perjantai 3. kesäkuuta 2016

Levyraatikapinointia (prelude)

Ihan alkuun pitää mainita, että ei toi levyarvostelu juttu nyt oikein lähtenyt käyntiin. Pohjimmiltaan läpihuono idea, koska olen kuunnellut tässä paljon paskoja levyjä, eikä mulla oikein nyt oo mitään sanottavaa niistä. Jos keksin jotain mukanokkelaa, voin kirjoittaa, mutta muuten on kyllä aika herkässä. Tässä muutama syy:

A) ei ketään kiinnosta väkisin paiskottu teksti, ei edes tämän blogin kirjoittajaa, vaikka monen tekstin perusteella saattaisi jopa uskoa toisin.

B) itsekin b-luokan poppeja pöytälaatikkoon tehneenä ymmärrän luomisen tuskan, joten tuntuu vähän pahalta hakata jonkun työ maanrakoon, koska en minä jaksa semmoisia objektiivisia ihan kiva 2,5/5 arvostelujakaan tehdä. olen pehmeä kuin pehmis sydämestäni.

C) ei kukaan ala kuitenkaan kuuntelemaan levyä, jonka arvostelen huonoksi. ei edes silloin, vaikka arvostelu olisi todella hauska (tai no edes minun mielestäni hauska). kokeeksi voin vaikka arvioida spraykaalien levyn joskus, ja katotaan sitten, kuka jaksaa alkaa kuuntelemaan. ei varmastikaan kovin moni, koska miksi turhaan kajota paskaan, jos sitä voi välttää.

D) vastavuoroisesti en jaksa kirjoittaa hyvistäkään levyistä, koska mikään ei ole turhauttavampaa kuin hehkuttaa eka jollekin jotain itselle elämää suurempaa levyä ja olla siltappaa että 5/55555 ihan paras omg kuuntele aivan uskomattomat harmoniat kato toi asus soinnun soitto tossa ou jee mitkä stemmat tulin just lahkeeseen ja silti on vasta ekan biisin eka kertsi mennyt ohi JES tää ON PARASTA. Sitten kaveri kuuntelee sen ja sanoo, että ihan jees. IHAN JEES. EI MIKÄÄN OLE IHAN JEES. MIKÄ HELVETIN VASTAUS ON IHAN JEES. ONKO SE 3/5 VAI 2,5/5 VAI HYVÄ VAI HUONO VAI MIKÄ SE ON. KERTOKAA MINULLE. JOS SANOO IHAN JEES JA SITTEN YLLÄTTÄÄ JONKUN KUUNTELEMASTA SITÄ LEVYÄ NIIN ONKO SE SILTIKIN IHAN JEES? VAI ONKO SE SITTENKIN HYVÄ? TAI JOS SE TOINEN EI KUUNTELEKAAN SITÄ IKINÄ NIIN SILLOINHAN SE ON HUONO? HÄH? OPASTAKAA MINUA PAREMMAKSI IHMISEKSI!

Tähän väliin huomatan, että itsekin sanon aina ihan jees. varsinkin internetissä. se on hyvä sanonta. ihan jees. mutta en hyväksy sitä itselleni sanottuna heh heh.

E) tätä kohtaa ei ole, mutta näemmä säästelen isoja alkukirjaimia huolella tässä kirjoituksessa.

Eli uusia levyarvosteluja ei varmastikaan montaa tule, mutta muita viihteenmuotoja ehkä, koska niihin en koe hengenheimolaisuutta, koska en tee pöytälaatikkoon paskoja elokuvia tai videopelejä tai näytelmäkässäreitä.

MUTTA NYT ASIAAN, eli siihen, mistä otsikossa on kyse.

Kaikki juontaa juurensa siihen, että luin Anthony Bozza -nimisen kirjaijilan (tai no toimittajan, siis lehtitoimittajan, ei sellasen antologian toimittajan) kirjoittaman kirjan Eminemistä. Tai siis sen piti olla Eminemistä, mutta se olikin sekalainen oksennus Amerikkalaista kulttuurihistoriaa koskien rotujen, naisten ynnä muiden tuollaisten asemaa elävässä elämässä että popkulttuurissa ja diibadaaba jadajadajada. Tämä kyllä selvisi kirjan Yhteenveto -kappaleesta, joka sijaitsi sivulla 346. Kirjassa oli 350 sivua ja rista, jonka jälkeen viitteet ja lähteet. Kiitos tästä. Takakannessa kuvattiin tämän olevan kirja, joka pääsee lähemmäksi Eminemiä kuin koskaan ja vaikka mitä puffia. Paskanvatukat sanon minä. Kirjassa oli pari kohtausta, joissa on lainauksia Eminemin haastatteluista + muutama kohtaus, jossa hengataan Eminemin kanssa. Näissäkin keskitytään enemmän teinityttöjen ja vaikka minkä keski-ikäisten mammojen keskusteluihin kuin Eminemin läppiin.

Eikä siinä siis mitään, mutta ärsyttää kun ei minua juuri nyt kiinnostanut koko Amerikan rotuhistoria ja sukupuolien välinen tasa-arvo tippaakaan vaan halusin lukea kuinka Eminem on sanonut vittu jollekin Detroitissa vuonna 96 ja kuinka siitä eteenpäin on vedetty nappia keikoilla ja väännetty nappia studiossa Dr. Dren suojissa. Halusin sensaationnälkäistä kesälomaluettavaa (en ole edelleenkään töissä, mutta nyt kaikilla muillakin on kesäloma, niin minullakin saa luvan olla).

Kenen idea muutenkin oli koittaa jotenkin yhdistää nämä asiat yhdeksi 350 sivun läpyskäksi. Ihan hyvä sivumäärä biografialla, mutta tosi huono jollekin rotuhistoria opukselle voi saatana kun käykin hermoksi jostain syystä tämä asia. Tän kirjan englanninkielinen nimekekin on: Whatever You Say I Am: The Life and Times of Eminem. Oikeasti pitäisi olla WHATEVER YOU SAY I AM: THE LIFE AND TIMES OF EMINEM ELI KUINKA EMINEMIN ASEMA YHTEISKUNNASSA PEILAA AMERIKAN FUCKED UP MENOA JOKA OLI KAIKKIEN TIEDOSSA FUCK.

Jotenkin semmonen rahat pois idea tässä on. Ihan paikoitellen jopa mielenkiintoista tekstiä, mutta ei sitä kiinnosta lukea, kun tietää, että ei tämä ole sitä mitä haluaisin lukea tällä hetkellä. Kattokaa nyt tätä jätkää, toihan oikein ilmeilee että vituttaako:

Tässä vähän just kirjotan hei kuinka Eminem oho latte mocca kaatu macille no heh he Rolling Stone kustantaa. Siinä kirjan sisälehtisessä oli kuva tosta jäbästä, mutta toki nuorempana, koska kirja oli vuodelta 2003. Ihan samanlainen hymy. Varmasti naama on 24/7 tossa asennossa, että varmasti kaikkia vituttaa.

Kirjoitustyylikin oli sellainen, että minä tiesin kaiken -KAIKEN- etukäteen. Koko kirja alkaa 8-mile ensi-illasta ja siinä jo mainitaan, kuinka kukaan paikallaolijoista ei varmasti tiedä mikä tarkoitus elokuvalla on ja mitä Eminem sillä haluaa hakea. MUTTA MINÄ - JA VAIN JA AINOASTAAN MINÄ- TIEDÄN. Ihan hirveetä. Sama kuin lukisi Everett Truen musakirjoja. Jos haluan lukea Everett Truen kuunteluhistorian koskien Ramonesia, ostan kirjan: "EVERETT TRUE: NÄIN TUTUSTUIN RAMONESIIN, KUUNTELIN RAMONESIA JA KUUNTELEN EDELLEEN RAMONESIA PS. OON KÄTELLYT JOHNNY RAMONEA PPS. JA JOEYTA PPPPS MARKYA EN KAI MUT AINAKIN UNISSA". Enkä kirjaa: "EVERETT TRUE: HEY HO, LET'S GO: THE STORY OF RAMONES".

Puhumattakaan Joel McIverin kirjoista, jotka tiivistyy sanoihin: Paska, 0/5.

Ymmärtäkää musakirjojen tekijät, että se on objektiivinen homma, eikä mikään musarunkkaajan egopönkitysprojekti.

Kaikki tämä on ihan hirveää, koska lainasin tämän kirjan ensimmäisen kerran teininä Nokian kirjastosta. Minua ärsytti niin saatanasti kirjoitustyyli ja suomennos (tästä lisää myöhemmin), että lopetin jossain 40 sivun tienoilla ja totesin, että juu tota. Olinhan kuitenkin vihainen teini ja sitä rataa, joten mitään paskaa en alkanut kuluttamaan.

Nyt löysin Sääksjärven kirjastosta (kovin pitkälle en näemmä ole elämässä päässyt niin paikkakunnallisesti kuin kultuurillisestikin) 10 vuotta myöhemmin niin tota tää on edelleen ihan hirveen ärsyttävä teos. Ja nyt siitä suomennoksesta. Ei mulla muuta siihen oikeen oo lisättävää, mutta koko kirja on täynnä semmosta "mä en siis vittu pulunnussija tajuu et tota ne luulee mua joksku vitu beastie boyksi matafakaa" -tekstiä, mikä on sinänsä ymmärrettävää, että kai siinä on sitä puhekieltä lähetty kääntämään, mutta helvetti sentään miten raskasta. Se menis vielä jotenkin, jos se ois kunnolla tehty, mutta tässä selvästi joku kolmekymppinen on koittanut vetää jotain kunnon wiggerkamaa alitajunnastaan. Menee ihan top femmaan ärsyttävimmät lukemani tekstityylit kategoriassa. Siellä on esim. Slipknotin DJ:n haastattelut Metal Hammerin erikoislehdessä jostain vuodelta 2007. Siinä oli litteroitu tekstiin kaikki "man" sanat, joita heitetään yleensä lauseen perään. Jossain 4-sivun tekstissä oli varmaan 300 mania heitettynä. Ai että se oli perseestä jopa teini-ikäisen Slipknot-fanin mielestä. Olis se varmaan näin vanhemmankin, en sitä epäile.

Suomennoksessa on sentään otettu se humoristinen tatsi haltuun, että siinä on lähdetty kääntämään lyriikkalainauksetkin ja vielä väkisin riimitettyinä! Suomennokset ois toiminu, jos en olis ollut asiallisesti käännettyjä ilman väkisin rimmaamista, mutta väkisinriimittely muuttaa aika monen lainin idean ihan päin mäntyjä. Tässä esim. yksi esimerkki:

Alkuperäinen: "Cause you can be quick, jump the candlestick, burn your back / And fuck Jill on a hill but you still ain't Jack"

Suomennos: "Sä oot jannu niin nopee, hyppää nuotioon ja totee: toi sattu, oma vika. Ja tota Erjaa sä voit panna ja heittää herjaa, mut sä et silti oo Mika"

Häkkisistä plussaa, mutten miinusta.

MUTTA NIIN nythän minä sitten haukuin jonkun teoksen, eli tähän se nyt sitten johtaa kun alussa kieltää itseltään jotain. En jaksa enää kirjoittaa tästä kirjasta, koska se ei ollut ainoa ajatukseni. Seuraavassa postauksessa paljastan oikean ideani juu moro.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti