Levyraatikapinointia ja vähän muutakin (reprise)

ELIKKÄS nyt sitten se varsinainen idea, mikä nyt lähti vähän käsistä (tai ei sitä nyt ehditty edes käsittelemään kuin otsikossa), mutta kuitenkin:

LEVYRAATI

Tämä on yhteiskunnan hienoin keksintö. Mikään ei ole hienompaa kuin levyraati. Mun mielestä jokaisissa illanistujaisissa pitäisi olla levyraati. Mikään ei ole hienompaa kuin hehkuttaa toisille oman musamaun paremmuutta, eikä mikään ole ikävämpää kuin se pettymys, kun saatkin vain ykkösiä tai kakkosia asteikolla 1-10. Nykyäänhän tämä levyraatihommeli menee niin, että bileissä on joku saakutin Spotify auki ja sinne jengi pistää jonoon biisejä ilman mitään tolkkua. Se kuka eka saa sinne laitettua oman 1000 biisin soittolistan on voittaja. Jonoa ei saa muokata, mutta kaikkihan sitä muokkaa, koska muuten ei saa illan aikana tuotua  omia musamielipiteitään julki. Nykyään se on edes jollain tasolla mahdollista, kun jengi vetää kännit ja lähtee vasta 01.00 baariin katsomaan, miltä se valomerkki näyttääkään. Jos alkoholipolitiikkaa muutetaan, tämäkin menee mahdottomammaksi, joten mielestäni viina pitää kätkeä johonkin geokätköilytyylisesti, että siinä menee mahdollisimman kauan, että Pena pääsee känniin. Jää aikaa levyraateilulle!

Miksei levyraateja muuten ole amkissa tai yliopistossa? Alaasteella oli, yläasteella oli. Lukiossa ei muistaakseni ollut? Jos pääsen joskus vaikuttamaan asioihin, vaadin levyraadin opetussuunnitelmaan jokaiselle alalle. Mielestäni työpaikan taukotiloissakin voisi olla levyraadit! Levyraati myös takaisin televisioon! Radiossahan tätä ainakin vielä viime vuonna tuli, toivottavasti vieläkin. En ole hetkeen keskittynyt muuhun kuin oman listani odottamiseen "kuuntelijan lista" -ohjelmassa.

Mutta niin kun tuossa Eminem-kirjassa (katso edellinen postaus, toim. huom.) oli puhetta esimerkiksi lyriikoiden kohauttavuudesta, niin muistoistani nousi esiin hetki, jolloin soitin ala-asteella Eminemiä levyraadissa. Soitin tahalteen levyn huonoimman kappaleen (tai ainakin se on yksi niistä), koska siinä oli kertsissä aika vahvaa kiroilua ja se oli riittävä syy valita tämä huono kappale. Kyllähän se toimi ja siitä se oma levyraatikapinani auktoriteetteja vastaan lähti! Tässä lyhyt historia levyraatitykityksistäni, mikä oli siis edellisen postauksen alkuperäinen idea. Näitä ei periaatteessa oo kuin pari (l. 2 kappaletta), mutta laitan pari bonusshokeerausta mukaan just for the fun of it.

1. Varamsti joku ala-aste paska, josta en muista mitään, koska en ollut vielä älynnyt tätä väkisin shokeeraamisen taikaa. Eli skipataan tää. Tää saatto olla muuten sellanen, missä Eiffel 65:n Blue -kappale voitti. Kaverini toi tämän levykäisen ja muistan kun eräs "Hessu" juoksi opettajan luo sen jälkeen, kun kaveri oli jo kertonut, "että se on sitten se biisi numero yksi". "Hessu" siis ryntäsi ja sano "SE ON SITTEN SE YKKÖNEN" ja näin Blue voitti. Ai että.

2. Noniin, tämä on semmoinen homma kuin allekirjoittaneen ensimmäinen shockade valinta. Olin saanut Eminemin Marshall Mathers LP:n joululahjaksi. Vuosi oli siis 2001. Olin silloin sitten vissiin viidennellä vai olinko jo kuudennella. En tiiä. Sillä ei ole väliä. Meillä oli musamaikkana Pena ja Penahan oli ihan hauska tyyppi mitä nyt legendaa oli, että pari varoitusta oli alla. Mut mun mielestä se oli ihan jees. No mutta kun tuli minun vuoroni, menin ylpeänä ja vähän jännittäen kohti Penaa ja sanoin, että pistäppä tosta noin kappale 17. Se oli nimeltään "Under the Influence feat. D12" ja siinä oli kertosäe: "So you can suck my dick if you don't like my shit ‘Cause I was high when I wrote this, so suck my dick!"

Ei me mitään biisistä tajuttu, mutta kertsi tajuttiin ja täts it. Sillä perusteella levyraatiin. Vanhempana sitä tajus muitakin hienouksia ja nerokkuuksia läpistä, mutta ala-asteella sitä on ala-asteella ja siltä pohjalta pitää luovia elämässä eteenpäin. Penalla meni naama vähän hämilleen. Biisissähän on se klassinen "let the record skip" kohta, mikä on muuten ihan hauska läppä: "I'm ripped, I'm on an acid trip / My DJ's in a coma for letting the record skip" ja sitten tää looppaa hetken, mikä on loogista tietysti, koska neula hyppii. Pena totes jotain jossain vaiheessa, että joo kyllähän tää vähän tuntu junnaavan. No mutta oli se hurjaa! Tässä vielä itse kappale:

3. Yläasteella, käytiin kai kahdeksatta. En muista mikä biisi noin alko, mutta joku kuitenkin. Meillä oli englanninkielentunti ja ihana Mari opettajana. Tai unohtakaa äsköinen lause, koska kukaan ei halua sakkorangaistusta. Jokatapauksessa, minä olin vihainen heviteini, jolle Dimmut oli kova sana (oli muuten Helloweenkin, se on aina ollut kovin. Minähän sanoin, että olen pehmeä kuin pehmis sydämestäni). Mutta dimmut ja creidöli oli hyvä valinta, kun niitä löyty jokaisen koneen kazaa-folderista. Se oli hyvä folder se. Siellä oli ainakin Dimmujen se Twisted Sister koveri missä lauletaan hear no evil, see no evil, fear no evil ja mitä paskaa. Sitten oli Stratovariuksen Eagleheart. Peruskamaa oli myös kaikki väärin tägitetyt Klamydiabiisit, sekä väärintägitetyt sentenced/bodom akselin trooper/mitäkovereitaniitänytolikaan biisit.

Asiaan. Meillä oli siis levyraati ja minä toin veljeni levyhyllystä (tadaa, hänkin oli creidölhevari) Cradle of Filthin Nymphetamine levyltä löytyvän Gilded Cunt biisin. Siis biisihän on aika mitäänsanomaton lukuunottamatta sitä yhtä riffiä (kyl te hiffaatte). Eli ei oo mitään Principles of Evil Made Flesh kamaa tai edes Midian kamaa, jotka on näin aikuisenakin niin saatanan tykkiä, että oksat pois. Se vaan oli provosoivin nimi, mitä siihen hätään sai käsiin.

Kun vuoroni tuli, menin mankalle, laitoin levyn sisään ja kelasin raitaan 2. Menin istumaan ja opettaja kysyi, mikä on biisin nimi. Vastasin, että Gilded Cunt. Opettaja sitten siihen, että niin mikä oli. Sanoin "Gilded Cunt" silleen vähän rallienglantimaisemmin, että varmasti meni perille. No opettaja siihen, että tuuppa kirjottaan tänne se. Taululle käveli nuori mies, jolla oli Dark Funeralin Attera totus sanctus -paita, niittiranneke, pentagrammi hihanauha, luurangonkäsisormus, slayer-ranneke, ihan helvetin painava heviketju, vähän kevyempi heviketju ja mitä vielä. Kirjoitin taululle hieman hataralla liitukädellä "Gilded C***", kuten takannessakin luki. Aika kapinallisen veto, eli nössöilin sitten sen lopulta. Kunnon tunari minäkin olen näin jälkikäteen tarkasteltuna. No opettajatar (semmonen 28 lonkalta nakattuna) meni varmaan vähän hämilleen, koska uran alkuvaiheilla jo joutuu tykityksen uhriksi. Opettaja pohti asiaa hetken ja otti sitten sanakirjan esiin. Selasi sieltä tämän "cunt" sanan kohdalle varmaan vaan ihan varmistaakseen asian. Katsoi aukeamaa hetken aikaa, henkäisi, ja sulki sanakirjan rauhallisesti. Sen jälkeen ei tehtykään muuta kuin kiitetty hienosta musiikkiesityksestä, laskettu yhteen surkeat pisteet ja unohdettu koko asia. Se oli urani ehkä hienoin hetki.

Tässä vielä kappale:

BONUSSHOKEERAUKSET (periaatteessa toi ekakin on, mutta tajusin vasta nyt, että eihän noita ollutkaan kun kaks levyraatikokemusta. Ei niitä oikeasti varmaan ollut yhteensä kuin 4 koko kouluruna aikana, joten 2/4 shokeerausyritys on aika hyvä):

4. Tää ei oo periaatteessa levyraati, mutta kun annetaan vapaat kädet aineen kanssa, sitä tekee musarunkkarina musasta jutun. Tämä tapahtui tuon saman englanninopettajattaren kanssa, mutta varmaan n. vuotta aikaisemmin. Tein enkunesitelmän Slipknotista ja soitin sitten Iowa levyltä näytteeksi Left Behind kappaleen. Tässä ei oo silleen mitään sen kummosta hienoa shokkitarinaa, mutta ei Marin ilme kyllä mikään kovin iloinenkaan ollut. En käsitä miten niin pienellä voi järkyttää ihmisiä. Tässähän on puhdas kertsikin. Muistan kun eräs Jani sano eturivistä biisin lähtiessä käyntiin, että nyt on kova! Olihan se hemmetti:

5. Oon käyttänyt Slipknotia ennenkin shokeerausmeiningissä. Tää tapahtui ala-asteella. Meillä oli siellä erään Hanna-Kaisan alaisena (parhaita opettajia, terkut!) viikon juliste skaba. Se oli ihan hauska, vaikkakin aika typerä idea sinänsä, mutta lapsethan on typeriä, joten toimiva idea. Hieno ajatteluketju siinä. Vein sinne sitten tämmöisen julisteen:

Se ei ollut ihan tuollainen, koska siinä noi ruudut täytti koko alan ja ne oli jämptisti rivissä, mutta kuvat olivat samat. Eli varmasti saman aikakauden tuote. Tämäkin oli sitten jotain 5-6 luokkaa. Vein jullarin luokkaan ja taululle. Hanna-Kaisa totesi, että onpa todella hirveän näköisiä olentoja ja mikä tämä on edes olevinaan. Koitin sössöttää jotain bändistä, mutta ei siitä mitään tullut. En tainnut voittaa ja varmasti voittoni olisi hylätty, koska minulla oli siitä jo aikaisempaakin kokemusta. Vein nimittäin tämän jullarin kerran kisaan:

JA SE VOITTI

MUTTA

KOKI

OIKEUSMURHAN

Minä vaivalla tuon nätisti repussa rullattuna alienjulisteen, joka on hauska ja symppis, äänestykseen. Äänestykseen, jossa demokratian voimin juliste valitaan voittajaksi. Hanna-Kaisa hieman hirveitä vanhempia (aiheellinen pelko) peläten kyseenalaistaa tuloksen. Luokka kapinoi, joten päädytään rehtorin juttusille. Rehtori (mukava mies, mutta ihan perseestä julisteasioissa) totesi, että ei sovi ala-asteelle. Että vaikka kuinka ois demokraattinen tuki takana niin ei. Kunnon fasismia. Uskoni suomalaiseen demokraattiseen päätöksentekoon horjui sinä päivänä niin paljon, että äänestin vasta toisissa mahdollisissa kuntavaaleissa, kun olin täysi-ikäinen.

Yhtä kaikki, shookeerasin jopa rehtorin kansliaan asti. Eli onnistunut tapaus.

6. Viimeinen shokeeraukseni musamaailman avulla tapahtui lukiossa. Ei ollut harmillisesti levyraati, mutta taas annettiin enkuntunnilla vapaat kädet aihevalinnan kanssa, ja koska hiukseni olivat kasvaneet pitemmiksi, sekä olin syvemmällä bläkkiksessä (toisin sanoen hylännyt hetkeksi poserit ja tykitin brutaalia ug:ta), esittelin luokalleni Beheritin. Tai no oikeastaan se oli pienryhmä, mutta esittelin kuitenkin. Tämän suomalaisen pioneerin, jonka musa on niin maan perkeleen kovaa, että ei voi muuta sanoo ku hattuu nostaa ja suositella kaikille.

Vein esitykseen mukanani The Oath of Black Blood -levyn remasteroidun digipak version. Oikeasti tämä oli poseria, koska siinä oli kuulemma pilattu Moyenin alkuperäinen kansitaide uudella paskalla ja siinä oli helvetti väritkin. En voinut asialle mitään, koska Swamp Music ei myynyt alkuperäistä, eikä minulla olisi ollut varaakaan. Tämä maksoi kympin ja oli budjetilleni aikoinaan sopiva. Esitelmässä kerroin, että Beherit oli Rovaniemeltä jadajada keikoilla oli sian- ja vuohenpäitä seipäissä tai jotain muuta vastaavaa jadajada hautasmaalla ristit nurin jadajada ja opettajan ilme oli ihan mukava. Semmoinen keski-ikäinen, ehkä jopa hieman lady, nainen (ihan mukava ope kuitenkin) oli vähän järkyttynyt. Sen sukunimi oli muuten Rossi. Voitte arvata mikä sananmuunnos oli kultaa lukiossa. Voi pojat.

No koska mukanani oli myös levy, päätin esitellä taidetta yleisölle. Laitoin soimaan muistaakseni tämän kappaleen:

Eli siis ton ekan tuosta. Grave Desecrationin. Siinä on edelleen niin hienot nuo örähdykset ja atonaalinen kitarasoolo Slayerin hengessä. Sitten esitin tätä kuvaa siinä sitten, tai no oikeastaan laitoin ne levynkannet kiertämään:

Nää kaks kuvaa löyty siitä digipakista (muistaakseni toi alempikin oli) ja ne on edelleenkin mielestäni ihan hemmetin siistejä. Varsinkin toi ylempi. Eihän nää eees oo mitenkään ihmeellisiä, mutta kai se oli sitten uutta ja yllättävää kaikille, että se hämmensi. Ei se musa varmaan ainakaan helpottanut, onhan se aikamoista kohkausta. Mutta kuitenkin, muistan sen ikuisesti kun opettaja anto palautetta siinä paikan päällä. Kehui ääntämistä, sanoi ihan mielenkiintoiseksti (varmaan vitsillä tai hyvää hyvyyttään) ja sitten täräytti: "Mutta miksi?". Kyselin, että mitä miksi hä. "Niin että miksi sä kuuntelet tämmöistä musiikkia?". En keksinyt siihen muuta kuin että tykkään siitä todella paljon ja se oli siinä. Ysi tuli todistukseen ja veikkaan, että Rossikin tykitti kahvitauolla Beheritit soimaan opettajanhuoneessa! Sen verran oli käännyttämismentaliteettia ilmassa.

Se oli siinä. Aika paska listaus. Eilen illalla kun menin nukkumaan tää idea pyöri päässä ja olin et hei maailman paras idea. Nyt kun toteutin tän niin ihan surkea lista. Tajusin, että eihän niitä levyraateja tosiaan ollutkaan kuin kaksi, vaikka uneliaana tuntui ideoita vain pulppuavan. Tuhlasin tähän myös n. 2 tuntia elämästäni, kun kirjoitin tuon ekankin tekstin siitä kirjasta. Ihan saatanan aikaa vievää puuhaa, enkä ihmettele yhtään, miksi en neljään vuoteen kirjoittanut mitään. Mutta sen siitä saa ja se on kestettävä, kunhan selkä ei vain hajoaisi.

PS. Oon ihan varma, että joku late tai mollukka tai hengenheimolainen tulee tähän kommenttipalstaan

huutaan jotain black metal -aatteesta ja sen pilaamisesta kautta pouseroinnista ja death to false prophet paskaa. Ei mulla teille muuta kun relatkaa hei ja antakaa ihmisten nauttia musasta, vaikkeivät jaksaisikaan saaranata saatanasta K-marketin aulassa.

Ajattelin taas rustailla / Oman elämäni musiikit, osa 1

Mutta en tiedä mitä rustailisin. Olen niin seesteinen persoona nykyään. Harrastan lintubongailua ja luontohomoilua niin en osaa enää kaivaa edes mitään pyykkitupavihaa sisimmästäni. Lihan syömisenkin olen lopettanut. Tai no kalaa buustaan b12-vitamiinin takia joskus, mutta sekin on MSC-merkittyä, eli ihan täysin nolla-asteikolla näin niinkun viha/aivo-oksennus tasolla. Työtönkin olen, eikä lähiöelämän kuvaaminen ole kovin antoisaa. Vielä 2012 jaksoin innostua jostain vitun ratikasta (oikeasti olen nytkin mansesterin ratikasta innoissani), mutta nykyään ahdistaa jo pelkkä keskustan liikenne. Olenkin nykyään lähinnä kivenkolossa luonnonsuojelualueella halvimpien Nikon-kiikarieni kera (häpellinen mainostus!). Mutta sori vaan Nikon, ostin Nikonit ihan vaan, koska Anttilassa ei ollut halvempiakaan. Tampereen Anttilakin on nykyään aika ikävä paikka. Olen vuodesta teini käynyt siellä alelaareja kollaamassa, ja nyt koko höskä nimeltään Top Ten on siellä yläkerrassa. On siellä vielä joku alelaari ja pari hyllyä levyjä, mutta masennuin ja ahdistuin viimeksi. Ostin siis paikan päältä 4 levyä n. 3€/kpl, enkä ollutkaan enää masentunut ja ahdistunut!

Ryyppääminenkin loppui käytännössä tuohon edelliseen postaukseen (toim. huom. en juonut itseäni mihinkään koomaan neljäksi vuodeksi, kunhan olen ollut kirjoittamatta). Harmittaa sinänsä, koska ajankohtainen kakkonen -ohjelmistoni tulee varmaan olemaan todella tylsää luettavaa. Olettaen siis, että sellaisen joskus teen. Siinä oli kuitenkin ideana olla kännissä aamuyöstä ja tykitellä. Katsotaan, onko sanansäiläni yhtä terävä sitten kun sen aika tulee.

Yksi pahe minullakin sentään on! Syön mustaamakkaraa n. 1-2 kertaa kuussa. Eli oon mummolatermeillä kasvissyöjä. Olen ollut aikaisemminkin vegesössö ja silloin vielä ehdottomampi (koska olin nuorempi, daa), ja mummolassahan sai aina kalaa, koska se ei ole lihaa ja sitä kautta nyt kun ajattelen, niin droppasin aika monta kertaa tosta noin vaan, koska mummo ei olisi antanut 50€ seteliä, jos en olisi syönyt lohta kiltisti. Mutta ei tästäkään mitään juttua saa aikaiseksi. Tai no yhden hyvän mummola-simulaatio tekstin kirjoitin eräälle forumille, mutta kaivan sen joskus tähän bonukseksi ja plussaksi.

Olen myös lopettanut käytännössä älypuhelinhommatkin, koska tajusin, että maksan ihan turhasta. En tee sillä mitään. Nyt minulla on ihana LG:n (mainostus) 29€ maksanut kevyt ja pieni tulitähtisädetikkuihanaoujeeihq-peruspuhelin, jossa on aivan helvetin hyvä akkukesto ja helvetin huono peli. Se on niin huono, että en keksi mitään sanoja sille. Ruma ja kankea ja paska.

Mutta niin, tekstien kirjoittamista. Koitan jotain tarinoida (jos elämässäni tapahtuu jotain), mikä on vaikeaa, koska esim. olen viimeksi päivittänyt (ja ollut kiinnostunut) facebook/n/ista n. 1½ vuotta sitten. Ja kaikki jännät tapahumathan raportoidaan naamakirjaan, joten tästä voi päätellä, että mitään jännää ei ole tosiaan tapahtunut.

Eli toisin sanoen pitää harrastaa laatikon ulkopuolelta ajattelua, jossa en ole mestari. Mutta horisontin laajentaminen on kova totuus. Tykkään kuunnella musaa ja pelata videopelejä, niin ehkä niistä saisi jotain. En tykkää oikein katsella elokuvia, mutta niistäkin voin rustata jos avovaimo pakottaa katsomaan jotain jet li -hössönsössöä. Itse katselisin mielelläni vain eurooppalaisia taidepläjäyksiä, joissa puhutaan vähemmän kuin perinteisessä suomalaisessa avioliitossa. Väkivaltaakin näissä tuntuu olevan aina samassa määrin. Kummallinen yhteensattuma nyt kun ajattelee.

Tästä se nyt siis lähtee. Ensimmäinen musiikkikommenttini tällä palstalla. Tarkoitus on tehdä näistä kompakteja, enkä todellakaan tähtää mihinkään kriittiseen analyysiin. Jos Soundi-lehti näkee nää, niin saa printata ihan tosta noin vaan vaikka oman liitteen sitten, kun matskua on tarpeeksi. Laitatte vaan tän blogin linkin ja klikkaatte AdSense -mainosta. Olen muuten saanut 6 vuoden aikana 34€ AdSense -tililleni. 75€ oli muistaakseni nostoraja. Noistakin kolmestakympistä omia klikkauksia on varmaan 29€. Hyvä diili ja joku päivä lähden Kajaaniin junalla näillä tuloilla.

Kuuntelin tämmöisen levyn hyllystäni yksi päivä.

Leavings-orkesteri: Arpapeliä CD (RCA, 2011)

Tässä siis entiset Leevi and the Leavingsin taustajäsenet tekevät taas musiikkia. Eli Gösta kuoli 2003, päätettiin, että se on siinä. Ei voi jatkaa. Kahdeksan vuotta myöhemmin päätettiin, että se on siinä, voidaan jatkaa. Minulla ei ole mitään tätä vastaan, koska mun puolesta kuka tahansa saa soittaa ja tehdä comebackeja ja olla iloinen elämästään ja siltappaa. Kovasti vielä mainostettiin, että ei ratsasteta Leevien maineella. Faktahan on se, että pakostihan sitä ratsastaa kun ottaa nimekeseen Leavings-orkesteri.

Se siitä taustakartoituksesta. Levy on ihan uskomattoman paska ja se sisältää aivan mitäänsanomatonta poprokkia hyvin vahvalla iskelmäviballa. Sanoitukset ovat uskomattoman jäätävää (ja tämä ihmisen suusta, jonka mielestä naiivit poplyriikat ala Aknestik ovat parasta) hömpänpömppää ja sävellyksetkin siinä samalla. Takakannen kiitostekstissä oli joku saksankielinen lause ja siinä luki aivan varmasti "millintarkkaa saksalaista insinöörityötä", koska melkein kaikki biisit ovat sen 3 minuutta pitkiä eli perfect radio song jaajolle miljoonia kamaa. Oletettavasti levy myi ihan pisin sitä v-sanaa ja onneksi koko roska on unohdettu. Laitoin levyn myynti-pinooni, jossa on jo läjä susipaskoja levyjä, joita ei divarit ota vastaan (koska CD), eikä kukaan osta (koska CD ja paskoja). Homehtukoot vaatehuoneessani, koska en kehtaa heittää roskiinkaan.

Mielenkiintoisinta levyssä:

-credits-listan soittimet, koska sieltä löytyy erikoisuuksia kuten tinapilli ja nyckelharpa.

Ikävintä levyssä:

-ihan kaikki. maineella ei sentään onnistuttu ratsastamaan, eli ei sekään aina niin helppoa näemmä ole.