Elämäkerta

Olen lukenut tässä aika paljon viime aikoina taas bändielämäkertoja sun muita aina Mike Tysonista Eppu Normaaliin ja aloin tässä kelaamaan, että perkele minäkin haluan oman elämäkerran. Teen sen Cisse Häkkisen kirjan tyyliin, eli kirjoitan vain anekdootteja elämästä aikajanalle niin sanotusti. Tavallaan päiväkirjamerkintöjä, eli nykyteineille sanottuna Insta-päivityksii ja Face-statuksii. Snapchattaileen en tässä ala, koska en ole aikeissa poistaa tekstiäni missään vaiheessa.

Tämä ei tule varmaan koskaan valmiiksi, koska muisti on mitä on ja asioita muistaa aina silloin tällöin sattumalta. En myöskään jaksa istua tässä jo valmiiksi paskan alaselän kanssa kirjaamassa tuntikaudella joutavanpäiväistä paskaa ylös internetiin, joten päivitän tätä aina silloin tällöin kun on tarvetta. Aloitan päivästä nolla ja sitä mukaa silleen suurinpiirtein vuosiluvuttain laitan asioita ylös. Tästä tulee historian paras elämäkerta ja minulla on jo sopimusluonnokset tietokoneella tulostettavana Like:n, Sammakon ja Johnny Knigan kustantajia varten. Muut ei kiinnosta, koska ovat jotain tehdaspatruunoiden paskalafkoja, että up yours vaan heh heh oikeasti Otava, Tammi, Gummerus ja mitkälie muutkin saa ottaa yhteyttä! Olen avoin kaikelle!

Tästä se lähtee. Haluan aloittaa elämäkertani sanalla "Elikkäs".

Elikkäs, elämäni:

1990

- Synnyin, en muista mitään (pitäs varmaan jotain valokuvia katsella, niin vois edes keksiä jotain nähin ekoihin vuosiin. Kauko Röyhkäkin sanoi, että parempi hieman väritetty tarina joka on hyvä kuin tositarina joka on paska. Tai jotain sinne päin). Sen tiedän, että napanuora oli kaulan ympärillä ja sen takia varmaan elämä on ihan helvettiä vielä tänäkin päivänä tai en tiiä. Bluesit päällä jo pienestä heh heh sanaleikki ai että.

Tiedän myös sen, että ainakin joissain kuvissa itselläni on mukava irokeesin tapainen kampaus. Ihmekään, että punk muodostui lempimusaksi!

1991

- En muista mitään

1992

- En muista mitään

1993

- En muista mitään

(oiskohan fiksua niputtaa näitä silleen tietyin väliajoin? Eli esim: 1990-1993 = en muista mitään. Vois olla kätevämpää, koska mistä hitosta muistan tarkasti tapahtuko joku asia vitosluokalla vai kutosluokalla? En tiedä. Jatkan nyt vielä hetken vuosi kerrallaan ja pohdin sitten sisältöä tarkemmin.)

1994

- En muista mitään

1995

- Saatan muistaa jotain kun vähän pinnistelen joskus, no can do. Ehkä tähän tulee joskus päivitys

- Laitetaan tähän 95 vuoteen Suomen lätkäjoukkueen kunniaksi seuraavanlainen tarina tarhasta. Pelattiin futista tarhan pihalla ja eräs poika nimeltä Eero (ei sentään Päivi!), pamautti Super-Telellä tarhan oven lasin paskaksi. Ei se nyt ihan paskaksi mennyt, mutta semmosia säröjä tuli. Kunnon urbaanin legendan ainekset, mutta näin pääsi käymään. Ehkä. Kaikki propsit ja rispektit silti Eerolle, koska ihan helvetin kova saavutus. Eternal hails!

- Kerran tarhassa työnsin semmoisen puuhelmen nenääni. Puuhelmi meni niin syvälle, että se piti käydä terveyskeskuksessa poistattamassa. Olin jo mennyt niille pakollisille "päiväunille" se helmi nenässä, kun en kehdannut sanoa kenellekään mitään. Muut sai sitten lopulta nukkua päiväunet, mutta itse jouduin operaatioon. Lääkäri otti jollain pinsetintapaisilla sen pois ja sanoi, että elä työnnä jatkossa enää tänne mitään. Olen työntänyt jatkossakin, mutta olen onneksi saanut pois kaiken myöskin.

1996

- Menin kouluun. Muistan sen, että mulla oli ihan sootanan makee Power Rangers t-paita + shortsi -asuste yllä ja kyllä kelpas ala-asteella mennä äidin saattelemana. Muuten sitten jännitti ja pelotti ihan perkeleesti koko homma. Nykyäänkin jännittää ja pelottaa kaikki ihan perkeleesti, joten ei muutosta mihinkään suuntaan siltä osin.

- Tässä ihan ensimmäisen luokan alussa tapahtui myös sellainen insidentti, että en uskaltanut luokassa viitata ja kertoa, että nyt on perkeleenmoinen pissahätä. Kusin sitten letkeesti housuun ja sitten opettaja totesi, että pitäskö mennä vessaan. En muista sen kummemmin asian erittelyä, mutta sihien kusin ja sille en mitään voinut. Jatkossa en kussut housuun enää koulussa. Silti kyllä harrastin välillä sairasta pidättämistä. Opin vasta lukiossa käymään esim. kusella ennen kotiin pyöräilemistä, jos oli kova hätä. Se on perkeleenmoista hippaleikkiä polkea kusihädän kanssa kotiin ja sitten kaivaa farkun taskusta avainta/avainketjua ja se jää kiinni johonkin ja sitten hirveä tavaroiden ja vaatteiden heittely matkalla eteisen käytävälle ja ainahan sitä vähän kusee tällaisessa tilanteessa housuun, ennen kuin pääsee lopullisen helpotuksen äärelle. Usein vetäsin kyllä etupihan "metsään" setit, koska ei vaan enää nuppi kestänyt sitä avainräpläämistä.

1997

- Laitoin nyt tämän tarinan 1997 vuoteen, koska ei voi olla varma tapahtuiko tämä luokalla 1, 2 vai 3. Ala-asteen alkupuolella kuitenkin. Pelattiin Aliasta ja jengissä olin minä, pari muuta ja tarinan päähahmo Henkka. Henkka selitti Aliaksen stailiin suklaapatukasta. Vihjeitä sateli ja lopulta sieltä tuli leiskautus "vähän niin kuin paska". No en muista tiesikö kukaan, mutta aivan helvetin kova vihje. Onhan niissä väri ja periaattessa muotokin aika samanlainen. Ois pitänyt arvata

Samassa pelissä Henkka heitti ilmoille myös legendaarisen "VOI VITTU, RAUDAT UNOHTU" -lainin ja lähti juoksemaan kohti hammaslääkäriä, joka toimi koulun yhteydessä. Sinne siis piti viedä aina semmoset kitalakiraudat ennen syömistä johonkin vesimukiin ja kaappiin, ja noutaa sitten ruokailun jälkeen takaisin. Itsellänikin oli kyseiset raudat, ja kerran en jaksanut niitä viedä kaappiin. Söin pinaattikeittoa ja sen jälkeen raudat olikin ihan paskassa ja suu haisi kuolemalle loppu päivän. Mutta kuitenkin tuo raudat unohtu -leiskautus on ihan klassikko, ja suosittelen kaikille jos unohtui vaikkapa avaimet kotiin kylille lähdettäessä.

- Raudoista tulikin mieleen, että ala-asteella itselläni oli kaikki mahdolliset raudat paitsi ne jenkkiteinileffojen demonisoimat raudat. Silti hampaat on vinommat kuin keskivertobritillä. Kiitos näistäkin kokemuksista. Ei siinä muuta, mutta ne kitalakiraudat oli ihan anaalista käytettävyydeltään ja hajukokemuksiltaan. Niiden rautamuottien ottaminen oli myös yhtähelvettiä kun oli se semtex-möykky suussa ja sitä paskaa valu nieluun ja sitten kun ne otettiin pois tuntu siltä, että lähtee leukaluutkin mukana. Semmoset raudat oli tosin kivat, mitkä meni tuolla hampaiden takana. Semmonen ohut rautalanka. Ei niistä mitään hyötyä ollut, mutta eivätpä haitanneet myöskään normaalia elämää.

1998

- En muista mitään

1999

- En muista mitään

2000
- Olin ala-asteella tässä noin viidennellä luokalla, sovittakoon niin. Silloin oli muotia nää helkutin MicMac -farkut ja vaatteet (elikkäs siis mikmäkit elikkäs siis mismäsit elikkäs tiedätte kyllä) ja niitä ostettiin EUROPE_HOUSESTA. Long live EUROPE HOUSE! Paras krääsäkauppa ever vaikkei oikeasti edes ollut. Mut ufolook ja kaikki oli komeata. Koskikeskuksessa oli myös se MicMac -kauppa, mikä oli kova sana. Siinä heti melkein sen yläpuolella tai siinä hollilla oli myös joku street clothing -kauppa, josta ostin Southpolen punaisen lippiksen, koska Fred Durstilla oli punainen New York Yankees -lippis. Ei ollut samanlaista, joten Southpoleen oli tyytyminen. No mutta sitten kun on nää vitun puuhelmet kaulassa ja lippikset väärinpäin ja 3XXL vaatteet XS ihmisellä niin sehän näytti ihan urpolta. Ja nyt itse tarinan kliimaksiin: menin välitunnilla aina joskus yhden kaverin kanssa mieluummin tyttöjen hyppynaruleikkeihin mukaan kuin futista potkimaan. Yhdellä näistä kerroista sitten siinä hypin ihan tavallisesti ja onnessani, mutta jumalauta lökäpöksyni valahtivat nilkkoihin. Sen siitä saa kun niitä roikottaa jossain puolessa reidessä. No mutta se oli ihan hauska tapaus ja siitä selvittiin ilman turhia emotionaalisia arpia, mutta tässä taas hyvä esimerkki siitä, että milleniumin muoti oli ihan perseestä.

TO BE CONTINUED

Pelinurkka, osa 6: Brilliant Bob

Hirveä peli. En tiedä mistä aloittaisin kritisoimisen? Aloitan vaikkapa siitä, että peliä aukaistaessa ensiksi tulevassa launch setupissa ei ole kaikkia pelissä tarvittavia nappeja edes listattuna. Mukava kalibroida Xpadderiin ekana ne näkyvissä olevat napit ja sitten huomata pelatessa, että jaahas, tässähän tarvitaan paria muutakin. Hirveetä sähläämistä ja tekis mieli heittää koko saatanan Brilliant Bob jo metsikköön tässä vaiheessa.

Mukavan käppästen alkutarinoiden (joku peruspasha juoni, jossa paha kiusaa hyvää yhyy) jälkeen pääseekin pelaamaan jo. Aluksi peli vaikuttaa ihan mukiinmenevältä tasohyppelyltä, mutta nopeasti tämäkin illuusio karisee. Fysiikasta ja semmosesta jengi tuntuu Steamissä valittavan paljon, mutta kyllä niihin pääsee käsiksi, jos vain jaksaa vähän tykitellä raivolla eteenpäin (ymmärrän, jos moni ei jaksa). Hyppiminen tasanteelta toiselle vaatii siis hieman opettelua, eikä klassisesta varjosta, jonka avulla sihdata hyppyä, olisi ainakaan haittaa. Mutta nyt sellaista ei ole, joten vaistoilla mennään. Tämä ei kuitenkaan ole pelin ylitsepääsemättömin ongelma.

Elikkäs hyppiminen menee vielä, mutta homma kusee typerään kenttäsuunnitteluun aika nopeasti. Välillä palkit, joille pitäisi pystyä hyppäämään, ovat sen verran ahtaassa, ettei sieltä alta meinaa millään mahtua, vaikka todennäköisesti pitäisi. Sen lisäksi pelissä viljellään aivan liikaa tasanteita, jotka katoavat hetken kuluttua, kun niille hyppää. Näissä palikoissa kaikista rasittavinta on se, että ne aloittavat katoamisoperaationsa, kun niitä vain koskee. Eli jos olet jonkun tasanteen alla, hyppäät ylös ja pää osuu siihen, se aloittaa katoamisen. Aiheuttaa välillä hieman harmaita hiuksia.

Lisää harmaita hiuksia aiheuttaa se, että kamera on aivan käppänen. Ja kameran jos jonkun toivoisi olevan tällaisessa pelissä hyvä. Kamera on ihan ok niin kauan, kunnes pitää kääntyä. Syy tähän on se, että se saatanan kamera ei käänny itsestään, joten itse pitää sitäkin säätää. Tämänkin vielä hyväksyisi, mutta kehottelen kuvittelemaan tilanteen, jossa pompit menemään katoavilla tasanteilla ja yhtäkkiä pitää tehdä 180 asteen täyskäännös ja lähteä ylöspäin siihen suuntaan, josta olet tullut. Hyvin pitkälti joutuu hyppimään pari ekaa hyppyä sokkona, koska yhden hypyn aikana ei oikein ehdi kameraa kunnolla kääntää. Yksi oleellisimmista kysymyksistä on myös se, että miksi hiivatissa kameralla ei voi katsoa ylöspäin tai alaspäin. Ainoastaan sivuille. Aika outoa, sillä monessa jaksossa kiivetään ylöspäin, joten ymmärrettävästi tämä aiheuttaa pieniä hankaluuksia kentän hahmottamisessa.

Liikkuvat tasanteet lisäävät harmaiden hiusten määrää, koska niillä seistessä hahmo liukuu aina, kun tasanne saavuttaa määränpäänsä ja lähtee toiseen suuntaan. Eli kannattaa olla tarkkana. Liian reunalla seistessä voi käydä ikävästi. Itselleni kävi. Voi pojat kun kävikin.

Hiukset jatkavat harmaantumista kun huomaat, että kaksoishypyn rekisteröimisessä on vähän ongelmia. Välillä kaksoishyppyä ei vain tapahdu, ja välillä kuutio hyppää siihen malliin maasta, että doublejump tuli yhdellä napin painalluksella, eikä luonnollisesti se toinen hyppy enää onnistu ilmassa. Muutaman kerran pääsin hemmetin ärsyttävän kentän loppuhyppyyn ja se kusee siihen, että kaksoishyppy ei rekisteröidy. Hyppiminen seiniä vasten on myös ikävää hommaa, koska hahmo jää seinään "jumiin", mutta onneksi sitä voi sillä tavalla hinkuttamiskiipeilemällä mennä ylöspäin.

Pyörivät palkit ovat myös oma lukunsa, ja niillä hyppiminen vaatii vahvoja hermoja. Varsinkin, kun välillä ei tiedä mihin kohtaan pitäisi hypätä. Joskus hahmo alkaa juoksemaan sitä seinää pitkin pääsemättä ylös, joskus osutaan kohdalle mukavasti, joskus taas siitä seinäkiipeilystä pääseekin ylös asti hyppimällä.

Viholliset näyttävät ihan Flubber-mahtava mönjältä, enkä ala niitä enkä niiden käyttäytymistä edes ymmärtämään. Niiden päällä voi pomppia, tosin joskus siihen kuolee. Jollain hiton dynylaatikoilla niitä voi tuhota. Itseasiassa riittää, että ne menevät dynylaatikoita päin, ei sitä tarvi edes räjäyttää. Vaikuttaa fiksulta.

Ja voi pyhä jumala sentään, miksi ton jaksovalikonkin pitää olla tasohyppelyjakso katoavine tasanteineen ynnä muineen. Kiinnostaa ihan uskomattomasti kiivetä johonkin taivaaseen asti, että pääsee jatkamaan siitä, mihin edellisellä kerralla jäi.

En suosittele peliä kenellekään. Paitsi jos haluat yhtä komeat hiukset kuin Miika Nousiaisella. Se on meinaan kohtalosi joutuessasi kosketuksiin tämän pelin kanssa. Lopetin pelin n. 30 jakson jälkeen ja tämä on niitä harvoja pelejä, jotka olen jättänyt kesken. Ei vain kantti enää kestänyt yhtään.

Kuvissa peli näyttää tosiaan ihan mukiinmenevältä, mutta totuus oli taas kerran ikävä määrä paskaa suoraan päin kasvoja. Pelin esittelytekstin "Brilliant story" on myös aika kova käsite. Brilliant ehkä niiden mielestä, jotka pitävät 50 Shades of Greytä "Brilliant storyna".

PS. Loppuun haluaisin sanoa, että miksi hitossa jengi ostaa tätä Steam-korttien takia? Noista saa näemmä kauppapaikalla tasan 0,01€ ja täts it. Siinä ei kyllä paljoa voitolle jäädä, vaikka ois saanut tämän ilmaiseksi. Toisaalta ehkä jollekin merkkaa 0,03€ enemmän kuin mahdollinen sydänvaurion aiheuttama sydämen vajaatoiminta.

PS. Alkoi jostain syystä tämä blogger vittuilemaan, eikä anna laittaa pelkkää kuvaa keskitetysti, joten olkoot sitetn koko sootanan teksti keskitettynä. Näin sitä vaan paskat pelit pilaavat jo blogin kirjoittamisenkin hemmetti.

Kotkahavaintoja

Olen tässä harrastanut muutaman vuoden lintubongailua. Upea harrastus ja suosittelen kaikille. Sitä voi tehdä missä vaan ja yllätyksiä voi löytyä ihan kotioveltakin. Mitään suuria harvinaisuuksia en ole bongannut, mutta yhden mysteerisen kotkan löysin kuitenkin jo ensimmäisen kerran niin sanotun vuonna 2013. Ristin kotkan silloin "bittikotkaksi", koska sen verran epäilyttävä oli sen ilmestymispaikka. Harmikseni tuo jäi ainokasi kohtaamiseksi bittikotkan kanssa. Nyt kuitenkin eräs Facebook-kaverini oli sen löytänyt. Neljän vuoden odotus on ohi ja ihme on tapahtunut. Bittikotka oli päätynyt jostain Espanjan tai minkälie vuoristoista Venäjälle! Tässä raakaa todistusaineistoa tapahtumasta:

Ensimmäinen havainto vuodelta 2013 (kohdassa 0:50 tarkalleen ottaen, myös myöhemminkin havaittavissa):

Siinä se lentää. On se komea! Nyt se on tosiaan huhtikuussa tavattu Venäjällä. Tässä todistusaineistoa uudesta havainnosta:

Heti alussa näkyy!

Hartain toiveeni on, että tämä poloinen kotka pääsisi joskus tuosta oman elämänsä Matrixista takaisin oikeaan maailmaan. Sitä odotellessa, toivottavasti sen joku vielä jossain näkee! Voimia kotkalle tulevaisuuteen!

Pelinurkka, osa 5: ArmA / ArmA II

Mun piti kirjoittaa tää Steamiin, koska kyseessä ei nyt oikeastaan oo ns. "paska peli" sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta koska jostain syystä mun ArmA II ei oo se, mikä siellä on myynnissä, en voi saada sitä 5 minuutin pelirajaa, jotta voisin julkaista arvostelun. Sweet. Eli tässä on nyt sitten, koska en halunnut heittää 20 minuuttia elämästä hukkaankaan. Liitän tähän alkuun ArmA ykkösen arvostelun, että joku käsittää, mistä tuossa alun "samat ongelmat" -kohdassa puhutaan:

ARMA:

(upea copypaste grafiikka tulee Steamistä näemmä)

Alkuvaikutelma on vähän köpönen, koska valikot näyttävät jokseenkin rumilta. Onneksi valikoilla ei kuitenkaan pelata, joten eipä niistä jaksa valittaakaan.

Gold Editionista löytyy kolme kampanjaa (pelasin vain yksinpeliä), jotka jostain syystä menevät kampanjavalikossa seuraavaan järjestykseen:

Royal Flush
Armed Assault
Rahmadi Conflict

Armed Assault on alkuperäinen, Rahmadi jatkaa siitä mihin AA jää ja Royal Flush sijoittuu parin vuoden päähän alkuperäisistä tapahtumista. Koska en jaksanut ottaa asiasta selvää, pelasin nätisti RF-kampanjan ekana, eli järjestykseni oli 3-1-2. Eikai siinä, juoni on aika perushuttua, joten mitään isompaa kämmiä ei sattunut, mutta kannattaa varmaan pelata järjestyksessä. Ihan vaan sen takia, että tuo AA on melkeinpä paras kampanja ja pisinkin vielä.

Peli näyttää täydellä grafiikoilla hienolta, ja kaikki tuntuu olevan mallikkaasti. Pieniin yksityiskohtiin on nähty vaivaa ja aluksi kaikki tuntuu olevan kohdallaan. Hetken aikaa jaksaa mehustella aseiden yksityiskohtaisuudella ja muulla realistisella hölynpölyllä. Esimerkiksi jos ohjaamaasi hahmoa ammutaan jalkoihin, hän ei voi enää kuin ryömiä yms. kivaa pientä jippoa. Tosin ei tässä kyllä kannata ottaa yhtään luotia vastaan, koska pahimmillaan yhdestä osumasta kuolee. 

Mitään isompaa vikaa en tästä pelistä pysty väkisin edes löytämään. Tehtävä briiffataan, jengi otetaan haltuun ja tehdään mitä pitää. Ei räjäytä tajuntaa, mutta on kivaa nysväämistä, koska tässä ei ryntäilemällä pärjää (ellei se ole tehtävän tarkoitus). Pieniä ongelmia puolestaan löytyy vaikka muille jakaa, joten paneudutaan suoraan niihin sen kummemin kiertelemättä:

- Tiimiläisten käskytys - tässäpä syy, minkä takia en jaksa usein taktisia räiskintöjä. Tiimiläiset ovat jotenkin ihan kädettömiä aina. Tai no ei voi sanoa kädettömiä, mutta kädettömämpiä kuin vastustajan hahmot. Ampuminen vielä onnistuu, mutta auta armias kun koitat käskyttää johonkin tiettyyn oviaukkoon omaa jannua, ja tavoite olis saada vielä kasvot tiettyyn suuntaan ja kaiken kukkuraksi maahan makaamaan. Täysin toivotonta. Menin kaikki tehtävät, joissa juostiin pienessä tiimissä, siten että en jaksanut välittää koko hemmetin tiimistä. Laitoin vain muodostelman päälle ja rukoilin jumalaa. Hyvin toimi, koska pääsin pelin läpi.

- Tekoäly - Tässä on kaksi vaikeustasoa: Regular (tai joku tommonen) ja Veteran. Veterania en lähtenyt edes yrittämäänkään, koska tietäähän sen miten siinä käy. Tämän lisäksi AI:ta voi tweakata miten lystää optionsissa. Regular asetuksella vastustajan taitotaso on NOVICE ja omien jannujen EXPERT. Silti välillä tuntui, että ne olivat toistepäin. Yhdessä tehtävässä (en paljasta sen tarkemmin, mutta onnea juupelisti siihen Royal Flush -kampanjan radiotorni -tehtävään) piti laittaa custom asetukset tekoälyyn, eli vastustajan taso lukemaan 0 ja omien ukkojen lukemaksi 100. Silti oli sootanasti vaikeuksia tossa radiohommelissa, koska vaikka kuinka laittais jannut ovien eteen ja ite katolla snaippaa oman elämänsä simo häyhänä, niin aina vaan tulee mission failedia ruutuun. Puhumattakaan siitä, että 0 tekoälyn omaava vastustaja ampuu AK:lla 300 metrin päästä yhden luodin otsaan. Heh, huumoria. Vähän kauemmin sihtaavat siis, mutta tarkkuutta on niin sootanasti edelleen.

- Tekoäly, osa 2 - Tässä voi siis määrätä tekoälyn kuskin paikalle autoon, ja vaikkapa ite mounttaa konekiväärin. Käskyjä annetaan suuntanapeilla ja voi viddu mitä kakkaa. Voi olla, etten osannut tätä kunnolla, mutta se oli niin tuskallista. En pysty sanoin kuvaamaan. Varsinkaan kun oma ukko sanoo ääneen aina komennon: LEFT, FORWARD, FAST, RIGHT, RIGHT, FORWARD, HALT, ÖNK, TÖNK, TÖTTÖRÖÖ. Meni hermo ja aina kun muka koitti kääntyä, se ei joko kääntänyt yhtään tai sitten käytännössä 180 astetta. Yhdessä saakutin tankintuhoamistehtävässä sanoin FORWARD ja tankki peruutti. Sitten sanoin että mennääs takasinpäin niin eiköhän se jannu paina ETEENPÄIN. Ei jumaleissön.

- Tekoäly, osa 3 - Tekoäly ei myöskään osaa itse ohjata autoja. Yhdessä tehtävässä pelastetaan keskitysleireiltä jengiä, ja kaksi tietokoneohjattavaa lava-autoa hakevat ne vangit ja tuovat takaisin tukikohtaan. Paitsi että siinä menee 45 minuuttia, että ne onnistuvat ajamaan 5 minuutin ajomatkan, koska pysähtelevät miten sattuu ja koukkaavat kuusimetsän kautta.

- Tekoäly, osa 4 - Tietokone näkee aika hyvin pimeässä ilman nightvisionia. Toki ne on myös ulapalla, jos hoitaa homman hyvin kaukaa, mutta olisivat silti voineet mallintaa hahmot vaikkapa kissoiksi, joilla nyt sattuu vain olemaan rynkyt käsissä.

- Tekoäly, osa 5 - Rahmadi Conflict alkaa tehtävällä, jossa jonkin sortin Spec Ops tiimillä mennään saarella ja tavoitteena olis räjäyttää shilika-tankkeja. Stealth on homman juoni, mutta käppää on se, että jokaisella tiimin jäsenellä on yksi Satchel Charge. Eli kun yhden käy laittamassa, pitää palata tiimin luo (tai itse nyt tätä suosin). Juju on siinä, että heti kun vaihdat toiseen ukkoon, niin se saakutin toope räjäyttää sen pomminsa. Koita siinä sitten enää sniikata minnekään. Eli suosittelen toteuttamaan kunnon fukken rynnäkön sillä yhdellä autoon mountatulla konekiväärillä ja mennä sitä kautta vähän erilaisella näkökulmalla tehtävän läpi.

- Autot - noin muutenkin pitää näistä mainita se, että aika kädettömiä on armeijan jeepit ja humveet, kun ei voi nurmikolla ajaa. Heti kun vähän vasen eturengas osuu nurmikkoon, niin vauhti hidastuu käytännössä kokonaan. Ymmärrän, että tää ei oo mikään kilinkolin mcrae, mutta hitto kyllä nyt autolla voi vähän nurmikoltakin koukata ilman, että realistisuus kärsii.

- FPS drop: En tiedä johtuiko omasta koneesta (epäilen, kun toimi niin sulavasti muuten täysillä tehoilla), mutta auta armias kun ottaa scopen esiin niin välillä saa aikamoisessa playstation aikojen pätkeessä taivaltaa. Koita siinä sitten tähdätä, kun osuminen on muutenkin jo niin pirkaleen haastaavaa.

- Tähtäys: Tästä sanon sen verran, että tämmösessä tarkkuutta vaativassa pelissä sitä toivoisi, että ei kohtaisi perinteistä "ai tää osuukin tästä kaiteeseen, vaikkat tähtäin on metrin kaiteen yläpuolella" -tyyliseen toimintaa, mutta ei. Varsinkin tiukoissa paikoissa ottaa aivan suunnattomasti nuppiin, kun luoti osuukin seinään, jonka takana olet piilossa, vaikka tähtäin ja aseen piippu noin niinkuin graafisestikin on sen seinän vieressä, eikä takana.

- Tehtävien bugisuus - välillä tehtävät bugaavat siihen malliin, ettei niitä voi suorittaa loppuun. Monesti kävi sillä lailla, että jos tehtävässä piti räjäyttää kolme asiaa, ne kolme asiaa räjähtivät, mutta mitään ei tapahtunut. Ei siinä auta sitten muu kuin restartata vaan alusta ja toivoa parasta. Toinen asia (ei sinänsä bugisuus), mikä ärsyttää, on se iänikuinen viimeisen vastustajan jahtaaminen. Kaupunkisodassa tän vielä käsittää, mutta semmosella isolla aavikkoalueella ottaa aivoon kun yksi satunnainen jannu on ehtinyt juosta johonkin kahden kilometrin päähän ja se pitäis käydä listimässä (jos sen löytää), ennen kuin tehtävä onnistuu. Puhumattakaan niistä tehtävistä, jotka onnistuvat ilman, että kaikki vastustajat kuolevat. Näissä kannattaa olla hereillä, niin ei satu ikävi yllätyksiä. Itselleni sattui.

- Käsikirjoitus - no ei siinä oikein vikaa oo. Inttijätkät varmaan heittää tommosta trumpmaista locker room -talkia harva se päivä, että kai sekin on realistista sitten. Mutta tätä käsikirjoitusta ei oo kyllä saatu yhtään synciin demojen kanssa. Jätkät heiluu ja suu käy, mutta ääninäyttely on jo ajat sitten loppunut. Hyvin jännittävä kung fu -dubbaus kokemus läsnä vahvasti.


ARMA II:

ArmA oli ihan ok, joten ihan mielenkiinnolla asensin tämän jatkomötkäleen koneelle. Heti aluksi sain taas todeta sen, että vaikka koneen tehot ylittävät suositellut vaatimukset, niin ei tarvinnut kauaa haaveilla täysillä grafiikoilla pelaamisesta. En ole muutenkaan graffojen perään, joten ihan sama, mutta medium-asetuksilla vähän haittaa piirtoetäisyys, koska välillä on vaikea hahmottaa vastustajaa pitkän matkan päästä (ihan kuin tämä ei muutenkin olisi jo tarpeeksi vaikeaa).

Eli juu samat ongelmat tässä on kuin alkuperäisessä:

-Vähän nykivä pelituntuma
-AI on mitä on, ja välillä vähän sähläilee. Aika samaa tasoa kuin ykkösessä
-Näppäimistökomentoja on niin maan pirkaleesti (jotenkin näitäkin on saatu ämpättyä enemmän mukaan kuin aikaisemmin), eli ei mitään mielenkiintoa pohtia jotain omaa settingiä. Defaultilla eteenpäin, eli vähän kankeutta ilmassa
-Se action-valikko on edelleen hiton kankea
-Vastustajat on melkoisia snipereita välillä
-Kulkuneuvojen komentaminen on _ERITTÄIN_ ikävää edelleen. Opettakaa joku minulle tämä, kiitos
-Omat juoksee aitojen läpi, mikä on tavallaan plussaa, koska eivät jää jumiin, mutta vähän epäilyttävää
-AI:n kuljettamat ajoneuvot harhailevat edelleen miten sattuu ja missä sattuu
-Nurmikko on edelleen lentohiekkaa Jeepeille
-Nu metal jyllää kun asioita tapahtuu, ja sehän ärsyttää
jne. Kirjoitin joskus ArmA:sta arvion ja sieltä näitä löytää.

Tämän lisäksi peliin on jostain syystä laitettu astetta pitempiä ja moniosaisia tehtäviä, jotka kyllä vois nakata hiuksista helevettiin heti. Olen aina pitänyt itseäni kohtalaisen kärsivällisenä ihmisenä, mutta ei jumalauta ei vain pysty noihin seitsemän kohdan tehtäviin. Jotain autosavea sentään aina välillä pukkaa, mutta tallentaminenkin on tässä niin riskialtista hommaa, ettei uskalla aina tehdä, koska huonossa kohdassa tallentaminen saa ihmisen syvän depression valtaan. Semmonen positiivinen kehitys pelissä on muuten tapahtunut, että demot on jätetty pois. Nyt kaikki dialogit sun muut on tavallaan peliä, ei mitään turhaa käppä elokuvamaisuutta, joka bugaa ja on kuin huonosti dubatusta kung fu elokuvasta.

Oma pelikokemus tähän asti:

Ensimmäinen tehtävä, tavoite: Tavoitteena oli kai asettaa joku laser marker johonkin radiotorniin tai jotain en tiedä ja sitten pyytää ilmaisku tai joku siihen en tiedä. Sen tiedän, että viimeiseksi piti sitten vain mennä johonkin kohtaamispisteeseen.

Ensimmäinen tehtävä, toteutus: Osasin kävellä lentotukialuksella oikeaan paikkaan ja jutella oikeille ihmisille. Sen jälkeen heivattiinkin koko jengi jo taistelutantereelle helikopterilla ja päästiin asiaan. Määräsin joukkueen Line-kuvioon (muuta en ikinä käytäkään ja rukoilen aina jumalalta, ettei ketään tarvi pahemmin käskeä erikseen). Sitten edettiin eteenpäin. En erottanut yhtään vastustajaa mistään, AI hoiteli hommat. En osannut laittaa Laser Markeria kohdilleen, AI hoiti hommat. Lähdettiin pois ja tehtävä onnistui. Mukavaa vapaamatkustamista.

Toinen tehtävä, tavoite: Jotain perus vastustajan listimistä ja valloittelua. Perus sotapashaa.

Toinen tehtävä, toteutus: Siinä alussa kun laskeudutaan johonkin tukikohtaan, niin pöräytin yhden vihun hengiltä. Sen jälkeen en tehnyt taaskaan mitään muuta. Surffailin mukana ja jossain vaiheessa tuli "mission completed" -ruutuun. Mielenkiintoinen videopeli.

Kolmas tehtävä, tavoite: Tutki joku kylä ja nappaa joku Lopotev. Välissä piti joku sniper eliminoida.

Kolmas tehtävä, toteutus: Juuuh tota. Etenin siihen kylään. En nähnyt sniperia missään. Pyörin kuin puolukka siellä kuuluissa naisen sukupuolielimessä ja jossain vaiheessa joku ampui sniperin ja se siitä. Vakuuttavaa. Lopotevin nappaaminen olikin helppoa, koska sen hoiti demot. Piti vaan mennä oikealle ovelle ja sitten demo vie tehtävän loppuun. OIkeastaan hiton hyvä, koska ei tarvinnut säätää jotain AI rynnäkköä.

Neljäs tehtävä, tavoite: Tässä piti tutkia jotain pieniä satelliittileirejä, ja löytää se Lopotev nyt vihdoinkin käsiin. Samalla kerätään jotain todisteita.

Neljäs tehtävä, toteutus: Tutkin alueet, en tappanut ketään, koska en erottanut ketään missään. AI hoiti hommat. Lopotevia ei kai saa kiinni, koska lopulta ajelin ympäri karttaa hoomoilasena ja surffaillen, ja radiosta vaan kuului, että juu Lopotev on jossain Bahamalla, tuu ny takas sieltä tukikohtaan. En myöskään kerännyt mitään hiton todisteita. Koska jenkkiarmeija semmosia on tarvinnut?

Viides tehtävä, tavoite: Pyöräile helikopterille.

Viides tehtävä, toteutus: PYÖRÄILIN HELIKOPTERILLE. TÄYDELLINEN SUORITUS. 100%. 5/5. ONNISTUMINEN!

Kuudes tehtävä, tavoite: Eti pari jannua käsiin ja pidätä ne. Tapa jotain jannuja. Etsi vastustajan satelliittileirejä. Kerää todisteita. Eti joku asekätkö (en muista oliko muuten tässä tehtävässä).

Kuudes tehtävä, toteutus: Löysin semmosen paavin tai jonkun papin avulla asekätkön. Pappi rukoili, että hitto me puolustaudutaan niiden avulla pahiksia vastaan. Itse totesin, että pidä pappi turpa kiinni, nyt lähtee ilmoitus NATOLLE tai jollekin kihosäätiölle, että täällä vaan aseita piilotellaan. Pappi kirosi minut helvettiin tai siltä se ainakin tuntui. Heh heh.
Tämän jälkeen koitin hoitaa toisen pidätyksen. Tässä käy siltappaa, että autopommi räjähtää ja joku jätkä oletettavasti juoksee siitä pois ja käsketään menemään sen perään. En ikinä nähnyt ketään. En vaikka kuinka joka suuntaan koitin tutkailla räjähdyksen jälkeen. Kerran se jäbä kuoli siinä räjähdyksesä ja onnistuin tehtävässä, mutta muuten se jäi vain ilmaan leijumaan.
Satelliittileirejä tuhotessa alkoikin sitten ahdistamaan ihan liikaa. En näe koskaan sieltä aluskasvillisuuden seasta ketään, joten kiinnostusprosentti tämmöisen tutkimiseen tasan nolla. Onneksi ilmaiskuilla sai tuhottua niitä aika iisisti, mutta voi jumalauta jouduin restarttaamaan tämän tehtävän noin sata kertaa, enkä ikinä päässyt sitä loppuun. Viimeinen niitti oli se, että en jaksanut odotella sen yhden pidätettävän muigelin tulemista pois kirkosta. Puoli tuntia olisi pitänyt istua siinä kuin tatti paskassa. Ei kiitos.

Eli lopetin pelaamisen tähän. Jonkun oppaan mukaan pääsin puoleen väliin. Mukava saavutus. Tässä vaiheessa saavutuksiani olivat:

-yksi tappo. öpaut kolme vihollishavaintoa. muuten en nähnyt ketään missään ja tyydyin vain makaamaan maassa.
-6 tuntia pelaamista, joista vahvaa surffaamista ja hengailua ilman päämäärää öpaut 5 tuntia
-verenkeitin letaaleissa lukemissa

Eli ei nyt jotenkin lähde. Ei vastaa miellyttävälle pelikokemukselle asettamiani standardeja. Hauskahan tää tavallaan on, mutta ehkä alkaa menemään jo liian realistiseksi omaan makuun. Palaan tähän joskus vuonna 2025, josko vaikka jaksaisi mennä pelin läpi. Mutta siis suosittelen kuitenkin, jos tykkää OFPista tai ArmA:sta. Sama pelihän tää on kauniimmissa kuorissa.