta hakata jonkun työ maanrakoon, koska en minä jaksa semmoisia objektiivisia ihan kiva 2,5/5 arvostelujakaan tehdä. olen pehmeä kuin pehmis sydämestäni.

C) ei kukaan ala kuitenkaan kuuntelemaan levyä, jonka arvostelen huonoksi. ei edes silloin, vaikka arvostelu olisi todella hauska (tai no edes minun mielestäni hauska). kokeeksi voin vaikka arvioida spraykaalien levyn joskus, ja katotaan sitten, kuka jaksaa alkaa kuuntelemaan. ei varmastikaan kovin moni, koska miksi turhaan kajota paskaan, jos sitä voi välttää.

D) vastavuoroisesti en jaksa kirjoittaa hyvistäkään levyistä, koska mikään ei ole turhauttavampaa kuin hehkuttaa eka jollekin jotain itselle elämää suurempaa levyä ja olla siltappaa että 5/55555 ihan paras omg kuuntele aivan uskomattomat harmoniat kato toi asus soinnun soitto tossa ou jee mitkä stemmat tulin just lahkeeseen ja silti on vasta ekan biisin eka kertsi mennyt ohi JES tää ON PARASTA. Sitten kaveri kuuntelee sen ja sanoo, että ihan jees. IHAN JEES. EI MIKÄÄN OLE IHAN JEES. MIKÄ HELVETIN VASTAUS ON IHAN JEES. ONKO SE 3/5 VAI 2,5/5 VAI HYVÄ VAI HUONO VAI MIKÄ SE ON. KERTOKAA MINULLE. JOS SANOO IHAN JEES JA SITTEN YLLÄTTÄÄ JONKUN KUUNTELEMASTA SITÄ LEVYÄ NIIN ONKO SE SILTIKIN IHAN JEES? VAI ONKO SE SITTENKIN HYVÄ? TAI JOS SE TOINEN EI KUUNTELEKAAN SITÄ IKINÄ NIIN SILLOINHAN SE ON HUONO? HÄH? OPASTAKAA MINUA PAREMMAKSI IHMISEKSI!

Tähän väliin huomatan, että itsekin sanon aina ihan jees. varsinkin internetissä. se on hyvä sanonta. ihan jees. mutta en hyväksy sitä itselleni sanottuna heh heh.

E) tätä kohtaa ei ole, mutta näemmä säästelen isoja alkukirjaimia huolella tässä kirjoituksessa.

Eli uusia levyarvosteluja ei varmastikaan montaa tule, mutta muita viihteenmuotoja ehkä, koska niihin en koe hengenheimolaisuutta, koska en tee pöytälaatikkoon paskoja elokuvia tai videopelejä tai näytelmäkässäreitä.

MUTTA NYT ASIAAN, eli siihen, mistä otsikossa on kyse.

Kaikki juontaa juurensa siihen, että luin Anthony Bozza -nimisen kirjaijilan (tai no toimittajan, siis lehtitoimittajan, ei sellasen antologian toimittajan) kirjoittaman kirjan Eminemistä. Tai siis sen piti olla Eminemistä, mutta se olikin sekalainen oksennus Amerikkalaista kulttuurihistoriaa koskien rotujen, naisten ynnä muiden tuollaisten asemaa elävässä elämässä että popkulttuurissa ja diibadaaba jadajadajada. Tämä kyllä selvisi kirjan Yhteenveto -kappaleesta, joka sijaitsi sivulla 346. Kirjassa oli 350 sivua ja rista, jonka jälkeen viitteet ja lähteet. Kiitos tästä. Takakannessa kuvattiin tämän olevan kirja, joka pääsee lähemmäksi Eminemiä kuin koskaan ja vaikka mitä puffia. Paskanvatukat sanon minä. Kirjassa oli pari kohtausta, joissa on lainauksia Eminemin haastatteluista + muutama kohtaus, jossa hengataan Eminemin kanssa. Näissäkin keskitytään enemmän teinityttöjen ja vaikka minkä keski-ikäisten mammojen keskusteluihin kuin Eminemin läppiin.

Eikä siinä siis mitään, mutta ärsyttää kun ei minua juuri nyt kiinnostanut koko Amerikan rotuhistoria ja sukupuolien välinen tasa-arvo tippaakaan vaan halusin lukea kuinka Eminem on sanonut vittu jollekin Detroitissa vuonna 96 ja kuinka siitä eteenpäin on vedetty nappia keikoilla ja väännetty nappia studiossa Dr. Dren suojissa. Halusin sensaationnälkäistä kesälomaluettavaa (en ole edelleenkään töissä, mutta nyt kaikilla muillakin on kesäloma, niin minullakin saa luvan olla).

Kenen idea muutenkin oli koittaa jotenkin yhdistää nämä asiat yhdeksi 350 sivun läpyskäksi. Ihan hyvä sivumäärä biografialla, mutta tosi huono jollekin rotuhistoria opukselle voi saatana kun käykin hermoksi jostain syystä tämä asia. Tän kirjan englanninkielinen nimekekin on: Whatever You Say I Am: The Life and Times of Eminem. Oikeasti pitäisi olla WHATEVER YOU SAY I AM: THE LIFE AND TIMES OF EMINEM ELI KUINKA EMINEMIN ASEMA YHTEISKUNNASSA PEILAA AMERIKAN FUCKED UP MENOA JOKA OLI KAIKKIEN TIEDOSSA FUCK.

Jotenkin semmonen rahat pois idea tässä on. Ihan paikoitellen jopa mielenkiintoista tekstiä, mutta ei sitä kiinnosta lukea, kun tietää, että ei tämä ole sitä mitä haluaisin lukea tällä hetkellä. Kattokaa nyt tätä jätkää, toihan oikein ilmeilee että vituttaako:

Tässä vähän just kirjotan hei kuinka Eminem oho latte mocca kaatu macille no heh he Rolling Stone kustantaa. Siinä kirjan sisälehtisessä oli kuva tosta jäbästä, mutta toki nuorempana, koska kirja oli vuodelta 2003. Ihan samanlainen hymy. Varmasti naama on 24/7 tossa asennossa, että varmasti kaikkia vituttaa.

Kirjoitustyylikin oli sellainen, että minä tiesin kaiken -KAIKEN- etukäteen. Koko kirja alkaa 8-mile ensi-illasta ja siinä jo mainitaan, kuinka kukaan paikallaolijoista ei varmasti tiedä mikä tarkoitus elokuvalla on ja mitä Eminem sillä haluaa hakea. MUTTA MINÄ - JA VAIN JA AINOASTAAN MINÄ- TIEDÄN. Ihan hirveetä. Sama kuin lukisi Everett Truen musakirjoja. Jos haluan lukea Everett Truen kuunteluhistorian koskien Ramonesia, ostan kirjan: "EVERETT TRUE: NÄIN TUTUSTUIN RAMONESIIN, KUUNTELIN RAMONESIA JA KUUNTELEN EDELLEEN RAMONESIA PS. OON KÄTELLYT JOHNNY RAMONEA PPS. JA JOEYTA PPPPS MARKYA EN KAI MUT AINAKIN UNISSA". Enkä kirjaa: "EVERETT TRUE: HEY HO, LET'S GO: THE STORY OF RAMONES".

Puhumattakaan Joel McIverin kirjoista, jotka tiivistyy sanoihin: Paska, 0/5.

Ymmärtäkää musakirjojen tekijät, että se on objektiivinen homma, eikä mikään musarunkkaajan egopönkitysprojekti.

Kaikki tämä on ihan hirveää, koska lainasin tämän kirjan ensimmäisen kerran teininä Nokian kirjastosta. Minua ärsytti niin saatanasti kirjoitustyyli ja suomennos (tästä lisää myöhemmin), että lopetin jossain 40 sivun tienoilla ja totesin, että juu tota. Olinhan kuitenkin vihainen teini ja sitä rataa, joten mitään paskaa en alkanut kuluttamaan.

Nyt löysin Sääksjärven kirjastosta (kovin pitkälle en näemmä ole elämässä päässyt niin paikkakunnallisesti kuin kultuurillisestikin) 10 vuotta myöhemmin niin tota tää on edelleen ihan hirveen ärsyttävä teos. Ja nyt siitä suomennoksesta. Ei mulla muuta siihen oikeen oo lisättävää, mutta koko kirja on täynnä semmosta "mä en siis vittu pulunnussija tajuu et tota ne luulee mua joksku vitu beastie boyksi matafakaa" -tekstiä, mikä on sinänsä ymmärrettävää, että kai siinä on sitä puhekieltä lähetty kääntämään, mutta helvetti sentään miten raskasta. Se menis vielä jotenkin, jos se ois kunnolla tehty, mutta tässä selvästi joku kolmekymppinen on koittanut vetää jotain kunnon wiggerkamaa alitajunnastaan. Menee ihan top femmaan ärsyttävimmät lukemani tekstityylit kategoriassa. Siellä on esim. Slipknotin DJ:n haastattelut Metal Hammerin erikoislehdessä jostain vuodelta 2007. Siinä oli litteroitu tekstiin kaikki "man" sanat, joita heitetään yleensä lauseen perään. Jossain 4-sivun tekstissä oli varmaan 300 mania heitettynä. Ai että se oli perseestä jopa teini-ikäisen Slipknot-fanin mielestä. Olis se varmaan näin vanhemmankin, en sitä epäile.

Suomennoksessa on sentään otettu se humoristinen tatsi haltuun, että siinä on lähdetty kääntämään lyriikkalainauksetkin ja vielä väkisin riimitettyinä! Suomennokset ois toiminu, jos en olis ollut asiallisesti käännettyjä ilman väkisin rimmaamista, mutta väkisinriimittely muuttaa aika monen lainin idean ihan päin mäntyjä. Tässä esim. yksi esimerkki:

Alkuperäinen: "Cause you can be quick, jump the candlestick, burn your back / And fuck Jill on a hill but you still ain't Jack"

Suomennos: "Sä oot jannu niin nopee, hyppää nuotioon ja totee: toi sattu, oma vika. Ja tota Erjaa sä voit panna ja heittää herjaa, mut sä et silti oo Mika"

Häkkisistä plussaa, mutten miinusta.

MUTTA NIIN nythän minä sitten haukuin jonkun teoksen, eli tähän se nyt sitten johtaa kun alussa kieltää itseltään jotain. En jaksa enää kirjoittaa tästä kirjasta, koska se ei ollut ainoa ajatukseni. Seuraavassa postauksessa paljastan oikean ideani juu moro.