Levyraatikapinointia ja vähän muutakin (reprise)

ELIKKÄS nyt sitten se varsinainen idea, mikä nyt lähti vähän käsistä (tai ei sitä nyt ehditty edes käsittelemään kuin otsikossa), mutta kuitenkin:

LEVYRAATI

Tämä on yhteiskunnan hienoin keksintö. Mikään ei ole hienompaa kuin levyraati. Mun mielestä jokaisissa illanistujaisissa pitäisi olla levyraati. Mikään ei ole hienompaa kuin hehkuttaa toisille oman musamaun paremmuutta, eikä mikään ole ikävämpää kuin se pettymys, kun saatkin vain ykkösiä tai kakkosia asteikolla 1-10. Nykyäänhän tämä levyraatihommeli menee niin, että bileissä on joku saakutin Spotify auki ja sinne jengi pistää jonoon biisejä ilman mitään tolkkua. Se kuka eka saa sinne laitettua oman 1000 biisin soittolistan on voittaja. Jonoa ei saa muokata, mutta kaikkihan sitä muokkaa, koska muuten ei saa illan aikana tuotua  omia musamielipiteitään julki. Nykyään se on edes jollain tasolla mahdollista, kun jengi vetää kännit ja lähtee vasta 01.00 baariin katsomaan, miltä se valomerkki näyttääkään. Jos alkoholipolitiikkaa muutetaan, tämäkin menee mahdottomammaksi, joten mielestäni viina pitää kätkeä johonkin geokätköilytyylisesti, että siinä menee mahdollisimman kauan, että Pena pääsee känniin. Jää aikaa levyraateilulle!

Miksei levyraateja muuten ole amkissa tai yliopistossa? Alaasteella oli, yläasteella oli. Lukiossa ei muistaakseni ollut? Jos pääsen joskus vaikuttamaan asioihin, vaadin levyraadin opetussuunnitelmaan jokaiselle alalle. Mielestäni työpaikan taukotiloissakin voisi olla levyraadit! Levyraati myös takaisin televisioon! Radiossahan tätä ainakin vielä viime vuonna tuli, toivottavasti vieläkin. En ole hetkeen keskittynyt muuhun kuin oman listani odottamiseen "kuuntelijan lista" -ohjelmassa.

Mutta niin kun tuossa Eminem-kirjassa (katso edellinen postaus, toim. huom.) oli puhetta esimerkiksi lyriikoiden kohauttavuudesta, niin muistoistani nousi esiin hetki, jolloin soitin ala-asteella Eminemiä levyraadissa. Soitin tahalteen levyn huonoimman kappaleen (tai ainakin se on yksi niistä), koska siinä oli kertsissä aika vahvaa kiroilua ja se oli riittävä syy valita tämä huono kappale. Kyllähän se toimi ja siitä se oma levyraatikapinani auktoriteetteja vastaan lähti! Tässä lyhyt historia levyraatitykityksistäni, mikä oli siis edellisen postauksen alkuperäinen idea. Näitä ei periaatteessa oo kuin pari (l. 2 kappaletta), mutta laitan pari bonusshokeerausta mukaan just for the fun of it.

1. Varamsti joku ala-aste paska, josta en muista mitään, koska en ollut vielä älynnyt tätä väkisin shokeeraamisen taikaa. Eli skipataan tää. Tää saatto olla muuten sellanen, missä Eiffel 65:n Blue -kappale voitti. Kaverini toi tämän levykäisen ja muistan kun eräs "Hessu" juoksi opettajan luo sen jälkeen, kun kaveri oli jo kertonut, "että se on sitten se biisi numero yksi". "Hessu" siis ryntäsi ja sano "SE ON SITTEN SE YKKÖNEN" ja näin Blue voitti. Ai että.

2. Noniin, tämä on semmoinen homma kuin allekirjoittaneen ensimmäinen shockade valinta. Olin saanut Eminemin Marshall Mathers LP:n joululahjaksi. Vuosi oli siis 2001. Olin silloin sitten vissiin viidennellä vai olinko jo kuudennella. En tiiä. Sillä ei ole väliä. Meillä oli musamaikkana Pena ja Penahan oli ihan hauska tyyppi mitä nyt legendaa oli, että pari varoitusta oli alla. Mut mun mielestä se oli ihan jees. No mutta kun tuli minun vuoroni, menin ylpeänä ja vähän jännittäen kohti Penaa ja sanoin, että pistäppä tosta noin kappale 17. Se oli nimeltään "Under the Influence feat. D12" ja siinä oli kertosäe: "So you can suck my dick if you don't like my shit ‘Cause I was high when I wrote this, so suck my dick!"

Ei me mitään biisistä tajuttu, mutta kertsi tajuttiin ja täts it. Sillä perusteella levyraatiin. Vanhempana sitä tajus muitakin hienouksia ja nerokkuuksia läpistä, mutta ala-asteella sitä on ala-asteella ja siltä pohjalta pitää luovia elämässä eteenpäin. Penalla meni naama vähän hämilleen. Biisissähän on se klassinen "let the record skip" kohta, mikä on muuten ihan hauska läppä: "I'm ripped, I'm on an acid trip / My DJ's in a coma for letting the record skip" ja sitten tää looppaa hetken, mikä on loogista tietysti, koska neula hyppii. Pena totes jotain jossain vaiheessa, että joo kyllähän tää vähän tuntu junnaavan. No mutta oli se hurjaa! Tässä vielä itse kappale:

3. Yläasteella, käytiin kai kahdeksatta. En muista mikä biisi noin alko, mutta joku kuitenkin. Meillä oli englanninkielentunti ja ihana Mari opettajana. Tai unohtakaa äsköinen lause, koska kukaan ei halua sakkorangaistusta. Jokatapauksessa, minä olin vihainen heviteini, jolle Dimmut oli kova sana (oli muuten Helloweenkin, se on aina ollut kovin. Minähän sanoin, että olen pehmeä kuin pehmis sydämestäni). Mutta dimmut ja creidöli oli hyvä valinta, kun niitä löyty jokaisen koneen kazaa-folderista. Se oli hyvä folder se. Siellä oli ainakin Dimmujen se Twisted Sister koveri missä lauletaan hear no evil, see no evil, fear no evil ja mitä paskaa. Sitten oli Stratovariuksen Eagleheart. Peruskamaa oli myös kaikki väärin tägitetyt Klamydiabiisit, sekä väärintägitetyt sentenced/bodom akselin trooper/mitäkovereitaniitänytolikaan biisit.

Asiaan. Meillä oli siis levyraati ja minä toin veljeni levyhyllystä (tadaa, hänkin oli creidölhevari) Cradle of Filthin Nymphetamine levyltä löytyvän Gilded Cunt biisin. Siis biisihän on aika mitäänsanomaton lukuunottamatta sitä yhtä riffiä (kyl te hiffaatte). Eli ei oo mitään Principles of Evil Made Flesh kamaa tai edes Midian kamaa, jotka on näin aikuisenakin niin saatanan tykkiä, että oksat pois. Se vaan oli provosoivin nimi, mitä siihen hätään sai käsiin.

Kun vuoroni tuli, menin mankalle, laitoin levyn sisään ja kelasin raitaan 2. Menin istumaan ja opettaja kysyi, mikä on biisin nimi. Vastasin, että Gilded Cunt. Opettaja sitten siihen, että niin mikä oli. Sanoin "Gilded Cunt" silleen vähän rallienglantimaisemmin, että varmasti meni perille. No opettaja siihen, että tuuppa kirjottaan tänne se. Taululle käveli nuori mies, jolla oli Dark Funeralin Attera totus sanctus -paita, niittiranneke, pentagrammi hihanauha, luurangonkäsisormus, slayer-ranneke, ihan helvetin painava heviketju, vähän kevyempi heviketju ja mitä vielä. Kirjoitin taululle hieman hataralla liitukädellä "Gilded C***", kuten takannessakin luki. Aika kapinallisen veto, eli nössöilin sitten sen lopulta. Kunnon tunari minäkin olen näin jälkikäteen tarkasteltuna. No opettajatar (semmonen 28 lonkalta nakattuna) meni varmaan vähän hämilleen, koska uran alkuvaiheilla jo joutuu tykityksen uhriksi. Opettaja pohti asiaa hetken ja otti sitten sanakirjan esiin. Selasi sieltä tämän "cunt" sanan kohdalle varmaan vaan ihan varmistaakseen asian. Katsoi aukeamaa hetken aikaa, henkäisi, ja sulki sanakirjan rauhallisesti. Sen jälkeen ei tehtykään muuta kuin kiitetty hienosta musiikkiesityksestä, laskettu yhteen surkeat pisteet ja unohdettu koko asia. Se oli urani ehkä hienoin hetki.

Tässä vielä kappale:

BONUSSHOKEERAUKSET (periaatteessa toi ekakin on, mutta tajusin vasta nyt, että eihän noita ollutkaan kun kaks levyraatikokemusta. Ei niitä oikeasti varmaan ollut yhteensä kuin 4 koko kouluruna aikana, joten 2/4 shokeerausyritys on aika hyvä):

4. Tää ei oo periaatteessa levyraati, mutta kun annetaan vapaat kädet aineen kanssa, sitä tekee musarunkkarina musasta jutun. Tämä tapahtui tuon saman englanninopettajattaren kanssa, mutta varmaan n. vuotta aikaisemmin. Tein enkunesitelmän Slipknotista ja soitin sitten Iowa levyltä näytteeksi Left Behind kappaleen. Tässä ei oo silleen mitään sen kummosta hienoa shokkitarinaa, mutta ei Marin ilme kyllä mikään kovin iloinenkaan ollut. En käsitä miten niin pienellä voi järkyttää ihmisiä. Tässähän on puhdas kertsikin. Muistan kun eräs Jani sano eturivistä biisin lähtiessä käyntiin, että nyt on kova! Olihan se hemmetti:

5. Oon käyttänyt Slipknotia ennenkin shokeerausmeiningissä. Tää tapahtui ala-asteella. Meillä oli siellä erään Hanna-Kaisan alaisena (parhaita opettajia, terkut!) viikon juliste skaba. Se oli ihan hauska, vaikkakin aika typerä idea sinänsä, mutta lapsethan on typeriä, joten toimiva idea. Hieno ajatteluketju siinä. Vein sinne sitten tämmöisen julisteen:

Se ei ollut ihan tuollainen, koska siinä noi ruudut täytti koko alan ja ne oli jämptisti rivissä, mutta kuvat olivat samat. Eli varmasti saman aikakauden tuote. Tämäkin oli sitten jotain 5-6 luokkaa. Vein jullarin luokkaan ja taululle. Hanna-Kaisa totesi, että onpa todella hirveän näköisiä olentoja ja mikä tämä on edes olevinaan. Koitin sössöttää jotain bändistä, mutta ei siitä mitään tullut. En tainnut voittaa ja varmasti voittoni olisi hylätty, koska minulla oli siitä jo aikaisempaakin kokemusta. Vein nimittäin tämän jullarin kerran kisaan:

JA SE VOITTI

MUTTA

KOKI

OIKEUSMURHAN

Minä vaivalla tuon nätisti repussa rullattuna alienjulisteen, joka on hauska ja symppis, äänestykseen. Äänestykseen, jossa demokratian voimin juliste valitaan voittajaksi. Hanna-Kaisa hieman hirveitä vanhempia (aiheellinen pelko) peläten kyseenalaistaa tuloksen. Luokka kapinoi, joten päädytään rehtorin juttusille. Rehtori (mukava mies, mutta ihan perseestä julisteasioissa) totesi, että ei sovi ala-asteelle. Että vaikka kuinka ois demokraattinen tuki takana niin ei. Kunnon fasismia. Uskoni suomalaiseen demokraattiseen päätöksentekoon horjui sinä päivänä niin paljon, että äänestin vasta toisissa mahdollisissa kuntavaaleissa, kun olin täysi-ikäinen.

Yhtä kaikki, shookeerasin jopa rehtorin kansliaan asti. Eli onnistunut tapaus.

6. Viimeinen shokeeraukseni musamaailman avulla tapahtui lukiossa. Ei ollut harmillisesti levyraati, mutta taas annettiin enkuntunnilla vapaat kädet aihevalinnan kanssa, ja koska hiukseni olivat kasvaneet pitemmiksi, sekä olin syvemmällä bläkkiksessä (toisin sanoen hylännyt hetkeksi poserit ja tykitin brutaalia ug:ta), esittelin luokalleni Beheritin. Tai no oikeastaan se oli pienryhmä, mutta esittelin kuitenkin. Tämän suomalaisen pioneerin, jonka musa on niin maan perkeleen kovaa, että ei voi muuta sanoo ku hattuu nostaa ja suositella kaikille.

Vein esitykseen mukanani The Oath of Black Blood -levyn remasteroidun digipak version. Oikeasti tämä oli poseria, koska siinä oli kuulemma pilattu Moyenin alkuperäinen kansitaide uudella paskalla ja siinä oli helvetti väritkin. En voinut asialle mitään, koska Swamp Music ei myynyt alkuperäistä, eikä minulla olisi ollut varaakaan. Tämä maksoi kympin ja oli budjetilleni aikoinaan sopiva. Esitelmässä kerroin, että Beherit oli Rovaniemeltä jadajada keikoilla oli sian- ja vuohenpäitä seipäissä tai jotain muuta vastaavaa jadajada hautasmaalla ristit nurin jadajada ja opettajan ilme oli ihan mukava. Semmoinen keski-ikäinen, ehkä jopa hieman lady, nainen (ihan mukava ope kuitenkin) oli vähän järkyttynyt. Sen sukunimi oli muuten Rossi. Voitte arvata mikä sananmuunnos oli kultaa lukiossa. Voi pojat.

No koska mukanani oli myös levy, päätin esitellä taidetta yleisölle. Laitoin soimaan muistaakseni tämän kappaleen:

Eli siis ton ekan tuosta. Grave Desecrationin. Siinä on edelleen niin hienot nuo örähdykset ja atonaalinen kitarasoolo Slayerin hengessä. Sitten esitin tätä kuvaa siinä sitten, tai no oikeastaan laitoin ne levynkannet kiertämään:

Nää kaks kuvaa löyty siitä digipakista (muistaakseni toi alempikin oli) ja ne on edelleenkin mielestäni ihan hemmetin siistejä. Varsinkin toi ylempi. Eihän nää eees oo mitenkään ihmeellisiä, mutta kai se oli sitten uutta ja yllättävää kaikille, että se hämmensi. Ei se musa varmaan ainakaan helpottanut, onhan se aikamoista kohkausta. Mutta kuitenkin, muistan sen ikuisesti kun opettaja anto palautetta siinä paikan päällä. Kehui ääntämistä, sanoi ihan mielenkiintoiseksti (varmaan vitsillä tai hyvää hyvyyttään) ja sitten täräytti: "Mutta miksi?". Kyselin, että mitä miksi hä. "Niin että miksi sä kuuntelet tämmöistä musiikkia?". En keksinyt siihen muuta kuin että tykkään siitä todella paljon ja se oli siinä. Ysi tuli todistukseen ja veikkaan, että Rossikin tykitti kahvitauolla Beheritit soimaan opettajanhuoneessa! Sen verran oli käännyttämismentaliteettia ilmassa.

Se oli siinä. Aika paska listaus. Eilen illalla kun menin nukkumaan tää idea pyöri päässä ja olin et hei maailman paras idea. Nyt kun toteutin tän niin ihan surkea lista. Tajusin, että eihän niitä levyraateja tosiaan ollutkaan kuin kaksi, vaikka uneliaana tuntui ideoita vain pulppuavan. Tuhlasin tähän myös n. 2 tuntia elämästäni, kun kirjoitin tuon ekankin tekstin siitä kirjasta. Ihan saatanan aikaa vievää puuhaa, enkä ihmettele yhtään, miksi en neljään vuoteen kirjoittanut mitään. Mutta sen siitä saa ja se on kestettävä, kunhan selkä ei vain hajoaisi.

PS. Oon ihan varma, että joku late tai mollukka tai hengenheimolainen tulee tähän kommenttipalstaan

huutaan jotain black metal -aatteesta ja sen pilaamisesta kautta pouseroinnista ja death to false prophet paskaa. Ei mulla teille muuta kun relatkaa hei ja antakaa ihmisten nauttia musasta, vaikkeivät jaksaisikaan saaranata saatanasta K-marketin aulassa.

Levyraatikapinointia (prelude)

Ihan alkuun pitää mainita, että ei toi levyarvostelu juttu nyt oikein lähtenyt käyntiin. Pohjimmiltaan läpihuono idea, koska olen kuunnellut tässä paljon paskoja levyjä, eikä mulla oikein nyt oo mitään sanottavaa niistä. Jos keksin jotain mukanokkelaa, voin kirjoittaa, mutta muuten on kyllä aika herkässä. Tässä muutama syy:

A) ei ketään kiinnosta väkisin paiskottu teksti, ei edes tämän blogin kirjoittajaa, vaikka monen tekstin perusteella saattaisi jopa uskoa toisin.

B) itsekin b-luokan poppeja pöytälaatikkoon tehneenä ymmärrän luomisen tuskan, joten tuntuu vähän pahalta hakata jonkun työ maanrakoon, koska en minä jaksa semmoisia objektiivisia ihan kiva 2,5/5 arvostelujakaan tehdä. olen pehmeä kuin pehmis sydämestäni.

C) ei kukaan ala kuitenkaan kuuntelemaan levyä, jonka arvostelen huonoksi. ei edes silloin, vaikka arvostelu olisi todella hauska (tai no edes minun mielestäni hauska). kokeeksi voin vaikka arvioida spraykaalien levyn joskus, ja katotaan sitten, kuka jaksaa alkaa kuuntelemaan. ei varmastikaan kovin moni, koska miksi turhaan kajota paskaan, jos sitä voi välttää.

D) vastavuoroisesti en jaksa kirjoittaa hyvistäkään levyistä, koska mikään ei ole turhauttavampaa kuin hehkuttaa eka jollekin jotain itselle elämää suurempaa levyä ja olla siltappaa että 5/55555 ihan paras omg kuuntele aivan uskomattomat harmoniat kato toi asus soinnun soitto tossa ou jee mitkä stemmat tulin just lahkeeseen ja silti on vasta ekan biisin eka kertsi mennyt ohi JES tää ON PARASTA. Sitten kaveri kuuntelee sen ja sanoo, että ihan jees. IHAN JEES. EI MIKÄÄN OLE IHAN JEES. MIKÄ HELVETIN VASTAUS ON IHAN JEES. ONKO SE 3/5 VAI 2,5/5 VAI HYVÄ VAI HUONO VAI MIKÄ SE ON. KERTOKAA MINULLE. JOS SANOO IHAN JEES JA SITTEN YLLÄTTÄÄ JONKUN KUUNTELEMASTA SITÄ LEVYÄ NIIN ONKO SE SILTIKIN IHAN JEES? VAI ONKO SE SITTENKIN HYVÄ? TAI JOS SE TOINEN EI KUUNTELEKAAN SITÄ IKINÄ NIIN SILLOINHAN SE ON HUONO? HÄH? OPASTAKAA MINUA PAREMMAKSI IHMISEKSI!

Tähän väliin huomatan, että itsekin sanon aina ihan jees. varsinkin internetissä. se on hyvä sanonta. ihan jees. mutta en hyväksy sitä itselleni sanottuna heh heh.

E) tätä kohtaa ei ole, mutta näemmä säästelen isoja alkukirjaimia huolella tässä kirjoituksessa.

Eli uusia levyarvosteluja ei varmastikaan montaa tule, mutta muita viihteenmuotoja ehkä, koska niihin en koe hengenheimolaisuutta, koska en tee pöytälaatikkoon paskoja elokuvia tai videopelejä tai näytelmäkässäreitä.

MUTTA NYT ASIAAN, eli siihen, mistä otsikossa on kyse.

Kaikki juontaa juurensa siihen, että luin Anthony Bozza -nimisen kirjaijilan (tai no toimittajan, siis lehtitoimittajan, ei sellasen antologian toimittajan) kirjoittaman kirjan Eminemistä. Tai siis sen piti olla Eminemistä, mutta se olikin sekalainen oksennus Amerikkalaista kulttuurihistoriaa koskien rotujen, naisten ynnä muiden tuollaisten asemaa elävässä elämässä että popkulttuurissa ja diibadaaba jadajadajada. Tämä kyllä selvisi kirjan Yhteenveto -kappaleesta, joka sijaitsi sivulla 346. Kirjassa oli 350 sivua ja rista, jonka jälkeen viitteet ja lähteet. Kiitos tästä. Takakannessa kuvattiin tämän olevan kirja, joka pääsee lähemmäksi Eminemiä kuin koskaan ja vaikka mitä puffia. Paskanvatukat sanon minä. Kirjassa oli pari kohtausta, joissa on lainauksia Eminemin haastatteluista + muutama kohtaus, jossa hengataan Eminemin kanssa. Näissäkin keskitytään enemmän teinityttöjen ja vaikka minkä keski-ikäisten mammojen keskusteluihin kuin Eminemin läppiin.

Eikä siinä siis mitään, mutta ärsyttää kun ei minua juuri nyt kiinnostanut koko Amerikan rotuhistoria ja sukupuolien välinen tasa-arvo tippaakaan vaan halusin lukea kuinka Eminem on sanonut vittu jollekin Detroitissa vuonna 96 ja kuinka siitä eteenpäin on vedetty nappia keikoilla ja väännetty nappia studiossa Dr. Dren suojissa. Halusin sensaationnälkäistä kesälomaluettavaa (en ole edelleenkään töissä, mutta nyt kaikilla muillakin on kesäloma, niin minullakin saa luvan olla).

Kenen idea muutenkin oli koittaa jotenkin yhdistää nämä asiat yhdeksi 350 sivun läpyskäksi. Ihan hyvä sivumäärä biografialla, mutta tosi huono jollekin rotuhistoria opukselle voi saatana kun käykin hermoksi jostain syystä tämä asia. Tän kirjan englanninkielinen nimekekin on: Whatever You Say I Am: The Life and Times of Eminem. Oikeasti pitäisi olla WHATEVER YOU SAY I AM: THE LIFE AND TIMES OF EMINEM ELI KUINKA EMINEMIN ASEMA YHTEISKUNNASSA PEILAA AMERIKAN FUCKED UP MENOA JOKA OLI KAIKKIEN TIEDOSSA FUCK.

Jotenkin semmonen rahat pois idea tässä on. Ihan paikoitellen jopa mielenkiintoista tekstiä, mutta ei sitä kiinnosta lukea, kun tietää, että ei tämä ole sitä mitä haluaisin lukea tällä hetkellä. Kattokaa nyt tätä jätkää, toihan oikein ilmeilee että vituttaako:

Tässä vähän just kirjotan hei kuinka Eminem oho latte mocca kaatu macille no heh he Rolling Stone kustantaa. Siinä kirjan sisälehtisessä oli kuva tosta jäbästä, mutta toki nuorempana, koska kirja oli vuodelta 2003. Ihan samanlainen hymy. Varmasti naama on 24/7 tossa asennossa, että varmasti kaikkia vituttaa.

Kirjoitustyylikin oli sellainen, että minä tiesin kaiken -KAIKEN- etukäteen. Koko kirja alkaa 8-mile ensi-illasta ja siinä jo mainitaan, kuinka kukaan paikallaolijoista ei varmasti tiedä mikä tarkoitus elokuvalla on ja mitä Eminem sillä haluaa hakea. MUTTA MINÄ - JA VAIN JA AINOASTAAN MINÄ- TIEDÄN. Ihan hirveetä. Sama kuin lukisi Everett Truen musakirjoja. Jos haluan lukea Everett Truen kuunteluhistorian koskien Ramonesia, ostan kirjan: "EVERETT TRUE: NÄIN TUTUSTUIN RAMONESIIN, KUUNTELIN RAMONESIA JA KUUNTELEN EDELLEEN RAMONESIA PS. OON KÄTELLYT JOHNNY RAMONEA PPS. JA JOEYTA PPPPS MARKYA EN KAI MUT AINAKIN UNISSA". Enkä kirjaa: "EVERETT TRUE: HEY HO, LET'S GO: THE STORY OF RAMONES".

Puhumattakaan Joel McIverin kirjoista, jotka tiivistyy sanoihin: Paska, 0/5.

Ymmärtäkää musakirjojen tekijät, että se on objektiivinen homma, eikä mikään musarunkkaajan egopönkitysprojekti.

Kaikki tämä on ihan hirveää, koska lainasin tämän kirjan ensimmäisen kerran teininä Nokian kirjastosta. Minua ärsytti niin saatanasti kirjoitustyyli ja suomennos (tästä lisää myöhemmin), että lopetin jossain 40 sivun tienoilla ja totesin, että juu tota. Olinhan kuitenkin vihainen teini ja sitä rataa, joten mitään paskaa en alkanut kuluttamaan.

Nyt löysin Sääksjärven kirjastosta (kovin pitkälle en näemmä ole elämässä päässyt niin paikkakunnallisesti kuin kultuurillisestikin) 10 vuotta myöhemmin niin tota tää on edelleen ihan hirveen ärsyttävä teos. Ja nyt siitä suomennoksesta. Ei mulla muuta siihen oikeen oo lisättävää, mutta koko kirja on täynnä semmosta "mä en siis vittu pulunnussija tajuu et tota ne luulee mua joksku vitu beastie boyksi matafakaa" -tekstiä, mikä on sinänsä ymmärrettävää, että kai siinä on sitä puhekieltä lähetty kääntämään, mutta helvetti sentään miten raskasta. Se menis vielä jotenkin, jos se ois kunnolla tehty, mutta tässä selvästi joku kolmekymppinen on koittanut vetää jotain kunnon wiggerkamaa alitajunnastaan. Menee ihan top femmaan ärsyttävimmät lukemani tekstityylit kategoriassa. Siellä on esim. Slipknotin DJ:n haastattelut Metal Hammerin erikoislehdessä jostain vuodelta 2007. Siinä oli litteroitu tekstiin kaikki "man" sanat, joita heitetään yleensä lauseen perään. Jossain 4-sivun tekstissä oli varmaan 300 mania heitettynä. Ai että se oli perseestä jopa teini-ikäisen Slipknot-fanin mielestä. Olis se varmaan näin vanhemmankin, en sitä epäile.

Suomennoksessa on sentään otettu se humoristinen tatsi haltuun, että siinä on lähdetty kääntämään lyriikkalainauksetkin ja vielä väkisin riimitettyinä! Suomennokset ois toiminu, jos en olis ollut asiallisesti käännettyjä ilman väkisin rimmaamista, mutta väkisinriimittely muuttaa aika monen lainin idean ihan päin mäntyjä. Tässä esim. yksi esimerkki:

Alkuperäinen: "Cause you can be quick, jump the candlestick, burn your back / And fuck Jill on a hill but you still ain't Jack"

Suomennos: "Sä oot jannu niin nopee, hyppää nuotioon ja totee: toi sattu, oma vika. Ja tota Erjaa sä voit panna ja heittää herjaa, mut sä et silti oo Mika"

Häkkisistä plussaa, mutten miinusta.

MUTTA NIIN nythän minä sitten haukuin jonkun teoksen, eli tähän se nyt sitten johtaa kun alussa kieltää itseltään jotain. En jaksa enää kirjoittaa tästä kirjasta, koska se ei ollut ainoa ajatukseni. Seuraavassa postauksessa paljastan oikean ideani juu moro.

Ajattelin taas rustailla / Oman elämäni musiikit, osa 1

Mutta en tiedä mitä rustailisin. Olen niin seesteinen persoona nykyään. Harrastan lintubongailua ja luontohomoilua niin en osaa enää kaivaa edes mitään pyykkitupavihaa sisimmästäni. Lihan syömisenkin olen lopettanut. Tai no kalaa buustaan b12-vitamiinin takia joskus, mutta sekin on MSC-merkittyä, eli ihan täysin nolla-asteikolla näin niinkun viha/aivo-oksennus tasolla. Työtönkin olen, eikä lähiöelämän kuvaaminen ole kovin antoisaa. Vielä 2012 jaksoin innostua jostain vitun ratikasta (oikeasti olen nytkin mansesterin ratikasta innoissani), mutta nykyään ahdistaa jo pelkkä keskustan liikenne. Olenkin nykyään lähinnä kivenkolossa luonnonsuojelualueella halvimpien Nikon-kiikarieni kera (häpellinen mainostus!). Mutta sori vaan Nikon, ostin Nikonit ihan vaan, koska Anttilassa ei ollut halvempiakaan. Tampereen Anttilakin on nykyään aika ikävä paikka. Olen vuodesta teini käynyt siellä alelaareja kollaamassa, ja nyt koko höskä nimeltään Top Ten on siellä yläkerrassa. On siellä vielä joku alelaari ja pari hyllyä levyjä, mutta masennuin ja ahdistuin viimeksi. Ostin siis paikan päältä 4 levyä n. 3€/kpl, enkä ollutkaan enää masentunut ja ahdistunut!

Ryyppääminenkin loppui käytännössä tuohon edelliseen postaukseen (toim. huom. en juonut itseäni mihinkään koomaan neljäksi vuodeksi, kunhan olen ollut kirjoittamatta). Harmittaa sinänsä, koska ajankohtainen kakkonen -ohjelmistoni tulee varmaan olemaan todella tylsää luettavaa. Olettaen siis, että sellaisen joskus teen. Siinä oli kuitenkin ideana olla kännissä aamuyöstä ja tykitellä. Katsotaan, onko sanansäiläni yhtä terävä sitten kun sen aika tulee.

Yksi pahe minullakin sentään on! Syön mustaamakkaraa n. 1-2 kertaa kuussa. Eli oon mummolatermeillä kasvissyöjä. Olen ollut aikaisemminkin vegesössö ja silloin vielä ehdottomampi (koska olin nuorempi, daa), ja mummolassahan sai aina kalaa, koska se ei ole lihaa ja sitä kautta nyt kun ajattelen, niin droppasin aika monta kertaa tosta noin vaan, koska mummo ei olisi antanut 50€ seteliä, jos en olisi syönyt lohta kiltisti. Mutta ei tästäkään mitään juttua saa aikaiseksi. Tai no yhden hyvän mummola-simulaatio tekstin kirjoitin eräälle forumille, mutta kaivan sen joskus tähän bonukseksi ja plussaksi.

Olen myös lopettanut käytännössä älypuhelinhommatkin, koska tajusin, että maksan ihan turhasta. En tee sillä mitään. Nyt minulla on ihana LG:n (mainostus) 29€ maksanut kevyt ja pieni tulitähtisädetikkuihanaoujeeihq-peruspuhelin, jossa on aivan helvetin hyvä akkukesto ja helvetin huono peli. Se on niin huono, että en keksi mitään sanoja sille. Ruma ja kankea ja paska.

Mutta niin, tekstien kirjoittamista. Koitan jotain tarinoida (jos elämässäni tapahtuu jotain), mikä on vaikeaa, koska esim. olen viimeksi päivittänyt (ja ollut kiinnostunut) facebook/n/ista n. 1½ vuotta sitten. Ja kaikki jännät tapahumathan raportoidaan naamakirjaan, joten tästä voi päätellä, että mitään jännää ei ole tosiaan tapahtunut.

Eli toisin sanoen pitää harrastaa laatikon ulkopuolelta ajattelua, jossa en ole mestari. Mutta horisontin laajentaminen on kova totuus. Tykkään kuunnella musaa ja pelata videopelejä, niin ehkä niistä saisi jotain. En tykkää oikein katsella elokuvia, mutta niistäkin voin rustata jos avovaimo pakottaa katsomaan jotain jet li -hössönsössöä. Itse katselisin mielelläni vain eurooppalaisia taidepläjäyksiä, joissa puhutaan vähemmän kuin perinteisessä suomalaisessa avioliitossa. Väkivaltaakin näissä tuntuu olevan aina samassa määrin. Kummallinen yhteensattuma nyt kun ajattelee.

Tästä se nyt siis lähtee. Ensimmäinen musiikkikommenttini tällä palstalla. Tarkoitus on tehdä näistä kompakteja, enkä todellakaan tähtää mihinkään kriittiseen analyysiin. Jos Soundi-lehti näkee nää, niin saa printata ihan tosta noin vaan vaikka oman liitteen sitten, kun matskua on tarpeeksi. Laitatte vaan tän blogin linkin ja klikkaatte AdSense -mainosta. Olen muuten saanut 6 vuoden aikana 34€ AdSense -tililleni. 75€ oli muistaakseni nostoraja. Noistakin kolmestakympistä omia klikkauksia on varmaan 29€. Hyvä diili ja joku päivä lähden Kajaaniin junalla näillä tuloilla.

Kuuntelin tämmöisen levyn hyllystäni yksi päivä.

Leavings-orkesteri: Arpapeliä CD (RCA, 2011)

Tässä siis entiset Leevi and the Leavingsin taustajäsenet tekevät taas musiikkia. Eli Gösta kuoli 2003, päätettiin, että se on siinä. Ei voi jatkaa. Kahdeksan vuotta myöhemmin päätettiin, että se on siinä, voidaan jatkaa. Minulla ei ole mitään tätä vastaan, koska mun puolesta kuka tahansa saa soittaa ja tehdä comebackeja ja olla iloinen elämästään ja siltappaa. Kovasti vielä mainostettiin, että ei ratsasteta Leevien maineella. Faktahan on se, että pakostihan sitä ratsastaa kun ottaa nimekeseen Leavings-orkesteri.

Se siitä taustakartoituksesta. Levy on ihan uskomattoman paska ja se sisältää aivan mitäänsanomatonta poprokkia hyvin vahvalla iskelmäviballa. Sanoitukset ovat uskomattoman jäätävää (ja tämä ihmisen suusta, jonka mielestä naiivit poplyriikat ala Aknestik ovat parasta) hömpänpömppää ja sävellyksetkin siinä samalla. Takakannen kiitostekstissä oli joku saksankielinen lause ja siinä luki aivan varmasti "millintarkkaa saksalaista insinöörityötä", koska melkein kaikki biisit ovat sen 3 minuutta pitkiä eli perfect radio song jaajolle miljoonia kamaa. Oletettavasti levy myi ihan pisin sitä v-sanaa ja onneksi koko roska on unohdettu. Laitoin levyn myynti-pinooni, jossa on jo läjä susipaskoja levyjä, joita ei divarit ota vastaan (koska CD), eikä kukaan osta (koska CD ja paskoja). Homehtukoot vaatehuoneessani, koska en kehtaa heittää roskiinkaan.

Mielenkiintoisinta levyssä:

-credits-listan soittimet, koska sieltä löytyy erikoisuuksia kuten tinapilli ja nyckelharpa.

Ikävintä levyssä:

-ihan kaikki. maineella ei sentään onnistuttu ratsastamaan, eli ei sekään aina niin helppoa näemmä ole.

Operaatio TURKU!!1

On pitänyt kirjoittaa raportti tästä hassunhauskasta matkasta Suomen ensimmäiseen pääkaupunkiin, josta ystäväni käyttää simppelisti nimitystä TURKU! (se pitää huutaa silleen jämäkästi). Matka tapahtui jo kuukausi sitten, mutta palautuminen alkaa olemaan kohdillaan vasta nyt. Johtuen erinäisistä seikoista, jokainen voi tahollaan arvailla, mitä nämä seikat ovat. Muutaman edellisen blogipostauksen kun lukee, niin ei varmaan tarvi sitten enää arvaillakaan.

No mutta let's get down to bussinessi.
Päivä oli 8.9.2012, lauantai. Turun Klubilla esiintyivät Beastmilk, Nolla Nolla Nolla, Radiopuhelimet. Kyseisessä järjestyksessä. Kaverini hehkuttivat etukäteen Beastmilkin kovuutta ja ennakkobiisien perusteella se olikin todella hyvä. Itse kuitenkin digautan enemmän tosta Nolla Nolla Nollasta ja kun sen näin rosterissa niin olin heti lähdössä Turkkusee. Eräs toinen kaverinikin lähti kohti Turkua samana päivänä, hänen mieltymyksistään myöhemmin.

Hyppäsin junaan joskus yhden aikaan täältä Lakeuksilta (jotka muuten kirjoitushetkellä ovat hukkumassa vedenpaisumukseen. Haluaisin kuitenkin kaikille huomauttaa, että esim. Seinäjoen keskusta ei ole veden vallassa. Kiitos vaan kaikille sukulaisille kyselyistä). Junamatka oli perinteistä kamaa, tykitin musiikkia ja luin Helsingin Sanomia. Tampereella olikin sitten vaihto kohti Turkua ja tilannepäivitystä kaverin kanssa, joka oli hypännyt samoilla hetkillä bussiin kohti Turkua. Meikän juna oli aikaisemmin perillä, joten menin matkakeskukselle odottamaan. Söin makkaraperunat, jotka maksoi 6,90€ jumalauta. Siinä oli ehkä 10 HK:n sinisen palasta ja sitten 30 ranskalaista tai jotain sinnepäin. Ihan silleen vinkiksi Turun Matkakeskukselle, että grilleiltä näitä kulinarisuuden terävimiä huippuja saa akselilta 3-4€. Niissä on myös mausteitakin. Noh, ruokaa odotellessa menin pelaamaan Tuplapottia, josta voitin onneksi femman, joten melkein +/- 0 tulos tästä aterioinnista. Pöydässä istuskelin kaveria odotellessa esitin sivistynyttä ja luin Nikolai Gogolia samalla kun popsin makkaraperunoita. Hieno yhdistelmä. Sivistynyttä roskasakki meininkiä. Yhdyssanavirhe.

Kaveri saapui mestoille, joten vanhoina yhteiskunnan huijaajina ja poliisin vihollisina menimme maksulliseen miesten vessakompleksiin samalla rahalla. Siitäs sait matkakeskus, toivottavasti olet konkurssissa tätä kirjoittaessa. Noh, täältä matka jatkui sitten kohti omakotitaloseutua, josta turussa päin majailevat ystävämme ovat ostaneet hippikommuunin. Siellä asuu 5 jantteria kolmessa kerroksessa, eli ihan messevää menoa. Ei talosta kuitenkaan sen enempää.

Noh, ihan hyvin uskollisen iPhonen karttasovelluksen avulla pääsimme perille taloon. Vettä satoi ihan kiitettävästi ja ufolapsia tuli ihmeteltyä siinä jonkun puiston vieressä olevan jonkun valkoisen rakennelman joissain seinissä. Eiköhän kaikki kuitenkin tiedä mistä on kyse, jos on nähneet nämä ufolapsikaiverrukset? Tai mitä helvettejä olivatkaan. Näimme myös sateenkaaren kupittaan fudiskentän yläpuolella. Turku todisti väitteen "Jalkapallo on homojen hommaa" todeksi.

tähän väliin taas sellanen streittari HUOM.: Olin päättänyt olla juomatta tänä viikonloppuna.

Perillä sitten tämä matkusteleva kaverini päätti, että pitää hakee päkki lonkeroa lähikaupasta. Noh, lähdin hänen matkaansa tukemaan iphone kartalla. Astuimme jo lähi Siwaan, mutta sitten päätimme että jos menisimmekin syömään jonnekin ekkana. Noh, siitä sitten harhailemaan johonkin ja lopulta tiellemme osuu HESBURGER. Paska säkä, mutta pakko mennä. Otin minikanahampurilaisen kahden euron kolikolla. Ihan paska ostos, ei vienyt nälkää mihinkään ja muutenkin sisällöltään ihan aneeminen. Aneemisempi kuin aneemisin ameeba. Takaisin tullessa sitten kikkailtiin hennossa vesisateessa jo vähän eri reittejä takaisin. Löysimme esim. velodromin, ja jäimme pohtimaan miltä turkulaiset ruutupaita-pillifarkku-liuhuviikset näyttää kun ne esittelee omia fixejään toisillensa.

Noh, matka jatkuu kohti Siwaa ja sieltä ostamme päkin Eldoradon lonkeroa. En ole ikinä tuollaista nähnyt saati maistanut, mutta ihan hyvää se oli (joojoo piti olla juomatta mutta kohta tiedätte syyn).

Siwasta ohimennen sen verran. Turkulainen lähisiwahengailujengi on ihan erilaista, kuin vaikkapa nokialla. Näillä oli kaikilla skopat ja ruutukauluspaidat, valkonen kangasvyö ja semmoset vähän vaaleammat jack&jones farkut. Kokoomusnuorten vandalismiosasto? En tiedä, hämmentävää.

Tässä vaiheessa saatiin jo soittelua perään, että missä vitsinhimpulassa kupataan. Kauppaan kun käveli sen 10 min ja oltiin onnistuttu jo tuhlaan joku tunti reissuun. Sanottiin vaan että eksyttiin matkalla ja jätettiin se siihen. Vähän jännitystä ilmaan kato! Perille kun päästiin, niin istuin kiltisti olohuoneeseen hengaamaan ja sanoin etten juo mittää. Noh, vähän aikaa ilta eteni ja omakotitalokommuunin yksi pääjehuista sitten muisti out of blue kesken jonkun sukupuoliroolikeskustelun yhteydessä (hieno aasinsilta), että hänellä on puoli pulloa GAMBINAA jääkaapissa. Tuon sanottuaan se olikin jo hakenut sen ja löynyt minulle syliin. Haista paska vaan, mutta pakkohan siitä oli sitten juoda. Noh, sitten kelpas jo lonkerot sun muutkin ja meno lähti kohti alamäkeä.

Noh, Beastmilkin soitto alkoi Klubilla jo 21.00 ja jengi vakuutteli että tästä kävelee vaan sen jonkun 20 min klubille, joten aloimme valmistelemaan lähtöä kohti tätä mukavaa elävänmusiikin mestaa. Lähdettiin varmaan 20.40 kävelemään. Jotenkin sitten kuljettiin "tää on hyvä oikoreitti" tyylisiä polkuja ja oltiin kattoon beastmilkin keikkaa tasan klo. 21.30 tai siinä tuntumassa... eli kyllä siihen näemmä melkein tunninkin saa matkaan kulumaan. Beastmilkistä nähtiin sitten n. 1 ja 1/3 biisiä. Tästä tulikin sellainen pieni sisäpiiriläppä tyyliin: "Iha vitu kova keikka " "Beastmilk oli älyttömän kova" "Vuoden paras keikka!" jne.

Noh, minua ei niin haitannut, vaikka ne mitä ehdittiinkin niin kuulosti hyvältä, sillä seuraavana oli legendaarinen Nolla Nolla Nolla. Parin ekan biisin ajan seurasin vähän sivusta kaljatuoppi kädessä menoa. Lavan edessä ei ollut oikein ketään, joku oli vähän sivummalla edessä. Kumosin siis tuopin alas ja päätin että meen joraan tohon, koska se on hauskinta keikoilla. Menin siihen sitten ja hetken aikaa siinä saikin yksin saada epilepsiakohtauksia ja huudella SILMINNÄKIJÄÄÄÄÄÄÄÄ mutta kohta siinä olikin jo pari kaveria vieressä riehumassa. Perinteisellä suomalaisella "no kun noikin niin mäkin kehtaa nyt" mentaliteetilla siihen sitten saatiin ihan hyvä hyllyvä massa eteen loppua kohden ja vikojen biisien aikana meno olikin pitissä jo vauhdikasta! Mahtava keikka, kiitoksia vaan kaikille.

Sitten sen jälkeen kovaa brainstormausta ja päätöksenä lähteä Kouluun ja sieltä Dynamoon. Eli jätetään Radiopuhelimet väliin. Tuolla alussa mainitsin, että matkustavan kaverini mieltymyksistä myöhemmin. Eli hän olisi vissiin saattanut haluta mielenkiinnosta tsekta puhelimetkin, mutta muut oltiin sitten kännissä jo nokka kohti Dynamoa menossa tai jotain. Vähän harmittaa kyllä itteäkin ettei katottu tota, mutta pääasia että sen oman suosikkini nyt ehdin näkemään.

Noh, mentiin sitten johonkin Koulu nimiseen baariin. Se on joku olutravintola jossain päin Turkua. Siellä ei soi musiikki ja ihmiset juo vähän laadukkaampia oluita. Noh, hetken siinä istuessani päätin, että kai minäkin nyt täällä jotain ostan. Menin tiskille. En tiedä minkälaisen vaikutuksen annoin, mutta ylläni oli Crustbändi Amebixin huppari, rastamies ja keskustelun taso oli huimaava:

"Moi, mikä on halvinta bissee?"
"No tässä on tällanen litrahinnaltaan halvin, ja sitten tämmönen kalliimpi mikä on alkoholisuhteeltaan halvin"
"No ööö..."
....
"Otan sitä alkoholisuhdejuttua"

.....

Minut on luotu olutravintoloihin.

Kaadoin muuten tuopin pöydälle ja ihmisten syliin kun siitä oli 1/3 jäljellä. Se siitä alkoholihyötysuhteesta.

Noh, porttikongiin kuselle ja kohti Dynamoa! Se on siis erittäin miellyttävä tanssipaikka. Tykkäsin ihan. Ostin Gin Tonicia porvariopiskelijana ja jorasin yläkerran tanssilattialla. Tässä vaiheessa aloin olla ihan kohtalaisen seipäässä. Siinä sitten muut lähti poies, mutta minä+2 omakotitalon sankaria jäätiin joraamaan jotakuinkin pilkkuun asti. Täällä tapahtui kyllä kans jotain ahdistavan hämmentävää.

Minun ja toisen kaverini luo tuli jossain vaiheessa kaksi naispuolista henkilöä. Jotenkin valikoivat sen kohteensa ja olivat sitten vaan siinä. Kaverini oikeastaan vaan tanssi sen toisen kanssa. Itse nojailin tiskiin ja kun se nainen nyt kerta halus väkisin tarjota bisseä niin sanoin että joo käyhän se. En lopulta juonut siitä oikeastaan yhtään kun se ei mennyt alas, mutta hyödynsipä nyt tarjouksen kuitenkin. Nää paljastu lopulta rantaruotsalaisiks ja se nainen joka jutteli minun kanssaninkin aloitti pelin aina vahvalla "mä oon sitten varattu" repliikillä. Nojoo, en ollut kiinnostunut muutenkaan, mutta jauhettiin siinä jotain paskaa. Hän ei oikein arvostanut kirjastoura valintaani, en tiedä miksi. Mutta ihan semmosta yllättävän diippiä keskustelua oli yökerhotasoksi. Ei mitään Nietzcsheä, että älkää ymmärtäkö tota lausetta nyt väärin. Mutta esim. kaverini ei kuulemma edes tiennyt sen nimeä jonka kanssa tanssi ja aamulla kun tätä kelattiin, niin tuli semmoinen hyvä repla kaverilta "siis mitä oottekste keskustellu noin paljon kaikkee" :D. Joo-o, saavutuksia ja huikeita sellaisia.

Näihin naikkosiin liittyy myös sellainenkin hauska juttu, että se joka oli siinä meikän kanssa tiskillä, niin sanoi jossain vaiheessa hyvin reilusti että: "Ei toi mun kaveri edes tykkää yhtään tosta sun kaverista vaikka sen kanssa tansiikin" Mitäpä siihenkään sitten oot kun "Jaa :D" Kysyttiin muuten näitä kai jatkoillekin (?) ihan vaan sen takia, että meillä oli viinaa ihan ok määrä ja oletettiin että kaikki on jo nukkumassa siellä kämpillä, joten olis edes jotain ihmisiä hereillä. Ne sano miettivänsä asiaa, kävivät vessassa ja kun tulivat takasin niin ne tanssi jo joidenkin muiden kanssa :D Eli oikeastaan ihan hiton hyvä juttu.

Noh, lähdin ekana kohti Dynamon ulko-ovea ja nyt täytyy myöntää että olin niin kännissä, että en tajunnut oikein tilanteesta mitään. Portsari näytti mulle sellasen "STOP" -eleen kädellä. Oli tulpat korvissa+känni niin en kyllä jaksanu kuunnella mitä se koittaa sanoa ja käännyin pois. Luulin, että ei se kai sitten ollu ulko-ovi ja menin ettiin jotain toista ovea. En löytänyt ja sitten kun tulin uudestaan tohon, niin pääsin mukavasti ulos. Kai se joko halus että haen a) takkini tai b) yritti viestittää että et sit pääse enää takasin sisään. Tai sitten jotain muuta, en tiedä.

Noh, ulkona olin siinä kadulla ja odotin kavereita. Tähän liittyi ongelma, puhelimen akku oli ihan kuollut, joten sitä ei voinut käyttää apuna. Sisäisen kelloni avulla laskin, että jotain väliltä 15min-30min jaksoin odottaa ja sitten lähin itse yksin luovimaan tietäni kohti kupittaata ilman iPhonen karttoja. Voisin tähän kertoa, että tää tais olla toka kerta elämästäni turussa, ihan kahuee tuke eikä oikein mitään tajua missä oon. Eli ihan hyvät lähtökohdat seikkailulle aamuyöstä.

Noh, oon sitten lähtenyt kävelemään ja joitain maamerkkejä pystyin vielä siinäkin kunnossa tunnistaan. Jonkun hiekkakentän laidalla otin pientä  lepiä puistonpenkillä ja sammuin siihen kai hetkeksi. Tai ainakin hyvin mustaa on siinä kohdilla sitten taas. En sentään siihen ole yöksi jäänyt mikä on ihan positiivista! Noh, jotenkin sitten helvetinmoisen kiertelyn seurauksen oon löytänyt sinne omakotitalokommuunille. Siinä oli sitten vaan sellanen ongelma, että kun koputin oveen niin kukaan ei kuullut mitään... Siinä sitten manasin ja hakkasin ovea, niin eräs kaiffari, joka on onneksi yleensä hyvin myöhään hereillä, tuli aukaisemaan oven. Ihan mahtavaa! Yöpaikaksi tuli sitten kellarin sohva ilman mitään peittoa sun muuta. Eli kylmä oli taas aamulla, mutta yöllä ei tuntunut taaskaan mikään miltäkään.

Harmittaa vähän kun puhelimen akku oli loppu, sillä ois ollu siistiä jos ois kännissä kässänny laittaa Sports Trackerin ton lenkkiohjelman käyntiin, niin ois nähny kartasta sen reitin mitä oon seikkaillu. Ois ollu varmaan ihan hyvää menoa+ois nähny kulutetun ajan ja kalorit! Hyötyliikuntaa.

Olin kuitenkin yöllä tajunnu ottaa puhelimen lautausjohdon mukaan kellariin ja sain sen aamulla laitettua laturiin. Jossain 10.36 tienoilla tuli soittoa kaverilta, että missähän helvetissä mahdat luurata. Vastasin sitten vähän unenpöpperössä nohevasti, että no täällä kellarissaha minä. Oli vähän silleen hiljaista toisessa päässä, hehheh vaan. Olen sydämellisesti otettu, kun puhelimesta sanottiin kuitenkin, että täällä on jengi vähän huolissaan :D Kiitos ja anteeksi.

Noh, krapulapäivä oli ihan helvetin kauhea. Hauskaa oli kun muisteltiin erinäisiä illan hauskoja sattumuksia ja tapahtumia kuten aina. Pitsaakin syötiin ja tuli ihan paha olo vaihteeksi. Mutta eipä siitä sen enempää.

Lähettiin tän matkustelevan kaverin kanssa sitten samalla junulla kohti Tamperetta. Ravintolavaunuun oli pakko paeta, kun saatiin vierekkäiset paikat, mutta siinä sattui olemaan käytävä välissä. Ravintolavaunussa teki mieli ottaa loiventavaa, mutta onneks rahat ei riittäny ja tyydyin limonadiin, mikä oli varmasti lopulta parempi vaihtoehto. Perillepäästyä sitten (huom. olin ilman silmlälaseja) selitin kaverille, että onneks se vaihtojuna lähtee tästä viereiseltä laiturilta niin ei tarvi paljoo liikkua. Sitten näin sumeasti siinä näyttötaulussa jonkun nuolen kuvan, ja eka reaktio oli aika perinteinen "Voi vittu". Se oli sitten puoli tuntia myöhässä se juna ja sen mukaan 20.36 ois päästy matkaan. Noh, kaverin piti päästä poriin menevään junaan, ja aateltiin testaa sitä uutta automaattia siellä ihan laiturien ja asematunnelin päässä. Se oli tottakai epäkunnossa :D Noh, sitten kiireellä johonkin toiselle automaatille, eli aika turhaan tuli käveltyä sekin matka sitten... Kaveri pääsi kuitenkin junaan ja menin itse odottamaan omaani. Se myöhästyi kokoajan enemmän. Sitten yhtäkkiä niissä aikataulunäytöissä oli kaksi samannimistä junaa, toinen tulee 15min aikaisemmin kuin toinen. No lopulta se juna oli sitten pätkitty kahdeksi 6 vaunun kompleksiksi. Eka tuli 21.00 eli ihan vitusti myöhässä. Toka tuli joskus 21.15 eli vielä vitusti enemmän myöhässä. Ei siinä, mutta ulkona oli joku +1 astetta lämmintä ja minulla huppari ja krapula joten en jaksanut mennä asematunnelin kautta enää sisälle aulaan. Siinä sitten lopulta päästiin junaan kaikkien kommelluksien kautta. Junassa sitten vastapäätä minua istui kaksi blondia suomenruotsalaista amerikanlippu villapaidoissaa ja molemmilla oli iphone jota räpläsivät ja toisella vielä macbookpro. Siis ohan mullakin iPhone mutta kamoon. Sitten niistä viistossa takana istu joku intialainen, joka kuumottavasti tuijotti kokoajan näitä misuja. Hän söi myös mäkkisafkaa samalla. Kuumottava kokonaisuus.

Seinäjoella aikalailla sammuin heti punkkaan, en jaksanut edes suihkuun vääntäytyä vaikka oli parin päivän pahoinvoinnit yllä. Semmoinen reissu Turkuun oli se, taas tuttuun tapaan hyvin tiivistettynä kokonaisuutena. Kiitän ja koitan raportoida jostain kiinnostavasta vähän nopeammin ensi kerralla.

PS. Raportoin tähän vielä erään maanantain noin parin viikon takaa. Tietovisan jälkeen alettiin dokaan ja ajattelin, että kun nyt baarissa joudun alottaan niin jos juon aina kossuvissyn+shotin niin tuun nopeeta tosi humalaan ja pahaan oloon ja ei mee rahaa paljon. Kossyvissy+halvin shotti oli tasan 10€. Unohdin, että viina nopeasti nautittuna ei vaikuta alkuun mitenkään, ja sitten lopulta tajuatkin että on jo aamu. Näin kävi minullekin, baariin meni yli 100€ ja käteen jäi todella paha olo ja yksi kamalimmista koulupäivistä. En suosittele taktiikkaa, se ei näemmä toimi. Mut tulipahan kokeiltua. Ehkä yksi paskimmista ideoistani ikinä.