LEVYRAATI
Tämä on yhteiskunnan hienoin keksintö. Mikään ei ole hienompaa kuin levyraati. Mun mielestä jokaisissa illanistujaisissa pitäisi olla levyraati. Mikään ei ole hienompaa kuin hehkuttaa toisille oman musamaun paremmuutta, eikä mikään ole ikävämpää kuin se pettymys, kun saatkin vain ykkösiä tai kakkosia asteikolla 1-10. Nykyäänhän tämä levyraatihommeli menee niin, että bileissä on joku saakutin Spotify auki ja sinne jengi pistää jonoon biisejä ilman mitään tolkkua. Se kuka eka saa sinne laitettua oman 1000 biisin soittolistan on voittaja. Jonoa ei saa muokata, mutta kaikkihan sitä muokkaa, koska muuten ei saa illan aikana tuotua omia musamielipiteitään julki. Nykyään se on edes jollain tasolla mahdollista, kun jengi vetää kännit ja lähtee vasta 01.00 baariin katsomaan, miltä se valomerkki näyttääkään. Jos alkoholipolitiikkaa muutetaan, tämäkin menee mahdottomammaksi, joten mielestäni viina pitää kätkeä johonkin geokätköilytyylisesti, että siinä menee mahdollisimman kauan, että Pena pääsee känniin. Jää aikaa levyraateilulle!
Miksei levyraateja muuten ole amkissa tai yliopistossa? Alaasteella oli, yläasteella oli. Lukiossa ei muistaakseni ollut? Jos pääsen joskus vaikuttamaan asioihin, vaadin levyraadin opetussuunnitelmaan jokaiselle alalle. Mielestäni työpaikan taukotiloissakin voisi olla levyraadit! Levyraati myös takaisin televisioon! Radiossahan tätä ainakin vielä viime vuonna tuli, toivottavasti vieläkin. En ole hetkeen keskittynyt muuhun kuin oman listani odottamiseen "kuuntelijan lista" -ohjelmassa.
Mutta niin kun tuossa Eminem-kirjassa (katso edellinen postaus, toim. huom.) oli puhetta esimerkiksi lyriikoiden kohauttavuudesta, niin muistoistani nousi esiin hetki, jolloin soitin ala-asteella Eminemiä levyraadissa. Soitin tahalteen levyn huonoimman kappaleen (tai ainakin se on yksi niistä), koska siinä oli kertsissä aika vahvaa kiroilua ja se oli riittävä syy valita tämä huono kappale. Kyllähän se toimi ja siitä se oma levyraatikapinani auktoriteetteja vastaan lähti! Tässä lyhyt historia levyraatitykityksistäni, mikä oli siis edellisen postauksen alkuperäinen idea. Näitä ei periaatteessa oo kuin pari (l. 2 kappaletta), mutta laitan pari bonusshokeerausta mukaan just for the fun of it.
1. Varamsti joku ala-aste paska, josta en muista mitään, koska en ollut vielä älynnyt tätä väkisin shokeeraamisen taikaa. Eli skipataan tää. Tää saatto olla muuten sellanen, missä Eiffel 65:n Blue -kappale voitti. Kaverini toi tämän levykäisen ja muistan kun eräs "Hessu" juoksi opettajan luo sen jälkeen, kun kaveri oli jo kertonut, "että se on sitten se biisi numero yksi". "Hessu" siis ryntäsi ja sano "SE ON SITTEN SE YKKÖNEN" ja näin Blue voitti. Ai että.
2. Noniin, tämä on semmoinen homma kuin allekirjoittaneen ensimmäinen shockade valinta. Olin saanut Eminemin Marshall Mathers LP:n joululahjaksi. Vuosi oli siis 2001. Olin silloin sitten vissiin viidennellä vai olinko jo kuudennella. En tiiä. Sillä ei ole väliä. Meillä oli musamaikkana Pena ja Penahan oli ihan hauska tyyppi mitä nyt legendaa oli, että pari varoitusta oli alla. Mut mun mielestä se oli ihan jees. No mutta kun tuli minun vuoroni, menin ylpeänä ja vähän jännittäen kohti Penaa ja sanoin, että pistäppä tosta noin kappale 17. Se oli nimeltään "Under the Influence feat. D12" ja siinä oli kertosäe: "So you can suck my dick if you don't like my shit ‘Cause I was high when I wrote this, so suck my dick!"
Ei me mitään biisistä tajuttu, mutta kertsi tajuttiin ja täts it. Sillä perusteella levyraatiin. Vanhempana sitä tajus muitakin hienouksia ja nerokkuuksia läpistä, mutta ala-asteella sitä on ala-asteella ja siltä pohjalta pitää luovia elämässä eteenpäin. Penalla meni naama vähän hämilleen. Biisissähän on se klassinen "let the record skip" kohta, mikä on muuten ihan hauska läppä: "I'm ripped, I'm on an acid trip / My DJ's in a coma for letting the record skip" ja sitten tää looppaa hetken, mikä on loogista tietysti, koska neula hyppii. Pena totes jotain jossain vaiheessa, että joo kyllähän tää vähän tuntu junnaavan. No mutta oli se hurjaa! Tässä vielä itse kappale:
3. Yläasteella, käytiin kai kahdeksatta. En muista mikä biisi noin alko, mutta joku kuitenkin. Meillä oli englanninkielentunti ja ihana Mari opettajana. Tai unohtakaa äsköinen lause, koska kukaan ei halua sakkorangaistusta. Jokatapauksessa, minä olin vihainen heviteini, jolle Dimmut oli kova sana (oli muuten Helloweenkin, se on aina ollut kovin. Minähän sanoin, että olen pehmeä kuin pehmis sydämestäni). Mutta dimmut ja creidöli oli hyvä valinta, kun niitä löyty jokaisen koneen kazaa-folderista. Se oli hyvä folder se. Siellä oli ainakin Dimmujen se Twisted Sister koveri missä lauletaan hear no evil, see no evil, fear no evil ja mitä paskaa. Sitten oli Stratovariuksen Eagleheart. Peruskamaa oli myös kaikki väärin tägitetyt Klamydiabiisit, sekä väärintägitetyt sentenced/bodom akselin trooper/mitäkovereitaniitänytolikaan biisit.
Asiaan. Meillä oli siis levyraati ja minä toin veljeni levyhyllystä (tadaa, hänkin oli creidölhevari) Cradle of Filthin Nymphetamine levyltä löytyvän Gilded Cunt biisin. Siis biisihän on aika mitäänsanomaton lukuunottamatta sitä yhtä riffiä (kyl te hiffaatte). Eli ei oo mitään Principles of Evil Made Flesh kamaa tai edes Midian kamaa, jotka on näin aikuisenakin niin saatanan tykkiä, että oksat pois. Se vaan oli provosoivin nimi, mitä siihen hätään sai käsiin.
Kun vuoroni tuli, menin mankalle, laitoin levyn sisään ja kelasin raitaan 2. Menin istumaan ja opettaja kysyi, mikä on biisin nimi. Vastasin, että Gilded Cunt. Opettaja sitten siihen, että niin mikä oli. Sanoin "Gilded Cunt" silleen vähän rallienglantimaisemmin, että varmasti meni perille. No opettaja siihen, että tuuppa kirjottaan tänne se. Taululle käveli nuori mies, jolla oli Dark Funeralin Attera totus sanctus -paita, niittiranneke, pentagrammi hihanauha, luurangonkäsisormus, slayer-ranneke, ihan helvetin painava heviketju, vähän kevyempi heviketju ja mitä vielä. Kirjoitin taululle hieman hataralla liitukädellä "Gilded C***", kuten takannessakin luki. Aika kapinallisen veto, eli nössöilin sitten sen lopulta. Kunnon tunari minäkin olen näin jälkikäteen tarkasteltuna. No opettajatar (semmonen 28 lonkalta nakattuna) meni varmaan vähän hämilleen, koska uran alkuvaiheilla jo joutuu tykityksen uhriksi. Opettaja pohti asiaa hetken ja otti sitten sanakirjan esiin. Selasi sieltä tämän "cunt" sanan kohdalle varmaan vaan ihan varmistaakseen asian. Katsoi aukeamaa hetken aikaa, henkäisi, ja sulki sanakirjan rauhallisesti. Sen jälkeen ei tehtykään muuta kuin kiitetty hienosta musiikkiesityksestä, laskettu yhteen surkeat pisteet ja unohdettu koko asia. Se oli urani ehkä hienoin hetki.
Tässä vielä kappale:
BONUSSHOKEERAUKSET (periaatteessa toi ekakin on, mutta tajusin vasta nyt, että eihän noita ollutkaan kun kaks levyraatikokemusta. Ei niitä oikeasti varmaan ollut yhteensä kuin 4 koko kouluruna aikana, joten 2/4 shokeerausyritys on aika hyvä):
4. Tää ei oo periaatteessa levyraati, mutta kun annetaan vapaat kädet aineen kanssa, sitä tekee musarunkkarina musasta jutun. Tämä tapahtui tuon saman englanninopettajattaren kanssa, mutta varmaan n. vuotta aikaisemmin. Tein enkunesitelmän Slipknotista ja soitin sitten Iowa levyltä näytteeksi Left Behind kappaleen. Tässä ei oo silleen mitään sen kummosta hienoa shokkitarinaa, mutta ei Marin ilme kyllä mikään kovin iloinenkaan ollut. En käsitä miten niin pienellä voi järkyttää ihmisiä. Tässähän on puhdas kertsikin. Muistan kun eräs Jani sano eturivistä biisin lähtiessä käyntiin, että nyt on kova! Olihan se hemmetti:
5. Oon käyttänyt Slipknotia ennenkin shokeerausmeiningissä. Tää tapahtui ala-asteella. Meillä oli siellä erään Hanna-Kaisan alaisena (parhaita opettajia, terkut!) viikon juliste skaba. Se oli ihan hauska, vaikkakin aika typerä idea sinänsä, mutta lapsethan on typeriä, joten toimiva idea. Hieno ajatteluketju siinä. Vein sinne sitten tämmöisen julisteen:
Se ei ollut ihan tuollainen, koska siinä noi ruudut täytti koko alan ja ne oli jämptisti rivissä, mutta kuvat olivat samat. Eli varmasti saman aikakauden tuote. Tämäkin oli sitten jotain 5-6 luokkaa. Vein jullarin luokkaan ja taululle. Hanna-Kaisa totesi, että onpa todella hirveän näköisiä olentoja ja mikä tämä on edes olevinaan. Koitin sössöttää jotain bändistä, mutta ei siitä mitään tullut. En tainnut voittaa ja varmasti voittoni olisi hylätty, koska minulla oli siitä jo aikaisempaakin kokemusta. Vein nimittäin tämän jullarin kerran kisaan:
JA SE VOITTI
MUTTA
KOKI
OIKEUSMURHAN
Minä vaivalla tuon nätisti repussa rullattuna alienjulisteen, joka on hauska ja symppis, äänestykseen. Äänestykseen, jossa demokratian voimin juliste valitaan voittajaksi. Hanna-Kaisa hieman hirveitä vanhempia (aiheellinen pelko) peläten kyseenalaistaa tuloksen. Luokka kapinoi, joten päädytään rehtorin juttusille. Rehtori (mukava mies, mutta ihan perseestä julisteasioissa) totesi, että ei sovi ala-asteelle. Että vaikka kuinka ois demokraattinen tuki takana niin ei. Kunnon fasismia. Uskoni suomalaiseen demokraattiseen päätöksentekoon horjui sinä päivänä niin paljon, että äänestin vasta toisissa mahdollisissa kuntavaaleissa, kun olin täysi-ikäinen.
Yhtä kaikki, shookeerasin jopa rehtorin kansliaan asti. Eli onnistunut tapaus.
6. Viimeinen shokeeraukseni musamaailman avulla tapahtui lukiossa. Ei ollut harmillisesti levyraati, mutta taas annettiin enkuntunnilla vapaat kädet aihevalinnan kanssa, ja koska hiukseni olivat kasvaneet pitemmiksi, sekä olin syvemmällä bläkkiksessä (toisin sanoen hylännyt hetkeksi poserit ja tykitin brutaalia ug:ta), esittelin luokalleni Beheritin. Tai no oikeastaan se oli pienryhmä, mutta esittelin kuitenkin. Tämän suomalaisen pioneerin, jonka musa on niin maan perkeleen kovaa, että ei voi muuta sanoo ku hattuu nostaa ja suositella kaikille.
Vein esitykseen mukanani The Oath of Black Blood -levyn remasteroidun digipak version. Oikeasti tämä oli poseria, koska siinä oli kuulemma pilattu Moyenin alkuperäinen kansitaide uudella paskalla ja siinä oli helvetti väritkin. En voinut asialle mitään, koska Swamp Music ei myynyt alkuperäistä, eikä minulla olisi ollut varaakaan. Tämä maksoi kympin ja oli budjetilleni aikoinaan sopiva. Esitelmässä kerroin, että Beherit oli Rovaniemeltä jadajada keikoilla oli sian- ja vuohenpäitä seipäissä tai jotain muuta vastaavaa jadajada hautasmaalla ristit nurin jadajada ja opettajan ilme oli ihan mukava. Semmoinen keski-ikäinen, ehkä jopa hieman lady, nainen (ihan mukava ope kuitenkin) oli vähän järkyttynyt. Sen sukunimi oli muuten Rossi. Voitte arvata mikä sananmuunnos oli kultaa lukiossa. Voi pojat.
No koska mukanani oli myös levy, päätin esitellä taidetta yleisölle. Laitoin soimaan muistaakseni tämän kappaleen:
Eli siis ton ekan tuosta. Grave Desecrationin. Siinä on edelleen niin hienot nuo örähdykset ja atonaalinen kitarasoolo Slayerin hengessä. Sitten esitin tätä kuvaa siinä sitten, tai no oikeastaan laitoin ne levynkannet kiertämään:
Nää kaks kuvaa löyty siitä digipakista (muistaakseni toi alempikin oli) ja ne on edelleenkin mielestäni ihan hemmetin siistejä. Varsinkin toi ylempi. Eihän nää eees oo mitenkään ihmeellisiä, mutta kai se oli sitten uutta ja yllättävää kaikille, että se hämmensi. Ei se musa varmaan ainakaan helpottanut, onhan se aikamoista kohkausta. Mutta kuitenkin, muistan sen ikuisesti kun opettaja anto palautetta siinä paikan päällä. Kehui ääntämistä, sanoi ihan mielenkiintoiseksti (varmaan vitsillä tai hyvää hyvyyttään) ja sitten täräytti: "Mutta miksi?". Kyselin, että mitä miksi hä. "Niin että miksi sä kuuntelet tämmöistä musiikkia?". En keksinyt siihen muuta kuin että tykkään siitä todella paljon ja se oli siinä. Ysi tuli todistukseen ja veikkaan, että Rossikin tykitti kahvitauolla Beheritit soimaan opettajanhuoneessa! Sen verran oli käännyttämismentaliteettia ilmassa.
Se oli siinä. Aika paska listaus. Eilen illalla kun menin nukkumaan tää idea pyöri päässä ja olin et hei maailman paras idea. Nyt kun toteutin tän niin ihan surkea lista. Tajusin, että eihän niitä levyraateja tosiaan ollutkaan kuin kaksi, vaikka uneliaana tuntui ideoita vain pulppuavan. Tuhlasin tähän myös n. 2 tuntia elämästäni, kun kirjoitin tuon ekankin tekstin siitä kirjasta. Ihan saatanan aikaa vievää puuhaa, enkä ihmettele yhtään, miksi en neljään vuoteen kirjoittanut mitään. Mutta sen siitä saa ja se on kestettävä, kunhan selkä ei vain hajoaisi.
PS. Oon ihan varma, että joku late tai mollukka tai hengenheimolainen tulee tähän kommenttipalstaan
huutaan jotain black metal -aatteesta ja sen pilaamisesta kautta pouseroinnista ja death to false prophet paskaa. Ei mulla teille muuta kun relatkaa hei ja antakaa ihmisten nauttia musasta, vaikkeivät jaksaisikaan saaranata saatanasta K-marketin aulassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti