tiistai 9. lokakuuta 2012

Operaatio TURKU!!1

On pitänyt kirjoittaa raportti tästä hassunhauskasta matkasta Suomen ensimmäiseen pääkaupunkiin, josta ystäväni käyttää simppelisti nimitystä TURKU! (se pitää huutaa silleen jämäkästi). Matka tapahtui jo kuukausi sitten, mutta palautuminen alkaa olemaan kohdillaan vasta nyt. Johtuen erinäisistä seikoista, jokainen voi tahollaan arvailla, mitä nämä seikat ovat. Muutaman edellisen blogipostauksen kun lukee, niin ei varmaan tarvi sitten enää arvaillakaan.

No mutta let's get down to bussinessi.
Päivä oli 8.9.2012, lauantai. Turun Klubilla esiintyivät Beastmilk, Nolla Nolla Nolla, Radiopuhelimet. Kyseisessä järjestyksessä. Kaverini hehkuttivat etukäteen Beastmilkin kovuutta ja ennakkobiisien perusteella se olikin todella hyvä. Itse kuitenkin digautan enemmän tosta Nolla Nolla Nollasta ja kun sen näin rosterissa niin olin heti lähdössä Turkkusee. Eräs toinen kaverinikin lähti kohti Turkua samana päivänä, hänen mieltymyksistään myöhemmin.

Hyppäsin junaan joskus yhden aikaan täältä Lakeuksilta (jotka muuten kirjoitushetkellä ovat hukkumassa vedenpaisumukseen. Haluaisin kuitenkin kaikille huomauttaa, että esim. Seinäjoen keskusta ei ole veden vallassa. Kiitos vaan kaikille sukulaisille kyselyistä). Junamatka oli perinteistä kamaa, tykitin musiikkia ja luin Helsingin Sanomia. Tampereella olikin sitten vaihto kohti Turkua ja tilannepäivitystä kaverin kanssa, joka oli hypännyt samoilla hetkillä bussiin kohti Turkua. Meikän juna oli aikaisemmin perillä, joten menin matkakeskukselle odottamaan. Söin makkaraperunat, jotka maksoi 6,90€ jumalauta. Siinä oli ehkä 10 HK:n sinisen palasta ja sitten 30 ranskalaista tai jotain sinnepäin. Ihan silleen vinkiksi Turun Matkakeskukselle, että grilleiltä näitä kulinarisuuden terävimiä huippuja saa akselilta 3-4€. Niissä on myös mausteitakin. Noh, ruokaa odotellessa menin pelaamaan Tuplapottia, josta voitin onneksi femman, joten melkein +/- 0 tulos tästä aterioinnista. Pöydässä istuskelin kaveria odotellessa esitin sivistynyttä ja luin Nikolai Gogolia samalla kun popsin makkaraperunoita. Hieno yhdistelmä. Sivistynyttä roskasakki meininkiä. Yhdyssanavirhe.

Kaveri saapui mestoille, joten vanhoina yhteiskunnan huijaajina ja poliisin vihollisina menimme maksulliseen miesten vessakompleksiin samalla rahalla. Siitäs sait matkakeskus, toivottavasti olet konkurssissa tätä kirjoittaessa. Noh, täältä matka jatkui sitten kohti omakotitaloseutua, josta turussa päin majailevat ystävämme ovat ostaneet hippikommuunin. Siellä asuu 5 jantteria kolmessa kerroksessa, eli ihan messevää menoa. Ei talosta kuitenkaan sen enempää.

Noh, ihan hyvin uskollisen iPhonen karttasovelluksen avulla pääsimme perille taloon. Vettä satoi ihan kiitettävästi ja ufolapsia tuli ihmeteltyä siinä jonkun puiston vieressä olevan jonkun valkoisen rakennelman joissain seinissä. Eiköhän kaikki kuitenkin tiedä mistä on kyse, jos on nähneet nämä ufolapsikaiverrukset? Tai mitä helvettejä olivatkaan. Näimme myös sateenkaaren kupittaan fudiskentän yläpuolella. Turku todisti väitteen "Jalkapallo on homojen hommaa" todeksi.

tähän väliin taas sellanen streittari HUOM.: Olin päättänyt olla juomatta tänä viikonloppuna.

Perillä sitten tämä matkusteleva kaverini päätti, että pitää hakee päkki lonkeroa lähikaupasta. Noh, lähdin hänen matkaansa tukemaan iphone kartalla. Astuimme jo lähi Siwaan, mutta sitten päätimme että jos menisimmekin syömään jonnekin ekkana. Noh, siitä sitten harhailemaan johonkin ja lopulta tiellemme osuu HESBURGER. Paska säkä, mutta pakko mennä. Otin minikanahampurilaisen kahden euron kolikolla. Ihan paska ostos, ei vienyt nälkää mihinkään ja muutenkin sisällöltään ihan aneeminen. Aneemisempi kuin aneemisin ameeba. Takaisin tullessa sitten kikkailtiin hennossa vesisateessa jo vähän eri reittejä takaisin. Löysimme esim. velodromin, ja jäimme pohtimaan miltä turkulaiset ruutupaita-pillifarkku-liuhuviikset näyttää kun ne esittelee omia fixejään toisillensa.

Noh, matka jatkuu kohti Siwaa ja sieltä ostamme päkin Eldoradon lonkeroa. En ole ikinä tuollaista nähnyt saati maistanut, mutta ihan hyvää se oli (joojoo piti olla juomatta mutta kohta tiedätte syyn).

Siwasta ohimennen sen verran. Turkulainen lähisiwahengailujengi on ihan erilaista, kuin vaikkapa nokialla. Näillä oli kaikilla skopat ja ruutukauluspaidat, valkonen kangasvyö ja semmoset vähän vaaleammat jack&jones farkut. Kokoomusnuorten vandalismiosasto? En tiedä, hämmentävää.

Tässä vaiheessa saatiin jo soittelua perään, että missä vitsinhimpulassa kupataan. Kauppaan kun käveli sen 10 min ja oltiin onnistuttu jo tuhlaan joku tunti reissuun. Sanottiin vaan että eksyttiin matkalla ja jätettiin se siihen. Vähän jännitystä ilmaan kato! Perille kun päästiin, niin istuin kiltisti olohuoneeseen hengaamaan ja sanoin etten juo mittää. Noh, vähän aikaa ilta eteni ja omakotitalokommuunin yksi pääjehuista sitten muisti out of blue kesken jonkun sukupuoliroolikeskustelun yhteydessä (hieno aasinsilta), että hänellä on puoli pulloa GAMBINAA jääkaapissa. Tuon sanottuaan se olikin jo hakenut sen ja löynyt minulle syliin. Haista paska vaan, mutta pakkohan siitä oli sitten juoda. Noh, sitten kelpas jo lonkerot sun muutkin ja meno lähti kohti alamäkeä.

Noh, Beastmilkin soitto alkoi Klubilla jo 21.00 ja jengi vakuutteli että tästä kävelee vaan sen jonkun 20 min klubille, joten aloimme valmistelemaan lähtöä kohti tätä mukavaa elävänmusiikin mestaa. Lähdettiin varmaan 20.40 kävelemään. Jotenkin sitten kuljettiin "tää on hyvä oikoreitti" tyylisiä polkuja ja oltiin kattoon beastmilkin keikkaa tasan klo. 21.30 tai siinä tuntumassa... eli kyllä siihen näemmä melkein tunninkin saa matkaan kulumaan. Beastmilkistä nähtiin sitten n. 1 ja 1/3 biisiä. Tästä tulikin sellainen pieni sisäpiiriläppä tyyliin: "Iha vitu kova keikka " "Beastmilk oli älyttömän kova" "Vuoden paras keikka!" jne.

Noh, minua ei niin haitannut, vaikka ne mitä ehdittiinkin niin kuulosti hyvältä, sillä seuraavana oli legendaarinen Nolla Nolla Nolla. Parin ekan biisin ajan seurasin vähän sivusta kaljatuoppi kädessä menoa. Lavan edessä ei ollut oikein ketään, joku oli vähän sivummalla edessä. Kumosin siis tuopin alas ja päätin että meen joraan tohon, koska se on hauskinta keikoilla. Menin siihen sitten ja hetken aikaa siinä saikin yksin saada epilepsiakohtauksia ja huudella SILMINNÄKIJÄÄÄÄÄÄÄÄ mutta kohta siinä olikin jo pari kaveria vieressä riehumassa. Perinteisellä suomalaisella "no kun noikin niin mäkin kehtaa nyt" mentaliteetilla siihen sitten saatiin ihan hyvä hyllyvä massa eteen loppua kohden ja vikojen biisien aikana meno olikin pitissä jo vauhdikasta! Mahtava keikka, kiitoksia vaan kaikille.

Sitten sen jälkeen kovaa brainstormausta ja päätöksenä lähteä Kouluun ja sieltä Dynamoon. Eli jätetään Radiopuhelimet väliin. Tuolla alussa mainitsin, että matkustavan kaverini mieltymyksistä myöhemmin. Eli hän olisi vissiin saattanut haluta mielenkiinnosta tsekta puhelimetkin, mutta muut oltiin sitten kännissä jo nokka kohti Dynamoa menossa tai jotain. Vähän harmittaa kyllä itteäkin ettei katottu tota, mutta pääasia että sen oman suosikkini nyt ehdin näkemään.

Noh, mentiin sitten johonkin Koulu nimiseen baariin. Se on joku olutravintola jossain päin Turkua. Siellä ei soi musiikki ja ihmiset juo vähän laadukkaampia oluita. Noh, hetken siinä istuessani päätin, että kai minäkin nyt täällä jotain ostan. Menin tiskille. En tiedä minkälaisen vaikutuksen annoin, mutta ylläni oli Crustbändi Amebixin huppari, rastamies ja keskustelun taso oli huimaava:

"Moi, mikä on halvinta bissee?"
"No tässä on tällanen litrahinnaltaan halvin, ja sitten tämmönen kalliimpi mikä on alkoholisuhteeltaan halvin"
"No ööö..."
....
"Otan sitä alkoholisuhdejuttua"

.....

Minut on luotu olutravintoloihin.

Kaadoin muuten tuopin pöydälle ja ihmisten syliin kun siitä oli 1/3 jäljellä. Se siitä alkoholihyötysuhteesta.

Noh, porttikongiin kuselle ja kohti Dynamoa! Se on siis erittäin miellyttävä tanssipaikka. Tykkäsin ihan. Ostin Gin Tonicia porvariopiskelijana ja jorasin yläkerran tanssilattialla. Tässä vaiheessa aloin olla ihan kohtalaisen seipäässä. Siinä sitten muut lähti poies, mutta minä+2 omakotitalon sankaria jäätiin joraamaan jotakuinkin pilkkuun asti. Täällä tapahtui kyllä kans jotain ahdistavan hämmentävää.

Minun ja toisen kaverini luo tuli jossain vaiheessa kaksi naispuolista henkilöä. Jotenkin valikoivat sen kohteensa ja olivat sitten vaan siinä. Kaverini oikeastaan vaan tanssi sen toisen kanssa. Itse nojailin tiskiin ja kun se nainen nyt kerta halus väkisin tarjota bisseä niin sanoin että joo käyhän se. En lopulta juonut siitä oikeastaan yhtään kun se ei mennyt alas, mutta hyödynsipä nyt tarjouksen kuitenkin. Nää paljastu lopulta rantaruotsalaisiks ja se nainen joka jutteli minun kanssaninkin aloitti pelin aina vahvalla "mä oon sitten varattu" repliikillä. Nojoo, en ollut kiinnostunut muutenkaan, mutta jauhettiin siinä jotain paskaa. Hän ei oikein arvostanut kirjastoura valintaani, en tiedä miksi. Mutta ihan semmosta yllättävän diippiä keskustelua oli yökerhotasoksi. Ei mitään Nietzcsheä, että älkää ymmärtäkö tota lausetta nyt väärin. Mutta esim. kaverini ei kuulemma edes tiennyt sen nimeä jonka kanssa tanssi ja aamulla kun tätä kelattiin, niin tuli semmoinen hyvä repla kaverilta "siis mitä oottekste keskustellu noin paljon kaikkee" :D. Joo-o, saavutuksia ja huikeita sellaisia.

Näihin naikkosiin liittyy myös sellainenkin hauska juttu, että se joka oli siinä meikän kanssa tiskillä, niin sanoi jossain vaiheessa hyvin reilusti että: "Ei toi mun kaveri edes tykkää yhtään tosta sun kaverista vaikka sen kanssa tansiikin" Mitäpä siihenkään sitten oot kun "Jaa :D" Kysyttiin muuten näitä kai jatkoillekin (?) ihan vaan sen takia, että meillä oli viinaa ihan ok määrä ja oletettiin että kaikki on jo nukkumassa siellä kämpillä, joten olis edes jotain ihmisiä hereillä. Ne sano miettivänsä asiaa, kävivät vessassa ja kun tulivat takasin niin ne tanssi jo joidenkin muiden kanssa :D Eli oikeastaan ihan hiton hyvä juttu.

Noh, lähdin ekana kohti Dynamon ulko-ovea ja nyt täytyy myöntää että olin niin kännissä, että en tajunnut oikein tilanteesta mitään. Portsari näytti mulle sellasen "STOP" -eleen kädellä. Oli tulpat korvissa+känni niin en kyllä jaksanu kuunnella mitä se koittaa sanoa ja käännyin pois. Luulin, että ei se kai sitten ollu ulko-ovi ja menin ettiin jotain toista ovea. En löytänyt ja sitten kun tulin uudestaan tohon, niin pääsin mukavasti ulos. Kai se joko halus että haen a) takkini tai b) yritti viestittää että et sit pääse enää takasin sisään. Tai sitten jotain muuta, en tiedä.

Noh, ulkona olin siinä kadulla ja odotin kavereita. Tähän liittyi ongelma, puhelimen akku oli ihan kuollut, joten sitä ei voinut käyttää apuna. Sisäisen kelloni avulla laskin, että jotain väliltä 15min-30min jaksoin odottaa ja sitten lähin itse yksin luovimaan tietäni kohti kupittaata ilman iPhonen karttoja. Voisin tähän kertoa, että tää tais olla toka kerta elämästäni turussa, ihan kahuee tuke eikä oikein mitään tajua missä oon. Eli ihan hyvät lähtökohdat seikkailulle aamuyöstä.

Noh, oon sitten lähtenyt kävelemään ja joitain maamerkkejä pystyin vielä siinäkin kunnossa tunnistaan. Jonkun hiekkakentän laidalla otin pientä  lepiä puistonpenkillä ja sammuin siihen kai hetkeksi. Tai ainakin hyvin mustaa on siinä kohdilla sitten taas. En sentään siihen ole yöksi jäänyt mikä on ihan positiivista! Noh, jotenkin sitten helvetinmoisen kiertelyn seurauksen oon löytänyt sinne omakotitalokommuunille. Siinä oli sitten vaan sellanen ongelma, että kun koputin oveen niin kukaan ei kuullut mitään... Siinä sitten manasin ja hakkasin ovea, niin eräs kaiffari, joka on onneksi yleensä hyvin myöhään hereillä, tuli aukaisemaan oven. Ihan mahtavaa! Yöpaikaksi tuli sitten kellarin sohva ilman mitään peittoa sun muuta. Eli kylmä oli taas aamulla, mutta yöllä ei tuntunut taaskaan mikään miltäkään.

Harmittaa vähän kun puhelimen akku oli loppu, sillä ois ollu siistiä jos ois kännissä kässänny laittaa Sports Trackerin ton lenkkiohjelman käyntiin, niin ois nähny kartasta sen reitin mitä oon seikkaillu. Ois ollu varmaan ihan hyvää menoa+ois nähny kulutetun ajan ja kalorit! Hyötyliikuntaa.

Olin kuitenkin yöllä tajunnu ottaa puhelimen lautausjohdon mukaan kellariin ja sain sen aamulla laitettua laturiin. Jossain 10.36 tienoilla tuli soittoa kaverilta, että missähän helvetissä mahdat luurata. Vastasin sitten vähän unenpöpperössä nohevasti, että no täällä kellarissaha minä. Oli vähän silleen hiljaista toisessa päässä, hehheh vaan. Olen sydämellisesti otettu, kun puhelimesta sanottiin kuitenkin, että täällä on jengi vähän huolissaan :D Kiitos ja anteeksi.

Noh, krapulapäivä oli ihan helvetin kauhea. Hauskaa oli kun muisteltiin erinäisiä illan hauskoja sattumuksia ja tapahtumia kuten aina. Pitsaakin syötiin ja tuli ihan paha olo vaihteeksi. Mutta eipä siitä sen enempää.

Lähettiin tän matkustelevan kaverin kanssa sitten samalla junulla kohti Tamperetta. Ravintolavaunuun oli pakko paeta, kun saatiin vierekkäiset paikat, mutta siinä sattui olemaan käytävä välissä. Ravintolavaunussa teki mieli ottaa loiventavaa, mutta onneks rahat ei riittäny ja tyydyin limonadiin, mikä oli varmasti lopulta parempi vaihtoehto. Perillepäästyä sitten (huom. olin ilman silmlälaseja) selitin kaverille, että onneks se vaihtojuna lähtee tästä viereiseltä laiturilta niin ei tarvi paljoo liikkua. Sitten näin sumeasti siinä näyttötaulussa jonkun nuolen kuvan, ja eka reaktio oli aika perinteinen "Voi vittu". Se oli sitten puoli tuntia myöhässä se juna ja sen mukaan 20.36 ois päästy matkaan. Noh, kaverin piti päästä poriin menevään junaan, ja aateltiin testaa sitä uutta automaattia siellä ihan laiturien ja asematunnelin päässä. Se oli tottakai epäkunnossa :D Noh, sitten kiireellä johonkin toiselle automaatille, eli aika turhaan tuli käveltyä sekin matka sitten... Kaveri pääsi kuitenkin junaan ja menin itse odottamaan omaani. Se myöhästyi kokoajan enemmän. Sitten yhtäkkiä niissä aikataulunäytöissä oli kaksi samannimistä junaa, toinen tulee 15min aikaisemmin kuin toinen. No lopulta se juna oli sitten pätkitty kahdeksi 6 vaunun kompleksiksi. Eka tuli 21.00 eli ihan vitusti myöhässä. Toka tuli joskus 21.15 eli vielä vitusti enemmän myöhässä. Ei siinä, mutta ulkona oli joku +1 astetta lämmintä ja minulla huppari ja krapula joten en jaksanut mennä asematunnelin kautta enää sisälle aulaan. Siinä sitten lopulta päästiin junaan kaikkien kommelluksien kautta. Junassa sitten vastapäätä minua istui kaksi blondia suomenruotsalaista amerikanlippu villapaidoissaa ja molemmilla oli iphone jota räpläsivät ja toisella vielä macbookpro. Siis ohan mullakin iPhone mutta kamoon. Sitten niistä viistossa takana istu joku intialainen, joka kuumottavasti tuijotti kokoajan näitä misuja. Hän söi myös mäkkisafkaa samalla. Kuumottava kokonaisuus.

Seinäjoella aikalailla sammuin heti punkkaan, en jaksanut edes suihkuun vääntäytyä vaikka oli parin päivän pahoinvoinnit yllä. Semmoinen reissu Turkuun oli se, taas tuttuun tapaan hyvin tiivistettynä kokonaisuutena. Kiitän ja koitan raportoida jostain kiinnostavasta vähän nopeammin ensi kerralla.

PS. Raportoin tähän vielä erään maanantain noin parin viikon takaa. Tietovisan jälkeen alettiin dokaan ja ajattelin, että kun nyt baarissa joudun alottaan niin jos juon aina kossuvissyn+shotin niin tuun nopeeta tosi humalaan ja pahaan oloon ja ei mee rahaa paljon. Kossyvissy+halvin shotti oli tasan 10€. Unohdin, että viina nopeasti nautittuna ei vaikuta alkuun mitenkään, ja sitten lopulta tajuatkin että on jo aamu. Näin kävi minullekin, baariin meni yli 100€ ja käteen jäi todella paha olo ja yksi kamalimmista koulupäivistä. En suosittele taktiikkaa, se ei näemmä toimi. Mut tulipahan kokeiltua. Ehkä yksi paskimmista ideoistani ikinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti