Ajattelin taas rustailla / Oman elämäni musiikit, osa 1

Mutta en tiedä mitä rustailisin. Olen niin seesteinen persoona nykyään. Harrastan lintubongailua ja luontohomoilua niin en osaa enää kaivaa edes mitään pyykkitupavihaa sisimmästäni. Lihan syömisenkin olen lopettanut. Tai no kalaa buustaan b12-vitamiinin takia joskus, mutta sekin on MSC-merkittyä, eli ihan täysin nolla-asteikolla näin niinkun viha/aivo-oksennus tasolla. Työtönkin olen, eikä lähiöelämän kuvaaminen ole kovin antoisaa. Vielä 2012 jaksoin innostua jostain vitun ratikasta (oikeasti olen nytkin mansesterin ratikasta innoissani), mutta nykyään ahdistaa jo pelkkä keskustan liikenne. Olenkin nykyään lähinnä kivenkolossa luonnonsuojelualueella halvimpien Nikon-kiikarieni kera (häpellinen mainostus!). Mutta sori vaan Nikon, ostin Nikonit ihan vaan, koska Anttilassa ei ollut halvempiakaan. Tampereen Anttilakin on nykyään aika ikävä paikka. Olen vuodesta teini käynyt siellä alelaareja kollaamassa, ja nyt koko höskä nimeltään Top Ten on siellä yläkerrassa. On siellä vielä joku alelaari ja pari hyllyä levyjä, mutta masennuin ja ahdistuin viimeksi. Ostin siis paikan päältä 4 levyä n. 3€/kpl, enkä ollutkaan enää masentunut ja ahdistunut!

Ryyppääminenkin loppui käytännössä tuohon edelliseen postaukseen (toim. huom. en juonut itseäni mihinkään koomaan neljäksi vuodeksi, kunhan olen ollut kirjoittamatta). Harmittaa sinänsä, koska ajankohtainen kakkonen -ohjelmistoni tulee varmaan olemaan todella tylsää luettavaa. Olettaen siis, että sellaisen joskus teen. Siinä oli kuitenkin ideana olla kännissä aamuyöstä ja tykitellä. Katsotaan, onko sanansäiläni yhtä terävä sitten kun sen aika tulee.

Yksi pahe minullakin sentään on! Syön mustaamakkaraa n. 1-2 kertaa kuussa. Eli oon mummolatermeillä kasvissyöjä. Olen ollut aikaisemminkin vegesössö ja silloin vielä ehdottomampi (koska olin nuorempi, daa), ja mummolassahan sai aina kalaa, koska se ei ole lihaa ja sitä kautta nyt kun ajattelen, niin droppasin aika monta kertaa tosta noin vaan, koska mummo ei olisi antanut 50€ seteliä, jos en olisi syönyt lohta kiltisti. Mutta ei tästäkään mitään juttua saa aikaiseksi. Tai no yhden hyvän mummola-simulaatio tekstin kirjoitin eräälle forumille, mutta kaivan sen joskus tähän bonukseksi ja plussaksi.

Olen myös lopettanut käytännössä älypuhelinhommatkin, koska tajusin, että maksan ihan turhasta. En tee sillä mitään. Nyt minulla on ihana LG:n (mainostus) 29€ maksanut kevyt ja pieni tulitähtisädetikkuihanaoujeeihq-peruspuhelin, jossa on aivan helvetin hyvä akkukesto ja helvetin huono peli. Se on niin huono, että en keksi mitään sanoja sille. Ruma ja kankea ja paska.

Mutta niin, tekstien kirjoittamista. Koitan jotain tarinoida (jos elämässäni tapahtuu jotain), mikä on vaikeaa, koska esim. olen viimeksi päivittänyt (ja ollut kiinnostunut) facebook/n/ista n. 1½ vuotta sitten. Ja kaikki jännät tapahumathan raportoidaan naamakirjaan, joten tästä voi päätellä, että mitään jännää ei ole tosiaan tapahtunut.

Eli toisin sanoen pitää harrastaa laatikon ulkopuolelta ajattelua, jossa en ole mestari. Mutta horisontin laajentaminen on kova totuus. Tykkään kuunnella musaa ja pelata videopelejä, niin ehkä niistä saisi jotain. En tykkää oikein katsella elokuvia, mutta niistäkin voin rustata jos avovaimo pakottaa katsomaan jotain jet li -hössönsössöä. Itse katselisin mielelläni vain eurooppalaisia taidepläjäyksiä, joissa puhutaan vähemmän kuin perinteisessä suomalaisessa avioliitossa. Väkivaltaakin näissä tuntuu olevan aina samassa määrin. Kummallinen yhteensattuma nyt kun ajattelee.

Tästä se nyt siis lähtee. Ensimmäinen musiikkikommenttini tällä palstalla. Tarkoitus on tehdä näistä kompakteja, enkä todellakaan tähtää mihinkään kriittiseen analyysiin. Jos Soundi-lehti näkee nää, niin saa printata ihan tosta noin vaan vaikka oman liitteen sitten, kun matskua on tarpeeksi. Laitatte vaan tän blogin linkin ja klikkaatte AdSense -mainosta. Olen muuten saanut 6 vuoden aikana 34€ AdSense -tililleni. 75€ oli muistaakseni nostoraja. Noistakin kolmestakympistä omia klikkauksia on varmaan 29€. Hyvä diili ja joku päivä lähden Kajaaniin junalla näillä tuloilla.

Kuuntelin tämmöisen levyn hyllystäni yksi päivä.

Leavings-orkesteri: Arpapeliä CD (RCA, 2011)

Tässä siis entiset Leevi and the Leavingsin taustajäsenet tekevät taas musiikkia. Eli Gösta kuoli 2003, päätettiin, että se on siinä. Ei voi jatkaa. Kahdeksan vuotta myöhemmin päätettiin, että se on siinä, voidaan jatkaa. Minulla ei ole mitään tätä vastaan, koska mun puolesta kuka tahansa saa soittaa ja tehdä comebackeja ja olla iloinen elämästään ja siltappaa. Kovasti vielä mainostettiin, että ei ratsasteta Leevien maineella. Faktahan on se, että pakostihan sitä ratsastaa kun ottaa nimekeseen Leavings-orkesteri.

Se siitä taustakartoituksesta. Levy on ihan uskomattoman paska ja se sisältää aivan mitäänsanomatonta poprokkia hyvin vahvalla iskelmäviballa. Sanoitukset ovat uskomattoman jäätävää (ja tämä ihmisen suusta, jonka mielestä naiivit poplyriikat ala Aknestik ovat parasta) hömpänpömppää ja sävellyksetkin siinä samalla. Takakannen kiitostekstissä oli joku saksankielinen lause ja siinä luki aivan varmasti "millintarkkaa saksalaista insinöörityötä", koska melkein kaikki biisit ovat sen 3 minuutta pitkiä eli perfect radio song jaajolle miljoonia kamaa. Oletettavasti levy myi ihan pisin sitä v-sanaa ja onneksi koko roska on unohdettu. Laitoin levyn myynti-pinooni, jossa on jo läjä susipaskoja levyjä, joita ei divarit ota vastaan (koska CD), eikä kukaan osta (koska CD ja paskoja). Homehtukoot vaatehuoneessani, koska en kehtaa heittää roskiinkaan.

Mielenkiintoisinta levyssä:

-credits-listan soittimet, koska sieltä löytyy erikoisuuksia kuten tinapilli ja nyckelharpa.

Ikävintä levyssä:

-ihan kaikki. maineella ei sentään onnistuttu ratsastamaan, eli ei sekään aina niin helppoa näemmä ole.