maanantai 19. syyskuuta 2016

Arkistokatsaus / Elämän viisaudet, osa 1

En ole taas hetkeen keksint mitään älykästä kirjoitettavaa, joten kuin jumalan lahjana löysin eräältä vanhalta muistitikulta vuodelta 2012 peräisin olevan notepad-tiedoston, jossa on listattu erilaisia blogi-ideoita. Koska aika tuntuu oikealta, pasteen vaan tähän niitä settejä ja esitän aktiivista. Koska siellä oli yllättävän paljon asioita, tästä saa tehtyä helposti kolmen lyhyen tekstin sarjan, joten ei tarvi mitään blogivelvollisuuksiakaan miettiä hetkeen.

Tossa oli ekana tommonen muistopuhehomma, mutta koska nyt ei oo toukokuu niin se ei toimi. Eli se pitää jättää hautumaan. Eli oikeastaan tässähän on vuoden tekstit! Varmasti ainakin toukokuussa tulee sitten tekstiä, jos on taas ollut sitä ennen hiljaista kahdeksan kuukautta.

Suraavana oli vaan ns. muistilistana kaikki blogissa aloittamani sarjat, joita muuten on yllättävän paljon. Tääkin oli hyvä juttu löytää, koska nyt voin kierrättää noita ideoita ja taas on tekstiä vaikka muille jakaa! Tästä tulee tätä menoa Suomen aktiivisin blogi.

No mutta sitten tuli eka osio, josta voi lainata tekstiä. Tää on nyt sitten vissiin kirjaimellisesti sitä "pöytälaatikkomatskun" käyttämistä. Eli jos jotain musiikkimaailmasta on opittu, tämä blogipostaus tulee olemaan arvosanaltaan semmonen raikas 2/5. Itsellehän tätä tehdään kuitenkin ja paras blogipostaus on aina se viimeisin jne.

Tässä oli siis seuraavanlainen alaotsake:

Elämän viisaudet (osa 1, koska aloitetaan nyt tästäkin sarja, mihin voi kerätä kaikkea typerää). Ideana vissiin ollut vain kerätä typeriä lainauksia ja kuultuja juttuja kasaan. Ei siinä sitten muuta, kuin aletaan purkamaan näitä asioita:

Viisaus #1: "Kusi loppuu aikanaan" - Kultainen kulaus, miesten vessa.

-Tästä muistan sen verran, että olin tosiaan vessassa Seinäjokisessa kapakassa nimeltä Kultainen kulaus. Kulaus oli huippumesta ja tää on todennäköisesti tapahtunut keskiviikkoiltana siinä kello 18.45-20.30, koska usein tietovisassa tuli hengailtua. Se olikin huikea tietovisa, koska siellä semmoset +60v patut piti käytännössä jotain sotahistoriavisoja. Kova saavutus oli saada 3/20 pistettä kasaan, ja siitäkin tuli niin iloiseksi, että veti kännit vahingossa. Tai tahallisesti varmaankin. Mutta ei kerrota nyt mitään tietovisamuistoja, vaan kusilaarimuistoja. Elikkäs tosiaan ennen visaa muistaakseni menin vessaan ja tietysti siihen pisoaari pisuaari urinaali virtsalo hommelille (jokainen voi lukea sen nimityksen, mistä digauttelee eniten) ja siihen tuli viereen keski-ikäinen mies. Muistaakseni ihan semmonen perheenisän näköinen, ettei edes mikään kovan tason ammattilainen. Siinä miehekkäästi bondaillen hiljaisuudessa loroteltiin, kunnes naapurin lorotus vaimeni ja hän kääntyi minuun päin (ylävartalollaan vain, luojan kiitos), ja tokaisi tuon kuolemattoman lauseen: "Kusi loppuu aikanaan", ja lähti vain pois sen jälkeen. Tilanteessa pystyin vain tuijottamaan siihen hänen paikalleen, vaikka hän oli jo poistunut vierestäni. Totesin: "niin" ja sitten kaikki olikin jo myöhäistä. Itsekään en varmaan muistanut edes huuhtaista käsiäni lähtiessäni, koska olin tavannut Pohjalaisen Sokrateen baarin vessassa, ja sen jälkeen olenkin lähinnä keskittynyt metsästämään mentoriani ympäri suomea. Sen verran filosofinen nälkä itselleni jäi tästä myyttisen hahmon kohtaamisesta.

Viisaus #2: "Oon kyllä yrittäny löytää elämälle uuden suunnan, mutta ratti ei taida kääntyä tarpeeksi" -Unimaailma.

-Tästä en muista mitään, mutta toisaalta hyvä kun unia muistaa aamukuudeltakaan enää, joten miten helvetissä voisi edes muistaa 2012 vuoden unen. Nimittäin sen verran usein mulle käy yöllä niin, että oon nähnyt jotain supermegawattafakoujeemilleniumscooter unta ja herännyt joskus kolmen aikaan. Todennut mielessäni, että tää pitää muistaa aamulla, enkä sitten todellakaan aamulla muista enää mitään. Joitain hyviä melodianpätkiäkin on mennyt hukkaan, kun en vaan hemmetti jaksa nousta sängystä johonkin vihkon ääreen tai sanelukoneelle ja ruveta latelemaan siihen niitä settejä. Semmoista se on tämä elämä, vastoinkäymistä ja yhtä dementiaa.

Tohon viisauteen ei oikeen oo siis mitään sanomista. Hiton hyvinhän se on sanottu. Tarpeeksi Sokratesta ja Dingoa sekaisin. Voisin ujuttaa johonkin huonoon punkpop-kappaleeseeni. Tässä voi olla tosin Fiat Uno jämiä mieleni perukoista, koska siinä ei tosiaan ratti kääntynyt. Se oli saatana habaa kasvattava laji. Alkoholinkäyttöhän oli myös 2012 itselläni vähän korkeammalla prosentilla, joten eiköhän nää kaks asiaa oo yhdistynyt alitajunnassa kultaisen kulauksen filosofien sanontoihin, joista aivoni ovat sitten muodostaneet tuon mukalegendaarisen lauseen.

En oo ihan varma oonko löytäny sitä uutta suuntaa, mutta ehkä. Pitää tehdä joku objektiivinen tarkastus elämään jossain vaiheessa.

VÄLIHUOMIO: Miksi helvetiss kun copypasteen tosta notepadista tota tekstiä, niin se eka lause menee vikaksi. Ihan saatanan raskasta, kun koittaa tommosta kahden rivin juttua kopioida, niin se menee käänteiseen järjestykseen. Ei jumalauta tekis mieli lopettaa tähän. Tai vaihtaa wordpressiin. SE OLI UHKAUS BLOGGER!

Viisaus #3: "Onko kantasi ydinvoiman suhteen muuttunut Fukushiman onnettomuuden myötä?" -ydinvoima ei kuulosta terveelliseltä vaikka siitä en mitään ymmärräkkään. onnettomuuden sattuessa ihmiset sairastuvat joten ehdottomasti ei t. Lea / (tää oli joku blogikommentti)

Joo tota. En tiedä mistä blogista tää on. Eiköhän tää oo päätynyt mukaan ihan vaan, koska aika legendaarisen kuuloinen vastaus. En edes jaksa kommentoida asiaa, koska se vain pilaisi kaiken. Joskus vähemmän on enemmän, vaikka Yngwie Malmsteen varmaan nyt kääntyy Ferrarin konepelillä.

Viisaus #4: "Tuolla vessassa on todella huono peili, sai minutkin näyttämään rumalta oikein" - Kultainen kulaus

Vessa tuntuu olevan semmoinen oman elämänsä filosofien suuri kohtauspaikka. Tästäkään en nyt muista muuta kuin sen, että nyt oli jo selvästi vähän elämää nähneempi tyyppi kertomassa neronleimauksiaan. Mukavaa kuitenkin huomata, että itselle osataan nauraa ja huumori on säilynyt kovan elämän mukana. Toisaalta paska viisuas kun itseäni katoin siitä niin ihan helvetin komea kaiffari tuijotti takaisin heh heh.

Viisaus #5: "Olutta ja menyttä" - Kultainen kulaus

Tän muistan siltappaa elävästi, että istuttiin jollain jengillä tietovisassa loosissa vai looshissa tai ehkäpä kenties loošissa. Hienosti muuttu fontti kun kopioin tuon wikisanakirjasta. Noniin en osaakaan laittaa tätä enää pois vai onkohan tää nyt jo normaali? Noniin asiaan. Jossain vitun sohvarykelmäkulmauksessa oltiin ja naapuripöydässä tai oikeastaan selkäni takana semmonen juopporemmi lauleskeli Sokratesta suohon ja tykitteli taas onelinereita, joista LiibaLaaba-tyypit saisivat multiorgasmeja. Tää tarttui korvakäytävääni, koska siinä oli semmoista pientä hauskaa (mutta käppäistä) sanaleikkiä ilmoilla. Käppähän on kuitenkin parasta. En muista mihin tää todettiin, mutta tätähän voi käyttää vähän mihin vaan. Ehkä siellä puhuttiin menneestä elämästä hauskasti itselleen naureskellen. Tiedä häntä. Sanonta on kuitenkin hieno.

Viisaus # 6: "Viikon putken jälkeen kun vettä juo, niin meneehän siinä vatsa kuralle" - Kultainen Kulaus

Tää oli muistaakseni sama seurue kuin edellä (Toim. huom. katso kohta #5). Tähänkään ei oikeen oo mitään lisättävää. En oo ite dokannut ikinä kahta päivää pidempään, koska sekin on tuntunut jo todella hirveältä. Nykyään kun ei dokaa ja vaan valvoo välillä niin on oikeastaan vielä hirveämpää. Ihmeellistä tämä vanheneminen. Mutta niin siis tosiaan en oo juonut viikkoa putkeen, mutta sen voin sanoa, että ripuli tulee tosiaan jo aikaisemminkin. Olen ollut myös siinä kunnossa, että vesikään ei pysynyt sisällä, joten en epäile tämän lauseen autenttisuutta. Varmaan löytyy jostain alan miesten raamatun kymmenestä käskystä.

Viisaus #7: "Minä juon kaikkea mikä lainehtii, paitsi maitoa" - Kultainen Kulaus

Tääkin oli muistaakseni sama seurue (Toim. huom. katso kohdat #5 ja #6). Aikamoinen ilta. Ihan koko kirjallisen ois varmaan saanut onelinereita siltä jengiltä. Täähän on kuitenkin hieno lause. Harvemmin edes kukaan puhuu mistään lainehtimisesta juomiseen liittyen, vaikka se on aika kaunis sana ja luo mielleyhtymiä esimerkiksi mereen. Maidon droppaaminenkin on hyvä juttu, koska naudat tuhoo maailman. Eli jäbä on joku kuningasvegaanimaailmanpelastaja tietämättään! Tajunnut, että d-vitskut saa muualtakin! Propsit jäbälle.

Viisaus #8: "Joskus kun väsyttää ja elämää ei jaksa, niin mikäs siinä" -Jukka Koskinen, Norther

Tää on varmasti jostain Soundista. Päättelisin, koska Norther on ainakin bändi. En tiedä soittaako siinä Jukka Koskinen nimistä jannua, mutta oletetaan nyt, koska kaikki muut johtolangat siihen vahvasti viittaavat. Tää on ihan hiton hyvä mietelause. Olen ajatellut varastaa tästä moton. Entinen mottonihan oli varastettu Tony Halmeelta. Löysin sen Wayback Machinella herran kotisivulta, kun koitin keksi AMKin Moodle-profiiliin jotain kohtaan: "Tietoa itsestäni". Se oli hyvä motto ja meni jotakuinkin näin: "Lempijuomani on maito ennen klo 20, ja olut sen jälkeen". Ihan helvetin hieno! Ihastuin siihen heti. Toivottavasti joku kävi katsomassa sen sieltä profiilista, ettei ihan hukkaan mennyt. Voiskin muuten tehdä postauksen silleen, että pastee vaan kaiken mitä sieltä Halmeen sivuilta vielä löytää. Ne oli aika hiton kovaa settiä elikkäs setenderiä.

Mutta niin tämä viisaus. Kuten totesin jo aikaisemmin, se on nerokas. Kyllähän sitä aina joskus masentaa ja ei kai siinä saatana, antaa masentaa vaan. Se on ihan tavallista. Upea kiteytys. Varastan tänkin johonkin huonoon biisiin. Varmaan ton Tony Halme -läpänkin. Tulee varmasti hyvä biisi.

Viisaus #9: "oon kolmena päivänä ollu tänä vuonna liikenteessä, kahdesti päätyny putkaan ja kerran saanu pillua" -tuntematon

Ei jumalauta. Tästä en tiedä mitään. Kukahan tän ois voinut saada. Onkohan jonkun pubin vanhempi herrasmies vai joku limudiskon teini? Vaikea sanoa. Helvetin hyvältä elämältä kyllä kuulostaa. Ja onkohan tää missä vaiheessa vuotta tullut. Esim. jos tää on sanottu tammikuun puolivälissä niin godspeed vaan ja voimia elämään. Kuulostaa rankalta. Sit taas jos tää on tullut marraskuun puolivälissä, niin tavallaan voimia sittenkin, koska et selvästikään osaa juoda kohtuudella sinäkään. Surullista siis joka tapauksessa! Voi meinaan olla ikävää kun haluais lähteä ulos ja sitten aina päätyy putkaan, ja sen takia uskaltaa vain muutaman kerran vuodessa kokeilla. Tosin jos kerran kolmesta saa pillua, niin sehän on kova prosentti! Näyttää lukunakin isolta: 33,333333%! Eli tavallaan profitit ihan ok:t jos tommosesta tykkää. Putkassa on toki varmasti ikävää, että siltappaa. En osaa analysoida tätä, sen verran jäätävä lause.

Viisaus #10: "moi moi kirpputoriämmä, tai siis kirjastoa tarkoitin" -tuntematon

Tää ei oo tapahtunut itelle, mutta muistaakseni jollekin samaa koulutusohjelmaa opiskelleelle naishenkilölle. Se oli kai joku randomkohtaaminen ja sitten meni vähän ammatit sekaisin. Periaatteessa ihan ymmärrettävää, koska kirjastonhoitaja on kyllä vähän kuin kirppiksenhoitaja. Samoja paskoa dekkareita ja danielle steelejä pitää hyllyttää ja tyrkyttää asiakkaille, kun mikään sivistyneempi ei kelpaa. Ainoa ero on se, että kirppiksellä on vaan lasten vaatteita, kun taas kirjastossa on lapsia vaatteissa. Eli oikeastaan kirppistyö voittaa kirjaston. Paskan ammatin minäkin olen valinnut. Ois pitänyt kelata tämmösiä kulmia aikaisemminkin. Nykyäänhän on muutenkin hitto vaan jotain lasten- ja nuortenkirjasto työpaikkoja auki. Aina joutuu hakemaan pahimpaan painajaiseensa. Hitto miten ikävää nyt kun tätä taas pyörittelee käsissää. Onneksi olen ajatellut uudelleenkouluttautua. Katotaan kouluttaudunko kuitenkaan.

Siinä ne oli. Nyt menee varmaan seuraavat neljä vuotta, että saan kymmenen lainausta kasaan. Toivotavasti pikemmin, koska kansalaisten viisaudet ovat niitä suuria viisauksia, jotka kertovat elämästä. Ei mikään mindfullness paska elämäopas, joka maksaa 30€ Suomalaisessa kirjakaupassa. Ne ovat valetta ja keksittyjä, eivätkä kumpua elämästä. Muistakaa se.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti